keskiviikko 18. elokuuta 2010

Ehti jo tulla elokuu.

Päivitettävää olisi taas ollut vaikka millä mitalla. Kirjoitusinspiraatio vain tuntuu jääneen jonnekin, mutta nyt taas yhden iltateen äärellä tuli tuumailtua sellaisia asioita, että päätin alkaa ihan kirjoittelemaan.

Vaikka en välttämättä itsekään ole aina ihan ensiluokkainen lemmikinomistaja, niin sen verran täytyy sentään itselleni antaa tunnustusta, että edes yritän. Yritän nähdä koirani koirina, ja koitan ajatella kaikki tilanteet sellaisina, miten koirani ne näkevät ja kokevat. Koitan ajatella, mikä olisi niille milloinkin parasta koiranäkökulmasta. Valitettavasti olen kuitenkin huomannut, että kaikki ihmiset eivät näin tee. Tämä ei sinänsä ole yllätys, mutta kaikista kurjinta tässä onkin se, että usein nämä ihmiset luulevat tekevänsä juuri näin. Toinen ääripää on, että koirille ei tarjota mitään "ylimääräistä". Niiden oletetaan olevan onnellisia silloin, kun niille tarjotaan kaikki tarpeellinen, toisin sanottuna ruokaa, juomaa, ulkoilua, tarvittaessa hoitoa ja jonkinlaista virikettä, mutta esimerkiksi hyväilyä ja "vierihoitoa" ne eivät tarvitse. Se ei ole niiden hyvinvoinnin kannalta tarpeellista. Miksi en sitten ymmärrä tätä? No, useamman koiran omistajana olen huomannut, että koirat nauttivat usein silminnähden toistensa läheisyydestä; ne pesevät toistensa korvia ja kuonoja, ja rapsuttelevat toisiensa turkkeja etuhampaillaan. Jos koirat nauttivat keskinäisistä hellyydenosoituksistaan, mikseivät myös ihmisten?

Sitten se toinen ääripää, eli ihmiset, jotka - joskus itse sitä ymmärtämättä - näkevät koiransa ihmisinä, usein lapsina. Koirilla on loputon määrä monenkirjavia leluja, joista 98 %:lla se ei todennäköisesti koskaan leiki. Jokaiselta kaupunkireissulta koiran pitää saada jonkinlainen tuliainen, tai se "pahoittaa mielensä". Kuitenkaan koiran kynsiä ei voi leikata, koska "se ei tykkää". Samasta syystä myöskään koiran turkkia ei voi hoitaa. "Se kun vain näkeekin kamman, niin se menee sängyn alle piiloon".

Seriously.

Epäilemättä nämä koirat kuitenkin "tykkäävät" suunnattomasti elää takkuisen ja likaisen turkkinsa kanssa. Ne suorastaan nauttivat joka ikisestä eläinlääkäärin tehdystä kynsienleikkuureissusta, jolloin niiden kimpussa on usein kokonainen pieni armeija suorittamassa hädissään sätkivän ja huutavan koiran kynsien leikkuuta. Ihan vakavasti nyt, ihmiset. Kynsien leikkuuta. Miten kamalaa on omien kynsienne leikkuu? Ihan kauheaa, aiva kamalaa.

Seuraava ongelma: "Jos se osuu siihen suoneen." Tähänastisiin koirakokemuksiini nojautuen en tunne ainoataan koiraa, jota olisi koskaan tarvinnut viedä edes eläinlääkäriin siksi, että kynsienleikkuun seurauksena kynnen ytimestä on ruvennut tihkuttamaan verta. Itselleni käy sitä harva se kerta. Jokaisella koiristani on vielä kaikki jalat ja varpaat tallella, ja kynsien leikkuun suoritan itse; aikaa kuluu noin 20-30 sekuntia koiraa kohden. Miten sen teen? Taikuutta, vai jotain kummallisia kykyjä? Suhteellisen helppoa, kynsisakset toiseen käteen, käpälä toiseen ja naps, naps, naps. Hieno koira, saa mennä. Koira ravistaa turkkinsa, ja katsoo minua sen näköisenä, että selvä juttu, mitäs sitten.

Ihmiset eivät voi tehdä koirilleen mitään sellaista, minkä epäilevät olevan niille epämiellyttävää, mutta eivät ajattele sitä sen pidemmälle. En voi kuvitella, että koirasta on miellyttävää parin viikon välein joutua eläinlääkärin vastaanotolle sille samaan, epämiellyttävään tilanteeseen sen sijaan, että jokainen näkisi sen pienen vaivan, ja opettaisi koirallensa kynsienleikkuun ihmeelliset salat ihan kotisohvassa. Mielenkiintoisinta on, että suurin osa näistä koirista on pieniä koiria. Kukaan ei anna aikuispainoltaan 60 kiloisen koiran hyppiä pentuna silmilleen, sillä jokainen järkevä ihminen tajuaa, että siinä ollaan pulassa.

Pienet koirat saavat paljon käsittämättömän huonoa käytöstä anteeksi kokonsa takia. Jos pieni koira puraisee kädestä, haava puhdistetaan ja siihen laitetaan laastari. Jos isompi koira vain näykkäisee varoituksenomaisesti, hullu koira passitetaan piikille moisesta.

Ei mutta hetkinen. Mikä meni väärin? Molemmissa tapauksissa kyse oli kuitenkin samasta lajista. Koirasta puhuttiin kummassakin. Rodulla ei ole väliä, koirilla on aina koirien tarpeet, olivat ne sitten isoja tai pieniä. Kuinka moni näistä pienten ärhäköiden koirien omistajista tulee oikeasti ajatelleeksi sitä, että koirat ovat mahdollisesti turhautuneita, koska kukaan ei välitä tosissaan kouluttaa niitä? Chihuahua ei tiedä olevansa pieni, sen silmissä vain kaikki muut ovat suuria. Siinä on koira täynnä puhtia ja asennetta turboahdettuna muutamaan vaivaiseen kiloon. Pannaan se sama teho ja asenne pari-kolmekymmentä kiloa isompaan pakettiin, ja meillä on huipputason harrastus- ja kisakoira siinä mielessä, että sellaisesta koirasta olisi vaikka mihin!

Pieni koko kuitenkin saa jostain käsittämättömästä syystä ihmiset ajattelemaan, ettei kouluttamista tarvita. Jos haluaa pienen, helpon sylilemmikin, voi ottaa vaikkapa marsun. Veikeitä kavereita, jotka totutettuna todella nauttivat ihmisen läheisyydestä ja sylittelystä, mutta eivät vaadi samaa paneutumista käytöskoulutuksessa, mitä koira vaatii.

En voi käsittää, miten saisin ihmiset ymmärtämään koirien tapakasvatuksen oleellisuuden koirasta riippumatta. Alan ihan todella kohta ajaa jonkinlaista koira-ajokorttia, jolloin tilanne olisi se, että joka ikinen kaduntallaaja ei enää olisikaan oikeutettu ottamaan koiraa vaan ainoastaan ne, jotka asiaan todella paneutuvat. Ei sitä autoakaan saa ilman ajokorttia ajaa - ja toisaalta ajokorttejakin on joka menopelille omansa.

Sitten vielä jotain tunteita kuohuttavaa. Lueskelin tässä päivänä muuanna myynti- ja ostoilmoituksia internetin ihmeellisistä syövereistä. Miksi helkatissa ihmiset laittavat koiranostoilmoituksia nettiin? Jos haluaa koiran, on niin hyvä, että ottaa koirakirjan käteen ja alkaa tutkia, että minkäsrotuinen koira se olisikaan itselle sopiva ja tutustuu rotuun vaikkapa niissä ah-niin-kauhean-kamalissa koiranäyttelyissä, ja ottaa suoraan yhteyttä kasvattajiin. Internetti, ihmiset, internetti!

"No kun ei me haluta mitään rotukoiraa/papereita, kun ei me mennä näyttelyyn." Minut paremmin tuntevat tietävät jo sen, mitä sanoisin tässä kohtaa näistä "papereista" ja "näyttelyistä", mutta en edes aloita siitä. No selvä, haluat sekarotuisen, ookoo. Todennäköisesti haluat sekarotuisen, koska todellisuudessa saat sen yleensä rotukoiraa halvemmalla ostohinnalla, tai jos olet oikein valveutunut, et halua tukea pahoja kasvattajia inhottavassa koiranjalostuspuuhassaan. Hyh hyh.

Sitten voisi selittää, että miksi 4/5 ostoilmoituksista on tyyliä: "Halutaan ottaa/ostaa koira. Rodulla ei väliä, ei tarvitse olla papereita. Voi olla pentu tai aikuinen. Tottelevainen ja sisäsiisti. Pienikokoinen."

Palstaa lueskeltuani olin painaa joka ikistä vastaavanlaisen viestin perässä olevaa nappia, josta pystyi lähettämään viestin ilmoituksen laittajalle, ja lähettää kaikille yhden ja saman viestin:

Haistakaa paska.

Jokohan olisin riehunut tarpeeksi. Näistä aiheista minulla riittäisi tekstiä vielä vaikka muillekin blogeilla jakaa, mutta voi hiivatti miten toivoisin, että tämä tavoittaisi edes jonkun koiranhankintaa harkitsevan, ja saisi näkemään tekstini peittelemättömästä suorapuheisuudesta huolimatta sitä koiranhankintaa vähän toisesta näkökulmasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti