keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Joulukuu, ja mitä siihen kuuluu.

Kuu vaihtui joulukuuksi. Jos voi sanoa, että ihmisillä on lempikuukausia, niin joulukuu on ehdottomasti yksi minun suosikkikuukausistani. Siihen liittyy paljon ihania asioita. Yksi tärkeistä asioita, jotka ovat muodostuneet minulle jo perinteeksi, on Messari eli Helsingin Messukeskuksen kansainvälinen koiranäyttely. Nykyäänhän viikonlopun aikana on kaksi eri KV-näyttelyä, Helsinki Winner ja Vuoden Voittaja. Tämän vuoden Messarivierailu oli minulle 11.:sta peräkkäinen. Ihmisiä, joiden kanssa olen kyseisessä näyttelyssä käynyt aiemmin on jäänyt matkan varrelle, eivätkä he ole syystä tai toisesta puuhaan syttyneet. Minulle olisi valtavan surkea juttu, jos joutuisin sen jonain vuonna jonkun pakon edestä jättämään väliin. Seuraavassa hieman syitä, miksi näin.

Olen tietyllä tavalla konservatiivi ja jotkut asiat vain ovat perinteitä, ja niitä pitää olla. Ne luovat sitä tiettyä tunnelmaa elämään, tietoa siitä, että jotkut asiat ovat aina olleet, ja tulevat toivottavasti aina olemaan. Messari on monien näiden joukossa minulle yksi näistä asioita. Aikaisemmin siihen liittyi myös bussimatka, mutta ystäväni muutettua Espooseen olemme saaneet majapaikan, ja voineet viettää näyttelyssä koko viikonlopun!

Yksi asia, joka minua suuresti myös ilahduttaa ja jopa hieman liikuttaa on se tajuaminen, että siellä on valtava halli aivan täynnä koiria, koiraihmisiä ja kaikkea niihin liittyvää! Minne ikinä katsookaan, on vastassa jotain tuttua. Ei välttämättä mitään konkreettista, kuten tuttuja ihmisiä, mutta se maailma on minulle tuttu. Koiramaailma. Siellä olen perillä asioista. En tunne itseäni jatkuvasti ulkopuoliseksi, siksi ainoaksi joka ei ymmärrä mistään mitään. Koen ehkä kuuluvani johonkin, osaksi jotakin, kaikkine hyvine kuin myös huonoine puolineen.

Vähäisintä roolia ei myöskään pelaa - mikäs muu kuin - shoppailu! Miten paljon koira-aiheista ostettavaa, ja vaikka suurin osa romppeista ei vuosittain juuri vaihdu, niin tarve voi vaihtua. Nytkin ostin mukavasti koulutustarvikkeita, ja muun muassa metallisen noutokapulan, koska ei ole tällä pienellä ihmisellä sitä aiemmin ollut. Sen käsittelyä on nyt sitten ahkerasti koirien kanssa harjoiteltu.

Tänä vuonna minulle henkilökohtaisesti uutena asiana tulivat luennot. Tai oikeastaan yksi luento. Tommy Wirén luennoi koiran koulutuksen perusteista, ja luento oli kyllä valaiseva. Miten perusteet ovatkaan niin yksinkertaiset, ja miten tunnistinkaan itseni Tommyn sanoista; ihmisille on helppoa tehdä asioista vaikeita ja monimutkaisia, mutta huomattavasti hankalampaa tehdä niistä helppoja ja yksinkertaisia. Itse alan ajatella usein liikaakin ja analysoimaan kaikkea (vaikka en mitään mistään tajua), ja näin on todella kovin helppoa tehdä asioista aivan liian vaikeita.

Tapasin myös Raisan enon (FI MVA Irokon Fullmoon) sekä Kaippis-siskon (Irokon Obsidian). Aivan ihastuttavia tapauksia molemmat, Kaippis varsinkin niin kovin paljon Raisan oloinen, että ei voi sukulaisuudesta erehtyä. Molemmat samanlaisia halailijoita selvästikin!

Minuun meinasi Messarissa jopa iskeä taas pikkuinen näyttelykärpänen, vaikka en niin suuresti välitäkään siitä, mitä koiranäyttelyt hyvin pitkälle tänäpäivänä edustavat. Kuitenkin, jospa minulla olisi tulevana talvena tai ensikeväänä koira, jolla olisi korva kunnossa ja jopa rotuisekseen sopivasti turkkia, niin kukapa tietää, ehkä sen voisi jopa näytillekin viedä, kaunis koirahan se on, Raisa (:

Bondi on myös minun silmääni luonnollisesti kaunis kaikessa koipeliinisuudessaan. Jos nyt ei perinteinen "näyttelykoira", niin ei sen ulkomuodossa minusta mitään suuria virheitä ole. Se jaksaa liikkua uupumatta pitkiä ja raskaitakin matkoja, joten ei sillä aivan huono fysiikka voi olla! Tiedostan kyllä suurin piirtein sen rakenteelliset heikkoudet, mutta en minä siitä silti rumaa saa huonolla huumorillakaan! Sitä paitsi sekin tuntuu vain paranevan vanhetessaan. Bondikin tuntuu saaneen ihan uutta puhtia koulutuspuuhiin, kun on vähän vaihdettu taktiikkaa. Ajattelin olla tosiaan aivan hurja, ja hakea tulevana vuonna SCY:n tokojoukkueeseen! Eihän sitä kukaan sano, että sinne päästään, mutta ainakin on haettu (: Jos sitä paitsi saataisiin keväällä oikein tehokkaasti putki päälle, niin mehän voitaisiin saada jo vaikkapa AVO1, jos oikein hurjahdetaan niin miksei nyt sitten vaikka se TK2, jos se näyttää sujuvan. Jos meinaa yhtään mennä tahkoamiseksi, niin jätän koulareiden havittelun suosiolla sivuun ja aletaan reenailemaan sitten voittajaluokan liikkeitä. Tällaiset on suunnitelmat.

No, menipä ehkä taas hieman sivuraiteille. Kuvia ette saa vieläkään, vaikka kuvattomien päivitysten lukeminen on joskus vähän ankeaa. Olen vain niin tavattoman laiska. Ehkä tässä vielä joku kaunis päivä.

Ensikertaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti