torstai 17. maaliskuuta 2011

Kaikille, jotka luulevat tietävänsä jotain collieista.

... ja saa tätä toki muutkin lukea. Nyt vain on taas sitten tulossa sellainen kirjoitus, jossa en välttämättä niin kaunistele sanoja. Ei sillä, että tämä blogi tavoittaisi niitä, joita ehkä kaikista eniten toivoisin sen tavoittavan, mutta pieni toivo elää.

Haluaisin tietää, mitä pahaa colliet ovat tehneet maailmalle, koska niin moni koiraihminen tuntuu ajattelevan niistä suorastaan halveksuen. Ainoa syy ja mahdollisuus minkä keksin, on se, että ihmiset kokevat tulleensa petetyiksi. Suurimmatkin collievihaajat vihaavat niitä todennäköisesti siksi, että olisivat odottaneet niiltä ehkä enemmän (jos siis eivät ole koiravihaajia yleensä). On jotenkin niin kammottavaa, että rotu saa kärsiä siitä, mitä kasvattajat ovat sille vuosien saatossa tehneet. Lisäksi collieharrastajia ja joitakin kasvattajia suorastaan kannustetaan luovuttamaan; myöntäkää, ettei niistä ole enää mihinkään oikeaan työhön tai käyttöön. Ne on ihan kivoja seurakoiria, mutta se siitä.

No, arvatkaapa mitä, en todellakaan aio myöntää sellaista, mikä ei pidä paikkaansa.

Lähdetäänpä nyt ihan ruohonjuuritasolta opiskelemaan hieman collierodun historiaa. Sitten jos joku on oikeasti viisaampi ja tietää nämä asiat paremmin, niin on hyvä ja oikaisee, mutta tässä tapauksessa vaadin ainakin parin vuosikymmenen tiivistä kokemusta nimenomaan collierodusta ja todistettavaa paneutumista. Se, että omistin kolme vuonna viiskytkuus ja olen nähnyt monta ei merkitse minulle mitään.

Varsinaisen collierodun alkuperä on tunnetusti melko hämärässä. Sen verran tiedetään, että ensimmäiset koirat, joita kutsuuttin collieiksi muistuttivat usein huomattavasti enemmän bordercollieta kuin nykypäivän karkea- ja sileäkarvaista collieta (ja kyllä, tässä aion nyt käyttää alkuperäisiä nimiä "rough", karhea ja "smooth", sileä). Jossain vaiheessa ja jostain syystä nämä koirat huomattiin yleisellä tasolla (kuningatar Victorialla väitetään olleen osuutta asiaan, mutta tästäkin olen kuullut eriäviä mielipiteitä), ja ne alkoivat näkyä esimerkiksi koiranäyttelyissä. Tässä vaiheessa sitten älähdetään, että hah, siitähän se alkoi, pelkä näyttelykoiriksi jalostaminen, ilman minkäänlaisia vaatimuksia käyttöominaisuuksia. No, rehellisesti en ollut paikalla 1800 -luvulla, joten täydellä varmuudella en voi sanoa. Oletetaan kuitenkin, että niihin aikoihin rodut erkanivat kahteen eri suuntaan, joista farmeille työkoiriksi jääneet ovat nykyisten bordercollieitten esi-isiä ja -äitejä, ja nämä "ulkonäköjalostetut" yksilöt ovat nykyisten karkea- ja sileäkarvaisten collieitten esi-isiä.

Nyt esitän ensimmäisen kysymyksen; entä sitten?

Tuohon aikaan työkoiria oltiin jalostettu jo niin pitkään puhtaasti käyttöominaisuuksien perusteella,oletan, että monet hyvät luonneominaisuudet tunkivat koiriin edelleen joka suunnasta, aivan sama, miten niitä risteytettiin. On epäilty, että venäjän- ja englanninvinttikoiria oltaisiin risteytetty rotuun jalomman ulkomuodon aikaansaamiseksi, ja irlannin- ja englanninsettereitä muun muassa värin parantamiseksi. Mitäpäs tästä on sitten seurannut. Voisin kuvitella, että noihin aikoihin vinttikoirat kuten setteritkin viipottivat vielä melko tehokkaasti metsästyspuuhissa, ja aivan kaikista alkuperäisimmän collienhan kerrotaan olleen maatalon monitoimikoira, joka niin paimensi, vartioi kuin myös metsästi. Jos siis jotain "huonoa" näistä risteytyksistä olisi voinut seurata, niin loogisesti tuntuisi siltä, että ainoastaan jälkeläiset olisvat olleet (muiden ulkonäöllisten ominaisuuksien lisäksi) aikaisempia riistaviettisempiä - ja se olisi siis ollut huono asia, koska...? Uskallan myös epäillä, että koska maatilojen koirista ei pidetty kirjaa, ne olivat joskus myös risteytyneet muunrotuisten koirien kanssa, mutta jos ne olisivat pärjänneet työtehtävissään, ne olisivat saaneet jatkaa sukua, ja näin oli taas pieni nokare uutta rotua käynyt vierailemassa näiden koirien suvuissa. Toki muutamalla "puhdasrotuisella" takaisinristeytyksellä koirat olisivat olleet taas puhdasrotuisia, mutta edelleen, koska koirista ei varsinaisesti pidetty kirjaa, kuka on pystynyt todistamaan niiden puhdasrotuisuutta.

No niin, vauhtiin on siis päästy, ja collie on jakautunut eri tyyppeihin. Partacollieen en nyt tässä sen kummemmin puutu, kun en siitä mitään tiedä, mutta tämän jälkeen on siis oletettu, että nykypäivän karkea- ja sileäkarvaisten collieiden esi-isiä on jalostettu melko puhtaasti ulkonäkömielessä. Tuohon aikaan oletan, että tuo tarkoitti kuitenkin sitä, että erityisiä paimenkoiran ominaisuuksia ja luontaista taipumusta paimentaa karjaa ei erityisesti huomioitu jalostuksessa. Edelleen voidaan kuitenkin olettaa, että jalostukseen käytetyt koirat ovat olleet aikansa mukaisia, ja niissä on säilynyt muita hyviä ominaisuuksia, kuten tarvetta ja halua tehdä, miellyttää omistajaa, suuri älykkyys ja kyky ratkaista ongelmia itsenäisesti (muutamia mainitakseni).

Jo pelkkä kurkistus Svenska Collieklubbenin sivuille kertoo, että ensimmäiset colliet (ja nyt puhun siis tämän päivän karkea- ja sileäkarvaisesta colliesta) menivät Ruotsiin nimenomaan käyttökoiriksi. Eivät siis tässä vaiheessa enää ne bordercollieta muistuttavat koirat (toki mahdollisesti niitäkin oli joukossa), vaan tämän päivän colliet. Nämä koirat menivät muun muassa armeijan käyttöön etsimään haavoittuneita eloonjääneitä taistelukentiltä. Niiden käyttöominaisuuksista oltiin siis kiinnostuneita. Kun minulla on taas paremmin aikaa alan tutkia, miten colliet ovat rantautuneet muualle päin maailmaa.

Jo pelkät tilastot todistavat sen, että vielä viime vuosituhannen loppuvuosikymmenillä colliet olivat Suomessa(kin) hyvinkin toimivia työkoiria, jotka jaksoivat toteuttaa käskyn toisensa jälkeen omistajiensa pyynnöstä (puhumattakaan kaikesta siitä muusta, mikä todistaa sen, että näillä koirilla on liikettä korvien välissä). Nämä koirat olivat jo aivan selvästi niitä koiria, jotka tunnetaan tänäpäivinä nimillä pitkäkarvainen collie ja lyhytkarvainen collie, rekisterikirjoineen kaikkineen.

Oletan, että jossain vaiheessa jalostusta on tapahtunut jotain. Collien upea ulkomuoto on herättänyt kasvattajien huomion, ja ulkonäköominaisuuksia on haluttu vaalia ja korostaa yhä enemmän. Näin on kuitenkin käynyt monen muunkin rodun kohdalla. Joissain roduissa on syntynyt jopa omat käyttö- ja näyttölinjansakin, mistä collie on kuitenkin selvinnyt. Monia kasvattajia alkoi todennäköisesti kiinnostaa enemmän koiran ulkonäkö, kuin ehkä heidän mielestään vähäpätöiset käyttöominaisuudet, jotka kuitenkaan todellisuudessa eivät ole mitään sellaista, mitä ei voisi olla myös siinä aivan tavallisessa kotikoirassakin. Työtä tekevän koiran tulee olla halukas työhön, aina, sen tulee olla sisukas ja varma, se ei saa säikähtää pieniä asioita, ja sen on oltava kuuliainen ja nopea oppimaan. Mitkä näistä ominaisuuksista ovat sellaisia, mitä ei saisi olla aivan tavallisella kotikoiralla? Jos ei ihminen ole valmis näkemään sitä pientä vaivaa, että koiraa hankkiessaan peruskouluttaa sen hyväksi koirakansalaiseksi, olen tylysti sitä mieltä, että sellainen ihminen ei ansaitse koiraa. Lisäksi jo satoja vuosia on ollut olemassa puhtaasti seurakoiriksi jalostettuja koiria, joilla ei sen parempaa eikä huonompaa käyttötarkoitusta olekaan. On loistavaa, että on kehitetty rotuja, joiden ensisijainen tarkoitus on olla ihmisten seuralainen. Lisäksi monet niistä roduista, joita ei tänäpäivänä enää pysty käyttämään nykyiseen käyttötarkoitukseensa (siis taistelukoiriksi kehitetyt) hoitavat erinomaisesti seurakoiran virkaa.

Ei kuitenkaan ole mitään syytä, miksi collieista ei olisi palveluskoiriksi tai työtä tekeviksi koiriksi. Hyvällä colliellahan on edelleen samat hyvät palveluskoiran ominaisuudet; sopiva koko, säänkestävä karvapeite (jollei se ole liiallinen), ja sitten ne luonneominaisuudet, joita en tässä taas jaksa eritellä.

On myös pöyristyttävää, ettei niille kasvattajille, jotka todella ovat edelleen kiinnostuneita collien käyttöominaisuuksien ylläpitämisestä (ja helkkari, miettikää, mitä kaikkea tämä rotu on käynyt läpi, ja silti niitä edelleen näkyy pk-kisoissa) ei tunnuta antavan mitään arvoa. Näinköhän mahdollisesti rotua vaihtaneet tai muuten vain collieen tutustumattomat ihmiset ovat peloissaan, että mitä kaikkea näistä todella saakaan irti silloin, kun ne ovat parhaimmillaan.

Minä en aio enää kuunnella varsinkaan toiseen rotuun collien "huonouden" takia siirtyneitä tai, vielä parempi, ei koskaan edes itse collieta omistaneita ja heidän parjaustaan siitä, kuinka koko rotu on menetetty. Ei ole. Jatkakaa te harrastamista, ja toki, jos collie ei ole teille "Se Oikea Rotu" niin syvästi suosittelen vaihtamaan rotua. Kehotan myös samalla unohtamaan rodun ja sen, miten se tuotti teille pettymyksen.

Uskokaa tai älkää, on edelleen meitä, joille tämä rotu on todella sydämen asia. Jos tämä kirjoitus ei sitä todista, niin en tiedä, mikä todistaa. Ehkä näette todisteet joidenkin vuosien päästä ilmielävänä, ja sinä päivänä minä teen parhaani, että saan pidettyä ajatukseni itselläni, ja tyydyn hymyilemään hiljaa.

2 kommenttia: