tiistai 5. huhtikuuta 2011

Mitäpä meille.

Nyt siis vähästä aikaa teen tällaisen ihan tavallisen, kuulumistenpäivittelykirjoituksen, jossa en ainakaan kovin hanakasti ota erityisesti kantaa mihinkään. Sen vain huomaa, että nyt kun alkaa kevät olla melkoisen kovalla kohinalla ilmeisesti tuloillaan, niin ainakin itsellä alkaa treeni-into nousta pikkuhiljaa yhä korkeampiin lukemiin. Mielessä näkyy myös jo kesän näyttelyt nurmikentillä, agilityreenit, tokoilut ja tietenkin nuo PK-puolen jutut, Bondin kanssa jäljestys ja jos tuon Raisan kanssa vaikka sinne hakumetsään eksyttäisiin - tai siis toivottavasti ei eksytä kuitenkaan, se ei välttämättä olisi paras mahdollinen juttu!

Meillä on ollut reenaamisten osalta erittäin hiljainen talvi. Ei olla tehty oikeastaan yhtään mitään. Koirat on saaneet juoksennella vapaana, etteivät palelluta tassujaan, ja lähinnä on harjoiteltu edelleen ihan tätä normaalia elämää, ja vähän opeteltu lisää toistemme tuntemista.

Nyt alkaa kuitenkin jo pikkuhiljaa olla tunne, että ihan oikeasti harrastamaankin olisi mukava päästä, ja tälle vuodelle olisikin ihan jonkun verran tavoitteita, joista toivottavasti suurin osa tulee toteutettua! Bondin kanssa käydään noukkimassa se TK1 vihdoin ja viimein, ja sen jälkeen meidän tokoilut saa jäädä hetkeksi vähän tauolle. Tänävuonna olen ajatellut nyt koittaa panostaa tuohon agilityyn, kun selvästikään aika ja resurssit ei riitä kaikkeen mahdolliseen, ja se on ainakin sellainen juttu, josta Bondikin silminnähden nauttii. Lisäksi jäljestelemässä käydään, ja tarkoitus olisi nyt alkaa opetella (jo tässä nyt ennen lumien sulamista) tuota ilmaisua, että saataisiin siihen puuhaan taas vähän uutta haastetta (:
Lisäksi tarkoitus olisi viedä Bondi joko luonnetestiin tai MH-kuvaukseen (tai miksei molempiin?), ja jos vain suinkin mahdollista, niin syksyllä sitten oltaisiin jo valmiita suorittamaan myös BH-koe. Pitäisi varmaan alkaa aktivoimaan vähän enemmän itseään! Näyttelyissä ei Bondia varmaan tänäkään vuonna tulla vielä sen kummemmin näkemään, se saa vielä miehistyä, vaikka helmikuussa mittariin tulikin jo 4 vuotta. Näyttelyissä ehditään kuitenkin vielä käydä, jos siltä tuntuu, nyt kiinnostaa nämä muut puuhat : D

Entäpäs tuo Raisa sitten. No, Raisan kanssa olisi nyt sitten viimein tarkoitus päästä tosiaan sinne hakumetsään, ja aloitella harjoitukset siellä. Edelleen mietin, tuleeko Raisasta rullakoira vai haukulla ilmoittava, mutta olen ehkä kuitenkin kallistumassa tuon haukun puoleen. Katsoo nyt vielä kuitenkin. Lisäksi Raisan kanssa olisi mukavaa päästä reenailemaan hyvässä porukassa myös tietenkin tottista. Minä olen vähän sellainen ihminen, että tykkään, että yhdellä koiralla on yksi tai kaksi lajia, joissa sitä treenataan aktiivisesti ja päämäärätietoisesti, ja jos jotain muuta halutaan harrastaa, niin se on sitten sellaista vähän kevyempää puuhastelua. Itse olen kaavaillut, että jos Raisa vain suinkin nyt puuhasta innostuu, niin sillä olisi sitten pääasiallisena lajina tuo PK-haku, mutta jossain vaiheessa aion kyllä kiikuttaa senkin agilityn pariin (:
Sitäkin kyllä varmaan sitten ihan säännöllisesti reenailtaisiin, mutta pääpaino kuitenkin haulla. Kaikkihan ymmärtää? Hyvä.

Raisa ei toistaiseksi osaa vielä kummempia. Istua aina silloin tällöin, maahan käsiavulla. Seuraamista olen harjoitellut vain tutittelemalla, en ole vielä edes antanut mitään käskyä. Luoksekin osaa tulla, mutta vain siihen tykö, ei mitenkään oikeaoppisesti eteen istumaan tai muuta. Itse asiassa olen nyt aloittanut Bondinkin kanssa ikäänkuin "alusta". Olen tehnyt sille samanlaisia aktivoimisreenejä, mitä saatiin muutaman kuukauden ikäiselle Raisalle kasvattajan Syyspäiviltä viime syksynä, ja en tiedä, mutta jotenkin vaikuttaisi, että siitä olisi jopa vähän apua. Se on jotenkin ihan erinäköinen, kun en suoraan käskekään sitä tekemään jotain, vaan palkitsen sitä aina siitä, että se on itse aktiivinen, ja haluaa tehdä jotain. Katsellaan (:

On tässä käyty pahimpaa harrasteluintoa helpottaaksemme muutamassa mätsärissä, ja toki Raisa tarvitsee harjoitusta, kun oltaisiin toukokuun lopulla menossa ihan viralliseenkin kehään. Mukavasti on sujunut, nauhojen väri vaihdellut, ja joskus on sijoituttu ja joskus ei, mutta siellä on kyllä se hyvä seura avainsana (: Tästä kuuluu kiitos Tiialle & Terille ja Päiville & Hukalle (joiden pitäisi pystyttää oma blogi)!

Loisteliaaksi lopuksi vielä ajankohtainen kuva:

Vielä ei ole kesä, ja kevättuuli osaa olla yllätävän pureva. Pipoa on hyvä pitää edelleen päässä.


Bondi toisaalta tuntui olevan sitä mieltä, että pipo Raisan päässä on jo liioittelua varsinkin, kun se malttaa nykyään pitää korvansakin muutenkin kuin pystyssä. Ihan tosi. Sitäpaitsi kuka nyt bussissa pipoa tarvitsee.

Ensikertaan!

2 kommenttia:

  1. Raisan kuva pistää naurattamaan, ootte ihan saman näköisiä ;D
    Mie voin lähteä MH-kuvaukseen (ja luonnetestiinkin) mukaan videoimaan, Auri pääsee sitten autoon kuuntelemaan isojen koirien juttuja.

    VastaaPoista
  2. Eikö ollakin!
    Teitähän on sitten tulossa ihan sankoin joukoin, kun Tiiakin ilmoittautui jo vapaaehtoiseksi testimatkaseuraksi, tosin sehän ei menoa haittaa, kaikki mukaan vain : D

    VastaaPoista