torstai 30. syyskuuta 2010

Koiraharrastus, rotuharrastus.

Heti alkuun täytyy sanoa, että niin kuin joillekin käy jo ehkä otsikosta ilmi, niin tästä tulee taas tällainen pohdintakirjoitus, johon voi sisältyä myös jotain paatosta, mutta katsotaan nyt, mihin suuntaan ajatus ja sen mukana teksti kulkee.

Minulla on ollut koiria kotonani jo yli kymmenen vuotta, tarkalleen suurin piirtein 11 vuotta. Ensimmäinen koiramme tuli meille aikuisena, ja jo silloin kiinnostuin koirista muutenkin kuin vain perheen lemmikkinä. Koirakirjoja tuli lueskeltua yksi jos toinenkin, ja aloin ottaa selvää heti myös erilaisista koiraharrastuslajeista.

Omien koirieni kanssa olen koittanut harrastella jotain alusta asti, ja alussa kiinnostukseni kohdistui lähinnä tokoon ja agilityyn. Aina on kuitenkin tullut vastaan joku este, joko koiran luonne, terveys, osaamaton kouluttaja tai - sanon tämän nyt ääneen - jollain tasolla epäpätevä ohjaaja koulutuksissa.
Niinpä vasta neljännen koirani eli siis Bondin kanssa olen päässyt harrastuksessa jopa niin pitkälle, että olen päässyt jopa kisaamaan! Joitain tuloksiakin on tullut saavutetttua jo nuorenkin koiran kanssa, mutta niin paljon on vielä myös saavutettavana. Bondia hankkiessani olin jo erittäin selvillä siitä, että halusin harrastuskoiran monenlaisiin puuhiin, ja katsoin näin ollen kasvattajia, joiden omilla koirilla ja kasvateilla oli joitain tuloksia. Mistä muuten tietäisin, minkätyyppisiä koiria keneltäkin kasvattajalta saa? Jos koulutuspuolen tuloksia on paljon esillä, voin olettaa, että hänen koirissaan on ominaisuuksia, jotka tekevät koirista enemmän tai vähemmän helposti koulutettavia.

Omilla koirillani ei edelleenkään ole kuitenkaan mitään kummempia tuloksia harrastuspuolelta. Bondi on toki jo sen ikäinen, että sillä voisi olla ehkä enemmänkin, mutta Raisa nyt onkin vasta kohta puolivuotias. Tarvitsisin ehkä itse jonkun kannusteen tai muun, joka laittaisi minut treenaamaan tehokkaammin. Tarvitsisin ehdottomasti treeniseuraa ja mielellään sellaista, joka todella näkisi heti, missä ollaan menossa väärään suuntaan, mutta toisaalta toivoisin kuulevani myös jonkun sanovan, että tuon te ainakin osaatte!

--
Vuorokausi ehti vaihtua tässä välillä, ja ehdin jo unohtaa, mistä aloin eilen kirjoittamaan, mutta koska sain taas erinäisiltä tahoilta puhtia purkaa ajatuksiani edelleen koirien kanssa harrastamiseen liittyen, jatkan siitä.

Aion puhua nyt melko suoraan, mutta minua on suoraan sanottuna alkanut kyllästyttää minkäänlainen kisaaminen tai treenaaminen, ainakaan tokossa tai agilityssa, koska kun katsoo, minkä rotuisia koiria siellä korkeimmissa luokissa kisaa, niin minusta näkymä on suorastaan melko mustavalkoinen; juuri niin, bordercollie bordercollien vieressä. Sanon heti alkuun, että minulla ei todellakaan ole mitään bordercollieita vastaan. Joskus sellaisen olisin halunnut itsekin, ja vielä tänäkin päivänä olen nähnyt muutaman bordercollien, jotka voisin vaikkaa ottaa mukaani, jos loikkaisivat auton konttiin. Se, mikä minua jaksaa kiukuttaa yhä uudelleen on harrastajat.

Ihminen, joka on ollut useamman vuoden uskollinen jollekin tietylle rodulle keksii, että hän haluaa vaikkapa menestyä tokossa. Ihminen tulee siihen tulokseen, että jos hän haluaa päästä koirineen huipulle kisaamaan, on hänen vaihdettava rotua. Vaihtoehtoa ei tarvitse miettiä, ja ei mene kauaa kun tämä aina uskollisena, sanotaan vaikkapa noutajaharrastajana tunnettu henkilö saapuu eräänä päivänä harjoituksiin mukanaan pieni, (yleensä) mustavalkoinen palleroinen.

Asiahan ei sinänsä minulle kuuluu, ja jokaisella on oikeus ottaa juuri sellainen koira, kuin siltä tuntuu (siitä, onko siinä aina järkeä kirjoittelen joskus toiste), mutta miksi nämä ihmiset yleensä ottavat bordercollien?
Vataus on melkein aina sama; he haluavat hyvän toko/agilitykoiran.

Ihan tosi.

Voisin listata muutamia, näihin lajeihin sopivia muitakin rotuja.
Esimerkiksi kelpie. Niitä toisaalta kyllä näkeekin ehkä toiseksi eniten, mutta brittiläinen "serkku" pitää kuitenkin vielä vahvasti kiinni ykköspaikasta.
Belggarit. Miellyttämisenhalusia, vikkeliä ja valtavan oppivaisi koiria.
Noutajat (you name it), myöskin iloisia ja miellyttämisenhaluisia.
Partacolliet. Australianpaimenkoirat. Monet spanielit. Varmasti suurin osa terriereistä. Valtava määrä kääpiö- ja seurakoiria, jotka nekin (monille yllättäen) ovat tavallisesti todella pirteitä, vikkeliä ja oppivaisia. Alunperinhän toko kehitettiinkin seurakoiria varten, kun palveluskoirille oli jo oma tottiksensa. Unohdinkohan jotain? Ai niin tosiaan.

Colliet.

Nuo patalaiskat, kilipäiset Lassie-ystävämme, joista ei tosin nykypäivänä taida olla kuin ihan sunnuntaiharrasteluun ja sohvanlämmittämseen. Voihan niiden kanssa tietysti lenkkeillä, mutta pitkäkarvaisten kanssa ainakin saa varoa, etteivät vallan kompastu karvoihinsa. Niin käsittämättömältä kuin se tuntuukin, niin nämä neljällä jalalla varustetut heinäpaalit ovat lähtöisin aivan samoista esi-isistä kuin bordercolliet. Vaikka tokihan colliet jalostettiin jo 1800-luvulla puhtaasti näyttelykoiriksi, kun taas bortsujen puoli suvusta on niitä maatiaiskoiria, jotka eivät päässeet paistettelemaan kuningatar Viktorian suosiossa, ja kasvattamaan jälkikasvuaan hänen hovissaan.

Nahkat nyt vähän parempia sentään, mutta ei niistäkään oikein mihinkään ole, kun ovat kuitenkin collieita.

Toisin sanoen, ihmiset hankkivat nimenomaan bordercollien minusta oman menestyksenä välikappaleeksi, eivätkä varmastikaan rakkaudesta rotuun, tai sen taustoihin ja historiaan. Koira ei todellakaan tiedä, että tässä tuli nyt voitettua kolmas peräkkäinen maailmanmestaruus, sehän vain tekee ohjaansa kanssa, koska se on sen mielestä hauskaa ja palkitsevaa. Sen sijaan omistaja kyllä tietää. Hän saa maineen koiraguruna, joka saa mistä tahansa koirasta irti vähintäänkin sen valionarvon, mutta todennäköisesti myös paljon enemmän.

Bordercollietkaan eivät ole tietenkään valioita syntyessään, mutta niillä on taipumus luonnostaan miellyttää omistajaa/ohjaajaa, ja tehdä "työtä", joka on tässä tapauksessa agilitya tai tokoa. Ei niidenkään kanssa toki saa tuloksia tyhjästä, ja osaamaton kouluttaja voi saada varmasti säpäkän ja vietikkään bortsun kanssa pahaakin jälkeä aikaan. Se täytyy minusta kuitenkin suurimman osan bortsuihmisistä myöntää, että keskivertoa helpompia kavereita ne ovat koulutusmielessä ajatellen. Hieman osaamattomampikin ohjaaja voi saada helposti bortsun motivoituneeksi, ja ainakin suoritus on nopea ja näyttävä. Lisäksi nimenomaan työlinjaisilla bordercollieilla tarve työntekoon on niin kova, että ne usein suorastaan tuntuvat palkkautuvan jo siitä yksinkertaisesta tosiasiasta, että pääsevät tekemään.

Kun käsissä on siis jo valmiiksi kaikesta tekemisestä innostunut koira, niin tietyillä lisäavuilla koira saadaan helposti oppimaan uudet asiat.

Nyt sitten tarkennusta. Minulla ei edelleenkään ole mitään bordercollieita vastaan. Jos joku kyseisen rodun harrastaja eksyi tämän lukemaan, niin sanon nyt senkin, että en väitä, etteikö osa bc-harrastajista olisi ottanut koiran myös nimenomaan rakkaudesta rotuun itseensä, eikä MM-tittelit silmissä.

Ystäväni, jolla on tapana argumentoida sanomisiani aiheesta kuin aiheesta, vaikkei koiraihminen itse olekaan, kysyi, mitä pahaa siinä sitten on, että haluaa menestystä niin paljon, että vaihtaa rodusta toiseen sellaiseen, jonka kanssa menestystä todennäköisesti saa.

Niin. Kyllähän itsekin kisaan koirineni, ja toivon saavani niille joskus jotakin. Ainakin tällä hetkellä kuitenkin koen, että jos itse saisin koulutettua koirani vaikkapa tottelevaisuusvalioksi, tuntisin itseni osaavaksi kouluttajaksi, ja voisin neuvoa muita, miten hekin voisivat kouluttaa koiriaan. Niin sanottuja ongelmakoiria on tämäkin maa pullollaan. Lisäksi kisaaminen motivoi kouluttamiseen, ainakin itselläni, ja onhan sekä kouluttaminen että kisaaminen sitä yhteistä tekemistä koiran kanssa. Jos motiivina on kuitenkin saada menestystä paljon ja mielellään nopeasti, ja sen takia vaihtaa koiran rotukin täysin toiseen, on se minusta jollain tavalla menemistä sieltä, mistä aita on matalin; halutaan vaihaa televisioon toinen kanava, mutta ei jakseta nousta sohvalta, joten otetaan tehtävään kehitelty apuväline eli kaukosäädin, ja painetaan nappia. Lopputulos on sama, mutta kaukosäätimellä se saatiin paljon nopeammin ja vaivattomammin.

Tätä ei kyllä jaksa lukea edes Niina ja Tiia, eli ne ainoat, joiden tiedän melko suurella varmuudella lukevani blogiani (todennäköisesti myös Elina).
Tässä tuli nyt sanottua taas paljon sellaista, mitä minulla on pitkään ollut mielessäni, ja minusta olisi erittäin mielenkiintoista päästä joskus keskustelemaan jonkun toko- ja/tai agilityharrastajan kanssa, joka on valinnut/vaihtanut rodukseen bordercollien. Suomi on vapaa maa, ja siinä missä minulla on vapaus olla tiettyä mieltä asioista loukkaamaatta henkilökohtaisesti ketään, on tästä kirjoituksestakin ihmisillä vapaus olla montaa mieltä. Tarkoitukseni ei ole lietsoa mitään kapinaa, mutta minä en vain kertakaikkiaan pysty uskomaan siihen, että koko maailmassa on vain yksi tai kaksi koirarotua, jotka pystyvät pärjäämään lajissa, joissa roturajoitteita ei käytännössä ole.

Kuulostelen, tulenko jälkeenpäin katumapäälle, ja poistan koko kirjoituksen yleisön silmistä omiin henkilökohtaisiin arkistoihini, mutta toistaiseksi se on kuitenkin ainakin hetken aikaa julkisesti esillä ja jokaisen ihmeteltävänä.

10 kommenttia:

  1. Jaksoin :) Ja vielä yhdellä kertaa ;) Mutta olipa taas paljon juttua!

    VastaaPoista
  2. Unohdit minut listasta ihan kokonaan, huippunopean lukijan ja samanlaisen koirarotukiihkoilijan! Tätä en kyllä hevillä anteeksi anna, mutta rockia lupaan jo harkita ;)

    VastaaPoista
  3. Anteeksi ei anneta täälläkään!

    Jos nyt edes onnistun kommentoimaan...

    VastaaPoista
  4. Luinpas sittenkin! Ja hyvin jaksoin! Haha!

    (Ja piti perhana tehdä GayMail-osoitekin että pääsi kommentoimaan!)


    ...onpas paljon huutomerkkejä.

    VastaaPoista
  5. Kiitos kaikille lukijoille, ja mitä nöyrimmät anteeksipyynnöt kaikille, jotka olin unohtanut mainita! Lupaan muistaa ensi kerralla!!

    Niina, sinä se jaksat olla aina niin huomaavainen : D

    VastaaPoista
  6. Luenhan tätä blogia minäkin ja kotoa löytyy sekä bortsuja että collieta, kummassakin puolensa... :-) T: Heini, Gaissa & kaverit

    VastaaPoista
  7. Mutkien kautta eksyin tänne, ja kyllä vain Sari, jaksoin uhallanikin lukea ajatuksiasi asioista ihan loppuun asti. ;)
    Tuosta tekstin alkuosasta tuli nyt superkiitolliseksi siitä, että tällä hetkellä on minulla olemassa ystävä, joka treenaa meitä pari krt / vko (vuorotyötä tekevällä ei oikein onnistu aina se tietty klonaika tiettynä pvänä).

    Kaikkea ihanaa teille loppusyksyyn, toivottavasti vielä joskus törmäilemme,

    Saara ja tulevaisuuden-eibordercollie-tokotoivo-Iisa ;D

    VastaaPoista
  8. Heini, se on kyllä totta, että kummassakin puolensa, enkä tosiaan niinkään itse rotua vastaan pullikoi kun sitä asennetta, että kun halutaan päästä huipulle, niin lähdetään valitsemaan sitä rotua ensin. Tästäkin on muutaman kanssa jutusteltu, ja muun muassa heidän mielestään se on ihan selviö, että eihän sitä sählyäkään tennismailalla pelata. Ihan sama juttuhan se tietysti on (;

    Saara, mukava, kun jaksoit lueskella, ja käyhän toistekin (: Syksynjatkoa teillekin, tiedä, vaikka tulevaisuudessa törmättäisiin tokokisoissa (;

    VastaaPoista
  9. Sitäpaitsi tässä on välissä ehtinyt tulla jo talvikin. Pitäisi varmaan kirjoitella näitä kommentteja seuraavan kerran, kun on vielä hereillä.

    VastaaPoista