perjantai 23. syyskuuta 2011

Tunteiden vuoristorataa.

Pitkäkarvaisen skotlanninpaimenkoiran/pitkäkarvaisen collien uusi rotumääritelmä on julkaistu. Luin sen tuossa hiljan, ja olin todella pillahtaa itkuun - onnesta. Collien rotumääritelmään on tullut muiden muutosten lisäksi maininta:
"Kauneutensa lisäksi skotlanninpaimenkoira on työkoira."
Siinä se nyt sitten seisoo ihan virallisessa rotumääritelmässä. Ilmeisestikään en "saisi" olla näin iloinen, kun kukaan muu ei ole tuohon asiaan vielä millään tavalla reagoinut (eli ketään muuta se ei kiinnosta?), mutta minulle tämä merkitsee niin käsittämättömän paljon.

Lisäksi luonneosuuteen oli tullut takaisin tärkeä sana "vähääkään", eli "Ystävällinen, ei vähääkään hermostunut eikä aggressiivinen. Erinomainen seurakoira, ystävällinen, iloinen ja aktiivinen, tulee hyvin toimeen lasten ja toisten koirien kanssa."
Mielestäni rotumääritelmä ei saa vaatia, että koiran tulee tulla toimeen lasten kanssa (tai toisten koirien sen puoleen, maininta sosiaalisesta luonteesta voisi olla enemmän kohdallaan), mutta lisäksi collie on siis myös iloinen ja aktiivinen, ja sen lisäksi, että se on työkoira, se on myös seurakoira. Ei vain toista, vaan molempia. Työkoira ja seurakoira.

Sitten odotellaan, mitä PEVISAn puolella tapahtuu, mutta tällä on jo minulle niin kovin paljon merkitystä!

2 kommenttia:

  1. Myös täällä hihkaistiin riemusta uuden rotumääritelmän julkaisun jälkeen!

    Kyllähän näistä saa ja pitääkin iloita :D

    - Katja & Valo

    VastaaPoista
  2. Mukavaa kuulla, että joku muukin on tämän asian noteerannut, ja on siitä vieläpä vähintään yhtä hyvillään : D

    VastaaPoista