maanantai 13. syyskuuta 2010

Mitäs meille.

Kyllä meille ihan oikeasti tapahtuu kaikenlaista! Käydään paikoissa, ja tehdään juttuja, joista moni muu kirjoittelisikin jo sivutolkulla. En nyt ymmärrä, miksi on itselle tullut tähän kirjoittamiseen niin korkea kynnys, vaikka näiden koirien puuhista tosiaan riittäisi kyllä päiviteltävää. Harmittaa tosin valtavasti se, että niitä kuvia ei saa vieläkään turhan usein näitä tekstejä rikastuttamaan :/

Pari viikkoa takaperin järjesti Raisan kasvattaja erään belgikasvattajan kanssa yhteistuumin jo heille perinteeksi muodostuneen Syysleirin kasvateilleen ja heidän omistajilleen. Toki Raisankin kanssa otettiin sitten osaa tähän rientoon, ja mukaan tuli tietysti kukas muu kuin Niina, tällä kertaa vain Nurayn kanssa.
Perjantaina puuhasteltiin Niinan muuttoa Espooseen, ja Espoosta Letkuun ei ollutkaan kuin noin tunnin ajomatka, eli aikaisin lauantaiaamuna suunnattiin auton keula kohti Tammelaa! Sen verran, että saatiin auto parkeerattua leirikeskuksen pihalle, hypättiinkin saman tien uudestaan kyytiin, ja lähdettiin ajelemaan kohti hakumaastoja. Olin siis ilmoittaunut Raisan kanssa lauantaina hakuun ja sunnuntaina tottikseen. Niina reenaili myös lauantaipäivän hakua ja sunnuntaina sitten agilitya, mutta hakumetsään mentiin yhdessä.

Haku on minulle itselleni ollut aina lajina sellainen, joka on kiinnostanut ja olen siihen aina halunnut tutustua. Se oli PK-lajeista se, joista aikoinaan eniten innostuin, mutta johon en sitten ole koskaan päässyt sen kummemmin tekemään tuttavuutta. Treenaavista koirista suurin osa oli tervuereneja, eri ikäisiä ja tasoisia tosin, ja collievahvistus muodostuikin sitten Raisan ja Nurrin lisäksi neljästä muusta colliesta. Mainittakoon vielä, että Nurri oli siis leirin ainoa lyhytkarvainen collie.

Näin kuitenkin ensimmäistä kertaa, miten hakualue oikeastaan poljetaan, ja toisin kuin jäljessä, haussa samalla alueella työskentelee useampi koirakko. Jälki taas pitää tehdä jokaiselle erikseen. Toisaalta taas haun reenaamiseen tarvitsee pienen porukan, jälkeä voi harjoitella itsekseenkin.
Oli kuitenkin äärimmäisen mielenkiintoista olla mukana tässä puuhassa! Pääsin useampaan otteeseen jopa maalimieheksi, ja pääsin näkemään monia erilaisia koiria työssä, ja kuulemaan ratkaisuja erilaisiin ongelmiin. Sitäkin piti sitten ruveta miettimään, että alkaisiko kouluttamaan Raisasta haukkuvaa vai rullakoiraa. Puolensa siinäkin molemmissa, enkä ole vielä saanut päätettyä sitäkään (;

Raisa teki oman harjoituksensa aivan viimeisien joukossa, ja harjoitus meni niin, että maalimiehet saivat valmiiksi käteensä namirasiat, ja sillä aikaa, kun itse menin hakemaan Raisaa autosta, he menivät istuskelemaan hakualueen mättäille keskilinjan molemmin puolin, mutta hyvin lähelle kaikki. Ikään kuin makkararinkiin siis.
Kun Raisa saapui paikalle se katseli ensin korvat ja häntä pystyssä metsässä istuskelevia ihmisiä, ja taisi olla aluksi sitä mieltä, että mitäs hiivattia nuo tuolla istuskelevat. Kun sitten kuitenkin ensimmäinen täti kutsui luokseen, ja sielä saikin kouratolkulla juustolenkkiä, niin seuraavat maalimiehet otettii vastaan Raisamaisella estottomuudella, ja kun tästä kaikesta seurasi vielä makkaraa, niin voiko parempaa olla!

Tämän jälkeen tehtiin muutama harjoitus niin, että maalimiehet lähtivät makkararasioidensa kanssa metsään karkuun, ja lähetin Raisan perään, mukamas siis "hakuun", ja kuinka se sinkosikaan : D
Sieltä tulikin sitten taas aimo annos intoa treenata, ja nyt sitten pitäisi vain löytää se mukava hakuporukka, jonka kanssa pääsisi harjoittelemaan! Tässä koirassa vaikuttaisi todella olevan potentiaalia.

Seuraavan päivän tottistreeneistäkin saatiin paljon hyviä neuvoja, ja vaikkei Bondi ollutkaan itse paikan päällä, kyselin neuvoja myös sen kanssa tekemiseen ja niitäkin sain. Nyt! Treeneihin! Toivottavasti voisin ottaa myös sen mukaan ensi vuonna!

Bondinkin kanssa tekisi niin mieli taas käydä pitkästä aikaa jälkimetsässä, mutta sinnekin olisi mukava mennä jonkun kanssa. Se tietää soittokierrosta lähipiirin kavereille (;

Kaiken kaikkiaan leirillä oli todella mukavaa, seura oli erittäin hyvää ja toivon todella, että pääsisin ensi vuonna uudestaan!! Tänä vuonna jäi kyllä harmiksi väliin jälleen Say Wuf:ien eli Bondin suvun Kesäpäivät, mutta kyllä minä niihinkin vielä joku vuosi!

Bondin kanssa on nyt jäänyt aktiivinen treenaaminen muutenkin vähän vähemmälle, kun itsellä on ollut taas niin paljon kaikenlaista, eikä yksinkertaisesti meinaa jaksaminen ja aika riittää kaikkeen mahdolliseen. Se voi olla kuvitelmaa, mutta jaksan uskoa ja toivoa, että jos vain saisin vakituisen työpaikan, eikä minun tarvitsisi vähän väliä huolehtia kaiken maailman papereista milloin Kelaan ja milloin työvoimatoimistoon, ja sopia harjoittelupaikoista ja etsiä töitä ja milloin mitäkin, niin minulla olisi paljon enemmän sitä paljon puhuttua aikaa ja jaksamista kaikkeen muuhunkin. Toki tämä valon määrän väheneminenkin vaikuttaa jaksamiseen, mutta aina olen kyllä pitänyt syksystä vuodenaikana, ja oikein odottanut sitä.

Agilitytreeneistä on nyt oltu jo monta kertaa poissa, ja oikein harmittaa :/ Harmittaa niin vietävästi. Aina on ollut jotain muuta, ja tänäperjantaina olinkin sitten flunssassa, ja kuumeisena ei oikein pysty juoksemaan agilityradalla, tai ainakaan minä en pysty, eikä se kyllä ole mitenkään kannattavaakaan. Haluaisin niin kovin siinäkin puuhassa edistyä Bondin kanssa, koska sillä todella tuntuu olevan siihen intoa ja kykyjäkin! Tokossa jatketaan edelleen sitä koulutustunnukseen oikeuttavan alokasykkösen metsästystä, ja sen jälkeen pidetään kyllä tokotauko. Opetellaan kaikkien luokkien liikkeet, ja mennään vasta sitten kisaamaan (; No juu, katsellaanhan nyt.

Vielä tähän loppuun voisin jakaa kaikkien lukijoiden kanssa sellaisen ajatuksen, jonka kuulin tuon kyseisen leiriviikonlopun tottiskouluttajan suusta (hän itse ei ollut suomalaissyntyinen, mutta kuulemma päivätyökseen kouluttaa koiria): Suomalaisilla tuntuu olevan sellainen kummallinen tarve, että koirien pitää olla mahdollisimman valmiita mahdollisimman nuorina. Toisaalta samainen kouluttaja sanoi myös, että nuoresta koirasta on helppo saada hyvä, koska se on vielä avoin ja innokas kaikelle, mutta todellisuudessa sama koira, joka on ollut vuoden ikäisenä äärimmäisen hyvä, voi hyvinkin suurella todennäköisyydellä olla kolmen vuoden iässä suorastaan huono. Itse tulkitsin tämän niin, että nuorelle koiralle opetetaan paljon nimenomaan liikkeitä, koska se oppii nopeasti ja helposti, ja näin sen kanssa päästään pian kisaamaan, mutta kuitenkin tärkeä pohjatyö, jonka on siis tarkoitus olla tulevaisuudessa vankka jalka ja rakenne kaikelle tulevalle koulutukselle, jää tekemättä.

Ensi kertaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti