tiistai 4. toukokuuta 2010

Myrskynjälkeinen tyyneys.

Viimeviikkoisten urosteluiden jälkeen tämänviikkoinen kouluunpaluu tapahtui hieman kauhunsekaisin tuntein, mutta onneksi turhaan. Bondin piti muutaman kerran varmistaa Nurayn takalisto ja todeta, että ei se ihan tosiaan taida kyllä olla enää lisääntymisvaiheessa. Niinpä Bondi on siis taas ihana, (enemmän tai vähemmän) normaali, oma itsensä. Kuuntelee taas minua ihan eri tavalla, ja vaikuttaa jotenkin muutenkin paljon rennommalta. Sinänsä mukavaa nähdä tuo ero noin selvästi, mutta ei sitä ruljanssia jää kyllä kaipaamaan pätkääkään! Mietin jo muutamaan otteeseen olisikohan minulle mahdollista tehdä jonkinlainen operaatio, jossa minulta poistettaisiin korvasta kokonaan se osa, mikä ottaa vastaan Bondi piippausäänen taajuudeen. Mukavaa siis oli, mutta onneksi nyt on vielä mukavampaa.

Mentiin sitten, ja ilmoittauduttiin tokoon, siis kokeeseen. Edellisistä kisoista onkin aikaa (taisivat olla viime syksynä?), ja silloin meni sen verran kehnosti mielestäni, että ajateltiin pitää ihan kunnon tauko, ja palata kisakentille havittelemaan sitä viimeistä alokasykköstä, kunhan olisi taas itsessä ja koirassakin vähän uutta puhtia. Nyt on vähän lisäväriä reenailuun antaneet nuo avoimen liikkeet, ja olihan minulla sellainenkin kunnianhimoinen tavoite, että olisin toukokuun aikan ilmoittaunut kolmeen kisaan, ja jos se viimeinen alokasykkönen ja TK1 olisikin napsahtanut jo sieltä ensimmäisestä, niin avoimen liikkeet olisi olleet enemmän tai vähemmän valmiina, ja seuraavat kisat olisikin sitten voinut suorittaa jo avoimessa luokassa. Tämä kuningasajatus tuli kuitenkin vähän liian lyhyellä varoitusajalla, enkä ehtinyt avoimen luokan liikkeitä opettamaan. Sitä paitsi jalo tavoite olisi myös, että se liikkeestä maahanmeno olisi varma liike ennen avointa luokkaa. Nyt se on edelleen vähän hatara, voi olla että menee, voi olla, että ei mene. Voi olla, että menee viiveellä ja voi olla, että menee vasta sillä toisella käskyllä. Kun olisi se toinen silmäpari katsomassa (mielellään jo hieman harjaantuneempi sellainen), että mikä ihme siinä oikein mättää, ja olenko opettanut koko maahanmenon alusta alkaenkin väärin. En ole sitä kuitenkaan istumaanmenon kautta opettanut, vaan suoraan seisomisesta, mutta silti. Joku siinä nyt on ääreishankalaa.

Seuraamisessakin olisi vielä vähän kiillottamista, oikea paikka pitäisi tarkalleen nyt opettaa, mutta asiaa hankaloittaa paljon se, että Bondi mielestään osaa tämän puuhan jo aivan hyvin.

Kaiken kaikkiaan siis periaatteessa osaa kyllä, mutta se vaatisi paljon sitä hiomista. Haluaisiko joku ottaa meidät reeniryhmäänsä?

Ensikertaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti