maanantai 27. helmikuuta 2012

Turinoita tyhjän tilan täytteeksi, tahtomatta tuottaa taustajoukoilleni turhaa tabien tirkistelyä, tuloksetta. Tässä teille tuijoteltavaa toviksi!

Istun tietokoneella pöydän ääressä ja syön Domino -keksejä. Olkaa hyvä, kaikki, joille tuli tämän tekstin lukemisen jälkeen palava tarve saada Domino -keksejä. Ilmeisesti olin huomaamattani tiputtanut syliini palasia keksistä, ei mitään murusia, vaan ihan oikeita, pieniä paloja. En tätä siis kuitenkaan tiennyt, ennen kuin kädellä jalkaani pyyhkäistessä kuulin äänen, kuin keksinpalasia olisi tippunut lattialle. Katsoin, ja siinähän ne olivat, pöydänjalan vieressä. Myös Bondi, joka nukkui kuono pöydänjalkaa vasten huomasi tämän, mutta oli tietenkin pöydänjalan väärällä puolella. Siis päydänjalan. Olen vakavissani. Tästä seurasi se, että puoliuninen Lassiparka joutui siirtämään gigalomaanisen patonkinsa hitaasti ja vaivalloisesti, mutta ilmeisen päättäväisesti pöydänjalan puolelta toiselle, jotta se sai syötyä sen viereen pudonneet keksinpalaset. Luonnollisestikaan se ei enää siirtynyt takaisin jalan toiselle puolelle, vaan asettui nyt tälle puolelle. Tämä pieni, aamuinen performanssi oli itsestäni sen verran mielenkiintoista ja hauskaa katseltavaa, että päätin sen olevan hyvä aloitus tämänkertaiselle turinapäivitykselleni. Lassin patonki on valtava, ja mainittakoon vielä selvyyden vuoksi, että patonki tarkoittaa sen collienkuonoa, eikä mitään muuta.

Tarkimmat lukijoistani voivat nyt ihmetellä, että minkäs takia Raisa ei tämän patonginsiirtoyrityksen aikana ollut jo moneen kertaan ehtinyt käydä hotkimassa keksinpalat parempiin suihin, tai ollut jo itse asiassa kita avoinna odottamassa tuolini vieressä siltä varalta, että jotain todennäköisesti kuitenkin putoaa. Syy on yksinkertainen. Raisahan vietteli tuossa tosiaan juoksujaan, ja oli tärppipäiväviikkonsa täällä minun kanssani Joensuussa. Menimme hakemaan Bondi tänne takaisin mummolasta seuraavana viikonloppuna, mutta toki Bondin viriiliin, nuorenmiehen nenään Raisa tuoksui edelleen vastustamattomalle, vaikka Raisa-reppana koitti tehdä moneen kertaan harvinaisen selväksi, että ei kiitos. Kun hain ullakolta koirien häkin sillä ajatuksella, että Raisa voisi välillä lepäillä siellä Bondia paossa, niin olin hädin tuskin ehtinyt saada häkkyrää kasaan kun Raisa jo kiitollisena pujahti sinne, ja nukahti melkein samantien. Kauhean rankkaa olla pieni nainen. Äiteen kanssa asiaa sitten pohdiskeltuamme tulimme siihen tulokseen, että lie viisaampaa jättää Raisa vuorostaan mummolaan viikoksi, ja ottaa vain Bondi mukaan Joensuuhun hermolomalle. Vähän itse tätä tilannetta jännitin, ja kysyin äidiltä moneen kertaan, että sopiihan se varmasti. Raisa on kuitenkin niin kovin paljon eläväisempi ja kerkeävämpi kuin Bondi, ja ehtii päivän aikana yrittää kymmeniä kertoja kaataa vuoroin äitiä ja vuoroin isääni kumoon (siinä tietenkään onnistumatta) valtaisilla rakkaudenosoituksillaa, joiden purkauksia en ole siltä hennonnut estää, kun ne eivät itseäni häiritse. Äiti vakuutti moneen kertaan, että kyllä se onnistuu aivan hyvin, että lapsenlapsiakaan (niitä muita) ei ole kuulemma tulossa kyläilemään viikolla kuin korkeintaan yksi kappale. Teen tätä harvoin, ja olen 99,9 % varma, ettei veljeni tätä blogia lue, mutta käytän silti tämän lauseen kiittääkseni häntä ja puolisoaan siitä, miten mainioita ipanoita ovat kasvattaneet, ja nyt nimenomaan koiranomistajan näkökulmasta. Hiivatti, siinä on lapsia, joiden kanssa on hyvä opettaa oma koira siihen, että lapset on ihan OK, vaikkei meillä niitä itsellä kotona olekaan. Bondi-viikolla mummolassa oli ollut isompikin katras lapsenlapsia kylässä, mutta Bondista oli saanut oivan lemmikin kotileikkiin, ja siellä se kuulemma kiltisti seuraili lasten perässä, kun touhusivat leikeissään. Raisaa oma kummityttöni, ja veljeni tyttäristä vanhin sen sijaan aina ahkerasti kouluttaa. Käyttää samoja käskyjä, mitä itse sillä käytän, ja antaa namia tai leikkii palkinnoksi. Valvotusti tyttö saa myös Raisaa lenkeillä mukana ollessaan taluttaa, mutta hyvin näkyy synkkaavan. Sitä paitsi huomasin, että tytön juoksunopeus on aivan loistava tuomaan Raisan liikkeet ravissa parhaiten esiin. Hmm...

Takaisin Bondiin. Kämppäni siis Raisa-viikon jäljiltä tuoksahti varmasti nuoren koirapojan nenään edelleen melkoisen huumaavalle, ja muutamat ensimmäiset päivät Bondi olikin aivan heikkopäinen. Se koetti muun muassa kosiskella minua (jonka siltä kyllä kielsin, joku raja sentään), aloitti luonnolisesti taas nälkälakon, josta palautumiseen tosin auttoivat mukavasti kupin vieressä kuolaavat Sirius ja Aurinko. Lenkkeily oli rattoisaa. Siis ei. Raisan viikon vanhat juoksupissat tuoksuivat takapihamme lisäksi aivan liian ihanasti myös tutuilla lenkkipoluilla, ja kaikki muutkin mahdolliset pissat piti koittaa matkan varrelta lutkutella. Minä ihan oikeasti ymmärrän äärimmäisen hyvin sen, että ne pissat pitää haistella todella tarkkaan, mutta ai että, jotkut asiat nk. koiran luonnollisessa käyttäytymisessä ovat sellaisia, mitä inhoan syystä tai toisesta; yksi on se takajaloilla kyntäminen, kun ollaan tehty tarpeet, ja koitetaan levittää sitä omaa hajua pidemmälle. Tämä jostain itselleni täysin tuntemattomasta syystä ärsyttää minua aina suunnattomasti, varsinkin jos polkemiseen liittyy jonkinlaista ääntelyä, murinaa, urinaa, haukkumista tai mitään. Pelkkä ajatteleminen saa kiristelemään hampaita, ja pyydän jälleen, ettette kysy minulta selitystä tälle. En vain osaa sanoa. Se on aina minua ärsyttänyt. Omista koiristani ei sitä suureksi onneksi kukaan tee!
Toinen on sitten tämä pissan nuoleminen. Ihan todella siis toisten koirien (eikä aina edes koirien) virtsan
lutkuttaminen kielenpäällä, ja sen jälkeen se uroskoirille - ja joillekin nartuillekin - ah niin tyypillinen leukojen väpättäminen ja kuolaaminen. Ymmärrän tämän silloin, kun ollaan vaikkapa astutustilanteessa, narttu merkkaa, uros käy sitä merkkipissaa latkimassa ja sen jälkeen menee rinta rottingilla ja häntä pystyssä nartun luokse juuri se ilme naamallaan. Kaikki tietää sen ilmeen. Mutta en voi sanoin kuvailla sitä ärtymystä, kun koettaa parhaansa mukaan koiran kanssa lenkkeillä tavan lenkkipolulla, ja ensin on ihan kauhea hinku eteenpäin kohti horisontissa häämöttävää, jo lumen alle osittain hautautunutta pissalätäkköä, mutta kun ollaan sen kohdalla, niin siihen sitten jumahdetaan kymmeneksi minuutiksi lutkuttelemaan. Yäk. Olkoon vaikka kuinka koiralle luontaista käytöstä, niin anteeksi vain, ei käy. Tämä siis, jos suinkin ehdin väliin estämään. Kärkkäästä kirjoituksestani poiketen koirat eivät saa pissalätäköstä mitään lentävää lähtöä, vaan käyn vain tuuppaamassa ne siitä jatkamaan matkaa.

Sen verran koetan ymmärtää, että tämä on sitä luontaista käytöstä, ja koetan estää sen mahdollisimman helläkätisesti, mutta estän silti. Tämä nyt on kieltämättä ehkä eniten tämän armaan urokseni ongelma. Jos se pääsee "pissan makuun", niin loppulenkillä sitä on ihan turhaa koettaa saada kuuntelmaan mitään millään hokkuspokkustempuilla. Lisääntymisvietti tai mikä se sitten ikinä onkaan ajaa ohi saalisvietistä, ruoanhankintavietistä ja jopa laumavietistä, jos asiaa näin lähdetään halkomaan. Ehkä nyky-yhteiskunnan vaatimukset koiranpidolle ovat liian tiukat, kun koirilta odotetaan tiettyä käyttäymistä tilanteissa, jotka voivat vaikka kuinka sotia niiden luontaisia käyttäytymismalleja vastaan.

Toisaalta, mitä sitten ovat "koiran luonnollisen käyttäymismallit" ? Tokihan koira on eläin, ja ei ilmeisesti vielä tavattoman kaukana esi-isästään sudesta, koska ne pystyvät keskenään lisääntymään ja tuottamaan lisääntymiskelpoista jälkikasvua, mutta susi se ei ole missään nimessä. Koirat ovat kesyjä, kesytettyjä. Satojentuhansien vuosien aikana ihmisen rinnalle kasvatettuja. Oma kesysuteni nukkuu tällä hetkellä jalkojani vasten pöydän alla. Tätä ei ihmisen parissakaan koko pienen ikänsä kasvanut susi tekisi, tätä on tutkittu. Lisäksi voin leikata koirieni kynsiä ja tassukarvoja, harjata ja pestä niitä, tutkia niiden hampaita, viedä niiltä ruokaa naaman edestä sanomatta sanaakaan jos niin haluaisin, painia niiden kanssa leikkimielisesti, nostella ja tutkia niitä, kuljettaa niitä ihmisten ja toisten koirien keskuudessa ilman pelkoa, jopa saada ne tekemään liudan asioita, jotka eivät ole niille käytännössä millään tavalla "luonnollisia". Tämä ei ole suden käyttäymistä, vaan koiran.

Koira kuitekin on eläin, ja sillä on eläimen tarpeet. Kieltämättä nykyajan ongelmana tuntuvat olevan nimenomaan eläinten liika inhimillistäminen ja myös niiden tarpeiden inhimillistäminen. Ihmiset erkaantuvat luonnosta yhä enemmän ja enemmän, ja näin erkaantuvat myös luontokappaleista. Vaikka koira on kesyeläin, kotieläin, on sillä silti ne tietyt, eläimelliset perustarpeet, jotka tosin löytyvät myös ihmisiltä. Ihminen tuntuu vain olevan niin paljon monimutkaisempi mekanismi kuin monet muut eläimet.

No, nyt hieman pakenin aiheesta, joka siis oli, etten kirjoita mistään varsinaisesta aiheesta. Jätän siis tämän aiheen odottamaan parempaa kypsymistä, ja kirjoittelen siitä ehkä joskus toiste. Nyt palaan sorvin ääreen eli alan tehdä pienen
eläimen vimmalla koulutöitä loppuviikolle. Täysin luontaisten käyttäytymismallien vastaista on se.

Ensikertaan.

3 kommenttia:

  1. Lassi on suorittanut aamu jumpan siinä patonkiaan siirtäessä pöydänjalan puolelta toiselle ;)

    VastaaPoista
  2. Ah, ihanaa, täältä löytyy vertaistukea. Tohon pissojen lutkuttamiseen nimittäin >:/ On niin ihanaa kun lenkillä jostain puskasta juoksee suuväpättäen ja kuolavaluen tuo rakkahin koira.. Takajaloilla "kyntäminen" sen sijaan huvittaa mua, varsinkin jos siihen liittyy urinoita :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pissojen lutkuttaminen muutamien muiden urosjuttujen lisäksi on kyllä jotain mahtavaa. Eipä siinä, se varmaan pitää paikkansa, että toiset ihmiset on urosihmisiä ja toiset narttuihmisiä, ja toisille taas käy molemmat - ja joillekin ei kumpikaan : D

      Poista