keskiviikko 8. joulukuuta 2010

The Return of the... no, paluu jokatapauksessa.

Hah, jopas varmaan luulitte, että tämä blogi ei tästä enää päivity. No, jos ihan totta puhutaan, niin ajoittain se on kyllä päässyt käymään omassakin mielessä, mutta nytpä taas lueskelin kaikkien muiden blogeja ja kun kerrankin oli jälleen sellainen erityinen tilanne, ettei juuri muuta tekemistä ole ja kirjoitusintokin tuntui jostain löytyvän, niin päätinpä käydä kimppuun. Kohtahan se käy ilmi, minkälaisia tuumia tällä kertaa.

Vuosi lähestyy pikkuhiljaa loppuaan. Tuntuu aivan uskomattomalta! Tietyllä tavalla se on myös rauhoittavaa, ja todistaa sen, että jotkut asiat eivät muutu. Toisaalta sitä kuitenkin alkaa nyt miettiä, että mitä sitä on tänä vuonna tullut tehtyä. Kesällä olin jopa reipas, ja olin töissä. Kesällä kotiin tuli tietenkin myös Raisa! Outoa ajatella, että siitä on niin vähän aikaa, nyt kun se tuossa makoilee sohvan vieressä, ja muistaa aina välillä käydä mainitsemassa miten kovasti se miunua ja Bondia rakastaakaan tuntuu siltä, kuin se olisi ollut mukana aina. Oletan, että se on hyvä merkki (:

Bondi on edelleen jatkanut loistavan isovelikoiran linjalla. Se toki ojentaa Raisaa aina tarvittaessa tilanteen vaatimalla tahdikkuudella, mutta pääasiassa sen ei kyllä sitä tarvitse tehdä. Raisa kunnioittaa sitä kaikesta huolimatta. Joskus sitä kyllä miettii, että vaikka Bondi on saanut valitettavasti käydä nuorempana minun kanssani melko kovan koulun, niin siitä huolimatta se on valtavan taitava Raisan kanssa. Joskus silläkin on niitä päiviä, kun se ei siedä pikkusiskoltaan mitään, ja tarkoitan siis oikeasti mitään. Nukkua se toki saa, eli siis olla ihan hiljaa paikallaan ja mielellään jossain sellaisessa paikassa, jossa se ei voi edes käytännössä olla Bondi tiellä (sängynalunen tai sohva), mutta tällaisina päivinä kaikki muu nuoren neidin osalta tapahtuva ilonpito ja touhottaminen saa Bondin tähtäämään siihen paheksuvia, tuimia katseita ja jos Raisa vallan riemastuu, niin Bondi tulee paikalle, ja harvinaisen uskottavalla, matalalla murinalla tekee selväksi, että tuollainen toiminta ei tänään käy päinsä.

Olen kyllä miettinyt, että voiko tämä olla muutakin kuin pelkkä "huono päivä", eli voisiko Bondilla olla esimerkiksi joitain kipuja, mutta toisaalta en ole huomannut, että se mitenkään muuten varsinaisesti kävisi ilmi. Voihan kai olla, että joskus se vain haluaa, että sen ympärillä on rauhallista, mene tiedä.

Treenailut on nyt kyllä jääneet todella vähälle. Oma syksy on ollut niin täynnä kaikenlaisten asioiden hoitamista ja järjestelemistä, että koirien päivittäin aktiviteetti on rajoittunut lähinnä lenkkeilyyn ja satunnaisiin pallo/keppileikkeihin. Lisäksi aivan normaaleja elämän perustaitoja on harjoiteltu, eli lähinnä hihnassa kulkemista, ihmisten ja koirien kohtaamista ja ohittamista, ja muuta sellaista. Ihan oikeissa reeneissäkin olisi mukava käydä, mutta... no, prhn.
Mistä löytäisi sen kadonneen motivaation.

Välillä tuntuu, että kun joka paikasta kuulee aina eri tavan opettaa eri asiat, niin menee itse niin hämilleen siitä, mikä "se oikea" tapa olisi, ettei oikein huvita tehdä enää mitään. Ihan kuin olisi jo valmiiksi sellainen olo, että pieleen se menee kuitenkin. Enpä tiedä, ehkä se helpottaisi, kun pääsisi oikeasti tekemään jotain ja huomaisi, että hitsi, koirahan oppii - ja ennen kaikkea, että itse oppisi, tulisi niitä oivalluksia! Niitä odotellessa.

Pakko vielä laittaa lusikkansa tähän soppaan, vaikka kohta on jo joulupuuroakin saatavilla, mutta koska en koe olevani tarpeeksi "perillä" asioista aukoakseni päätäni esimerkiksi foorumeilla, niin voin kaiketi kirjoittaa tänne.
Collieyhdistyksessä tuntuu kuohuvan monen ihmisen osalta, monesta eri asiasta ja moneen eri suuntaan. Onneksi kuohunnan keskellä tuntuu olevan vain kourallinen yhdistystä ja nimenomaan sen jäsenistöä edustettuna, mutta toisaalta tämä kourallinen on juuri niitä, jotka uskaltavat avata sanaisen arkkunsa ja näin ollen saavat nostettua niitä kissoja pöydille.

Foorumien ja niiden käytön parjaamisesta asioiden selvittelyssä; on totta, että foorumilta jokainen voi lukea juuri sen tekstin, minkä haluaakin lukea. Kuitenkin myös keskustelussa ihminen voi kuulla toisen suusta juuri sen, mitä haluaakin. Foorumeissa on kuitenkin se hyvä puoli, että siellä nämä asiat joka tapauksessa tuodaan kaikelle kansalle julki. Kuka tahansa pystyy lukemaan sieltä kaiken, ja sen perusteella jopa muodostamaan mielikuvia ihmisistä. Onko se nyt sitten kapeakatseisuutta, että leimaa jonkun foorumikirjoitusten perusteella, en tiedä, mutta vaikka alussa puhuinkin asioista, jotka eivät muutu, niin jotkut asiat vaan muuttuu. Osaltaan valitettava tosiasia on, että internet on nykypäivää, ja mitä siellä tapahtuu vastaa monelta osin sellaista, mikä voisi tapahtua missä vain. Ei välttämättä kovin mukava ajatus, mutta niin se tuntuu vain olevan.

Sitten vielä näistä, jotka avaavat suunsa. Tavallani kunnioitan heitä. He uskaltavat, viitsivät ja jaksavat tuoda kerta toisensa jälkeen oman kantansa asioista esille julkisesti kaikkien nähtäviksi ja luettaviksi. On kokonaan eri asia, mitä mieltä minä (tai joku muu) on heidän sanomisistaan, mutta oleellisinta kuitenkin on, että nyt kaikki ainakin tietävät, mitä liikkuu tuon ihmisen mielessä. Näissä koiramaailman asioissa se tuntuu olevan suuri juttu.
Enemmän minua melkein häiritsevät ihmiset, joilla varmasti on mielipide asioihin, mutta jotka eivät todellakaan heilauta eväänsäkään, että asioille tapahtuisi jotain. Nämä ihmiset joko kuulevat tai lukevat näitä juttuja jostain, istuskelevat kotonaan, ja päivittelevät päätään pyöritellen, että "Just joo, ei taas noikaan tollot tajua mistään mitää" tai mahdollisesti seisovat jonkun toisen ihmisen taustalla, ja antavat toisten mielipiteisiin omat lisämausteensa, heristävät nyrkkiä "isompien" takana Niin just! -tyyliin.

Miksikö sitten itse en osallistu keskusteluihin. Taisin mainita senkin jo aiemmin. Minä en osaa. Minun on niin vaikea luoda mielipiteitä näistä asioista, kun en tiedä tosiasioita, enkä oikeasti enää tiedä, ketä tai mitä minun pitäisi uskoa.
Minulla oli vielä muutama vuosi sitten suuren suuri haave tulla jonain päivänä koirankasvattajaksi. Nyt olen yhtä epäileväisempi asian suhteen, ja yhä vakuuttuneempi, että minulle tulee pentue mahdollisesti vain silloin, kun haluaisin ehdottomasti oman koirani jälkeläisen itselleni. Sijoituskoiria (nykyistä enkä mahdollisia tulevia) tähän nyt laske.

Kaiken tämän myllerryksen keskellä sitä alkaa jotenkin väkisinkin tuntea itsensä juuri sellaiseksi tavalliseksi koiranomistajaksi, joka on aikanaan ottanut tietyn rotuisen koiran "rakkaudesta rotuun", ja haluaisi nyt vain kaikessa rauhassa elellä ja puuhastella ja harrastella omien koiriensa kanssa ilman, että taustalla olisi koko ajan tunne siitä, että jonkun mielestä näidenkin koirien kasvattajat ovat osaamattomia tumpeloita, jotka eivät koirankasvatukesta tai jalostuksesta tiedä ainakaan yhtään mitään.

Pännii moinen.

Itse olen ollut melko pitkään jo sillä linjalla, että jokainen tehköön asiansa niin kuin tekee, ja olkoon eri mieltä ja toiset hyväksykööt sen - mutta ainoastaan siinä tapauksessa, että etusijalla on aina ja poikkeuksetta koiran kiistaton etu. Tällä kertaa saan varmaan monien kasvattajien sanattoman (tai ehkä sanallisenkin) vihan ylleni siitä, "Sä mitään mistään tiedä, montakos pentuetta olet kasvattanut? Ei ole kuule helppoa hommaa se."

Siitä huolimatta, että luonnollisesti kuvittelen koirankasvatuksen olevan lastenleikkiä, joka tapahtuu laittamalla kaksi koiraa yhteen ja leikkiessä suloisten pikkupentujen kanssa, on minulla puolellani nimenomaan ehkä se etu, että näen asiat vielä aivan toisesta, paljon yksinkertaisemmasta näkökulmasta. Ehkäpä minusta ei kovin hyvää koirankasvattajaa tulisikaan.

Loppuyhteenvetona, että en jaksa enää ymmärtää tuota helkkarin kinaamista ja vääntämistä ikävään sävyyn monia koskettavista asioista, enkä ymmärrä, mikseivät ne kuuluisat "aikuiset ja järkevät" ihmiset osaakaan sitten keskustellua asioista järkevästi ja rakentavasti, vaan riita on saatava aikaan jokaisesta asiasta. Kai se sitten on mukavaa katsoa, kun toiset pahoittaa mielensä. Hupaisaa. Hah.

Raisa heräsi. Kävi taas muistuttamassa iloisella suukolla silmään, että taidan olla sille melko tärkeä, ja tämän tehyään kävi takaisin nukkumaan.

Jatkuu ensi kerralla - toivottavasti jo hieman mukavimmissa tunnelmissa.

2 kommenttia:

  1. Whoa... jopas jopas. En ole täällä vähään ("vähään") aikaan vieraillut ja nyt suorastaan jumituin. Tarkoitus tulla pöllimään sivuilleni Raisan kuvia.

    Hassua, kun sanot että "et osaa" kommentoida näihin kiistanalaisiin juttuihin. No kyllä tän perusteella osaat ja kirjallinen ulosantikin on sitä tasoa että lukee mielellään verrattuna kaikkeen foorumisontaan mitä mäkin kahlaan läpi.

    Mutta kohtuullisen hyvin ymmärrän jos ei siihen haluakaan näppejään sotkea vaikka olisikin mielipide olemassa. Oma blogi on siihen hyvä paikka, munkin pitäisi taas jättää julkiset kommentoinnit vaan ihan sinne osastolle kokonaan. Loma on siitä huono juttu että kun on liikaa aikaa tulee tapettua sitä aktivoitumalla foorumeilla :-/

    Mutta jospa tästä palailis nyt kotisivu-urakan kimppuun. CS pitäis tulla aikaisimmille huomenna, ja mun tarkoitus oli siihen mennessä saada uudet sivut nettiin. Hyvästi yöunet ja terve taas, päänsärky....

    VastaaPoista
  2. No voi, kiitoksia! Tosin Raisan kuvien suhteen jouduit kyllä nyt pettymään, minä kyllä voin laittaa sinulle ihan uunituoreitakin tovin päästä : D Voin jopa ihan seisottaa sitä, jos tarve vaatii!

    Älähän nyt, sinulle kyllä pitää hattua nostaa, kun jaksat vääntää foorumeilla siitäkin huolimatta, että jotkut tuntuu tahallaan ymmärtävän väärin. On tietysti niitäkin, joiden mielestä toisten mielipiteiden kyseenalaistaminen on mielenkiintoista, jos se tehdään rakentavassa mielessä, mutta kyllä vaan tuollakin huomaa, että alkaa olla monessa kohtaa ja provoilun makua.

    Päivittele blogia, ja lykkyä pyttyyn niiden uusien sivujen valmistumisen kanssa! Minä ainakin odotan : D Sen jälkeen sitten varaat ajan jollekin oikein riskille mieshierojalle, että laittaa niskat ja hartiat kuosiin (; Siitä ne saa leipänsä.

    VastaaPoista