maanantai 31. elokuuta 2009

Bondi tottistelemassa.

Tänään käytiin jälleen Bondin kanssa reenailemassa meidän pikkuhiljaa vakituiseksi muotoutuvassa tottisporukassa. Pääasiassa tämä porukka siis harjoittelee nimenomaan PK-tottiksen liikkeitä, mutta reenailevat kyllä tokoakin, jossa me nyt siis tällä hetkellä tarvitaan akuuteimmat neuvot.

Edelliset kisathan meillä meni vähän penkin alle, ja nyt saatiin sitten neuvoja muutamiin ongelmakohtiin; vasemmalle käännöksiä neuvottiin harjoittelemaan ihan paikallaan, tai niin, että vain muutama askel eteenpäin ja sitten käännös vasempaan, ja samantien seis. Muutaman kerran kokeiltiin, ja kyllä se sieltä alkaa varmaan pikkuhiljaa muodostua. Uusina piristävinä juttuina kokeiltiin nyt sitten liikkeestä istumista ihan kerran pari, ihan vain, että tulee jotain vaihtelua siihen samaan vanhaan alokasluokan liikkeiden orjalliseen puurtamiseen (mitä toko ei siis tietenkään missään nimessä saisi koskaan olla), ja lisäksi on ruvettu opettelemaan PK-kisoja silmälläpitäen luoksetuloa suoraan eteen. En aikoinani tiennyt, että palveluskoirakokeissa koiran pitää tulla ensin eteen, ja siitä erillisellä käskyllä sivulle, joten opetin siis Bondin tulemaan suoraan sivulle. Tiedänpähän jatkossa : D

Yksi uusi, jännittäväkin juttu tuli nyt kokeiltua; reeneissä ammuttiin, ja ampujat sitten ilmoittivat, että nyt jos joku haluaa omalle koiralleen ampumisen, niin voi ottaa autosta pois.
Ajattelin sitten, että se on meillä ennemmin tai myöhemmin edessä, joten miksei ennemmin. Otin Bondin autosta, ja aloin leikkiä sen kanssa. Ensimmäinen laukaus tuli, eikä mitään. Bondi ei edes tajunnut, että mitään oli kuulunut. Luulin, että homma oli siinä, mutta yhtäkkiä kuului toinen laukaus. Siihen Bondi jo reagoi, ja lopetti leikkimisen, vähän vielä katseli minua, että mitäs nyt. Koitin saada sen vielä leikkimään, että jäisi hyvä mieli ja unohtaisi koko asian, mutta saman tien tuli kolmas laukaus. Tässä vaiheessa Bondia ei kiinnostanut leikkiminen enää ollenkaan, katsoi vain kentälle päin. Omaa tyhmyyttäni siis, olisi pitänyt tajuta kysyä, kuinka usein meinaavat ampua :/

Bondillehan sattui viime uutena vuotena aika ikävä juttu, ihan parin sadan metrin päässä siitä räjähti sellainen valtava valopalmu, joka ei ollut sitten yhtään mukava juttu - ja vielä siihen aikaan, kun ajattelin iltapissityksen olevan turvallista, ja vieläpä keskellä kirkonkylää!! Silloin kyllä suututtin, ja varsinkin, kun Bondi rupesi sen jälkeen todella varovaiseksi paukkujen kanssa. Mentiin kentän sivuun vähän rauhoittumaan, ja namia kuitenkin söi, mutta katsoi koko ajan kentälle, eikä leikkimisestä kyllä innostunut.
Reenikaveri sanoi, että sen kanssa voidaankin nyt ruveta ihan varovaisesti reenailemaan paukkuja, ilman, että siitä tekee mitään numeroa. PK-kokeissahan kun sen homman pitäisi olla hallussa.

Kuitenkin autossa Bondi rauhoittui melko äkkiä, ja kotiin päästyä oli jo aivan normaali ja pissaili ja haisteli ympäriinsä. Vielä kentällä ollessakin alkoi jo rentoutua, kun tajusi, ettei tapahtunut mitään. Ei ole kuulemma missään nimessä mikään toivoton tapaus tuon paukkuasian suhteen : D Harmittaa kyllä, kun piti sattua tuollainen :/ ...

Yleisesti ottaen jäi kyllä reeneistä ihan hyvä mieli, ja odottelen jo seuraavia (: Jos nyt saataisiin se TK1 vielä tämän vuoden puolella, niin sitten voisi viimeistään ensi vuonna ja kokeilla sitä avointa luokkaa, mikä tarkoittaa uusien liikkeiden opettelua, mikä tarkoittaa sitä vaihtelua, ja vaihtelunhan pitäisi tosiaan virkistää, eikös (: ?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti