maanantai 5. maaliskuuta 2012

Jalostus.

Jännä muuten tuo sana, "jalostaa", Wikisanakirja ja Wiktionary selittävät sen eri tavoilla.

Wikisanakirja: "risteyttää eläimiä valikoivasti siten että halutut geneettiset ominaisuudet korostuvat"
Wiktionary: "to improve genetic qualities of the next generation"

Toisen mukaan haluttuja geneettisiä ominaisuuksia halutaan korostaa ja toisen mukaan taas parantaa niitä seuraavaan sukupolveen.

Oli miten oli, aion tänään taas vähän jauhaa jalostuksesta. Aiheesta, johon minulla ei ole käytännössä minkäänlaista oman käden tuntumaa ja jota olen viime aikoina aina vain enenevissä määrin kiinnostuneena seuraillut sivusta. Minulle koiranjalostus ei sano tieteellisellä tai solutasolla oikeastaan mitään. Tiedän ihan perusasiat perinnöllisyydestä ja sen sellaisesta, mutta sen kummemmin ei ole minulla genetiikasta suurta tietoa, ja välillä tuntuu, ettei tämä aivokapasiteetti sitä osaisi käsitelläkään vaikka se jotenkin tänne saataisiinkin.

Viime aikoina on paljon puhuttanut rotukoirien ulkonäkökeskeinen jalostus. Olen itsekin hieman esteetikko, mutta olen toisaalta myös huomannut, että näen kauneutta paljon sellaisissa asioissa, joissa niitä eivät välttämättä näe kaikki muut. Löysin tuossa aivan sattumalta erään rotukoirien ulkomuotojalostusta vastustavan sivuston. Sinänsä oli piristävää löytää sivusto, joka kuitenkin kannatti rotukoirien jalostusta sinällään, mutta halusi unohtaa siitä sen ulkomuotokeskeisyyden. Tämä oli oikeastaan syy, miksi lähdin nyt tänä aurinkoisena vielä aavistuksena olevan kevään ensimmäisinä päivinä ja itse flunssatoipilaana tätä tuumailua blogiini kirjoittelemaan.

Olen törmännyt paljon sivustoihin ja keskusteluihin, jotka vastustavat rotukoirajalostusta kokonaan, perusteena aina se sama ja iänikuinen "Kaikki rotukoirat on jalostettu sairaiksi!" Edelleen esitän vasta-argumentin: kuinka moni sekarotuisen omistaja tunnustaa tutkituttaneensa koiransa lonkat, kyynärät, polvet, selän, silmät säännöllisesti esimerkiki vuoden tai kolmen välein, otattanut haima- ja kilpirauhasarvot... Tai kuinka monen sekarotuisella on eroahdistusta? Paukkuarkuutta? Ukkospelkoa? Syömättömyyttä? Nämä ovat ongelmia, joihin ovat todella usein syynä jonkinlaiset perintötekijät. Sen on moni eläinlääkärikin sanonut ja sanon sen nyt vielä itsekin, että pelkkä umpimähkään teetettyjen sekarotuisten koirien tuottaminen ei tämän maailman koirakantaa pelasta. Niitä ongelmia tulee kuitenkin taas jossain vaiheessa eteen. Tästä aiheesta ei nyt tällä kertaa enempää, koska tämä ei ole se varsinainen aihe, mitä tänään haluan pohtia.

Nyt törmätessäni siis sivustoon, jonka tarkoituksena olikin edelleen edistää rotukoirien jalostusta, mutta vain luonteiden ja terveyden osalta unohtaen ulkomuodolliset pikkuseikat alkoi pääkopassani jokin hiljaa pyörimään. Siis todella. Rotuja olisi edelleen, rotujalostus olisi hyvä juttu, mutta sitä muutettaisiin vain pois ulkomuotokeskeisestä jalostuksesta. Tämähän kuulostaisi jopa aika hyvältä. Täytyy myöntää, että itselleni ei ole aivan yhdentekevää, miltä koira näyttää. Minusta koiraroduista pitää kuitenkin selvästi erottaa se rotu ja rotutyyppi. Paimenkoira ei saa näyttää vinttikoiralta, eikä noutaja molossilta. On myös tiettyjä asioita, joita esimerkiksi collierodussa kammoksun, mutta ne toisaalta myös ovat asioita, joihin rodussa törmää äärimmäisen harvoin. Voin kuitenkin sen verran valottaa, että kyse ei ole korvien oikeasta taitteesta (vaikka olenkin sitä mieltä, että colliella kuuluu olla taittokorvat) eikä vääränkokoisesta kauluksesta tai ihan väärin pilkuttuneesta merlestä.

Joitain rodulle tyypillisiä tuntomerkkejä on hyvä pitää yllä, että olisi edelleen myös se tilanne, että meillä on eri rotuja. Olen kuitenkin kovasti miettinyt esimerkiksi "roturisteytyksiä" saman rodun sisällä. Kummallisen kuuloinen lause sinänsä. Lukaisin tuossa, että FCI on ilmeisesti hiljan hyväksynyt listan rodun sisällä keskenään olevista muunnoksista, joita saa vapaasti risteyttää keskenään. En ollut uskoa silmiäni, hurraa! Lukaisin listan, ja jos ymmärsin oikein, niin esimerkiksi villakoirissa saa risteyttää nyt keskenään kaikkia muita värejä paitsi harmaata aprikoosiin ja punaiseen, koska tästä voi ilmeisesti tulla niitä terveyshaittoja. Sama juttu esimerkiksi tanskandoggeilla, jossa harlekiineilla on sallittua käyttää vain mustaa kumppania, samasta syystä kuin merlecollieilla trikkiä (eli siis siinä merlegeenissä piilee letaalitekijä, voi siis tuplautuessaan aiheuttaa kaikenlaisia kummia vajauksia kuten kuuroutta tai sokeutta tai esimerkiksi silmien tai muiden ruumiinosien täysiä puutoksia ja esimerkiksi immuniteettisuojan puutosta ja muuta hauskaa, kuka näitä hiivatin hankalia värejäkin keksii ruveta jalostamaan? Voidaan myös miettiä, että miksi, jos ovat kerta niin haasteellisia. Ei varmaan ole ulkonäön kanssa mitään tekemistä sillä.).

Belggaritkin saavat nyt ilmeisesti aika vapaasti sitten lisääntyä, ainoa vain, että pitkäkarvaisia muunnoksia ei saa risteyttää laekenoisin kanssa (holskuissa muuten sama, ei pitkää ja kiharaa yhteen, ja mäyräkoirissa, pitkä ja karkea ei ilmeisesti sovi toisilleen), koska... no, oli sillekin joku ihan viisas selity. Saksanpaimenkoiriakin saa sitten risteyttää keskenään normaalisti huolimatta siitä, onko koira pitkä- vai lyhempikarvainen. Tämä hyvä!

Sääli sinänsä. Vapaastiristeytettävien listalta löytyivät tosiaan nämä belggarit, holskut, sakemannit, berhardinkoirat ja estrelanvuoristokoirat ja weimarinseisojat, joista näistäkin kaikista ne pk. ja lk. muunnokset. Jopa mäyräkoirat olivat tällä listalla!

Mutta ei colliet.

Mitvit. Miten ne nyt sitten eroaa tästä porukasta? Ollaanko edelleen sitä mieltä, että vaikka rotumääritelmät aika pitkään olivat ihan samanlaiset kaikilta muilta osin, paitsi karvan pituuden osalta, niin näitä ei kyllä yhteen panna. Ei, rotupuhtaushan siinä kärsii ja kaikki.

Välillä tuntuu, että mitä järkeä on olla olemassa joku collieyhdistys. Olisi vaan suoraan Suomen Pitkäkarvaiset Colliet ry ja Suomen Lyhyt - anteeksi, Sileäkarvaiset Colliet ry. Jos kerta rodut on jo niin helkkari toisistaan kauasajautuneita, ettei voi edes vapaita roturisteytyksiä niiden välillä toteuttaa, niin on järkeä. No joo, on olemassa myös Suomen Bordercolliet ja Australiankelpiet ry. ilman, että nämä rodut ovat keskenään "sekoituskelpoisia", mutta niitä yhdistääkin ihan muut tekijät. Ennen kuin kukaan pääsee sanomaan, niin ei varmaan joo pelastaisi tätäkään rotua se, että saisi näitä vapaasti risteyttää, ja onhan jo sinällään minusta ihan valtava edistysaskel se, että pinoja saa nykyään tietyin ehdoin siirtää pehkoiksi ja näin ollen siis käyttää vaikkapa jalostukseen pehkojen kanssa. En minäkään ihan pelkästä risteyttämisenilosta olisi tällaista toteuttamassa, mutta käännän sen näin päin, onko siitä enemmän haittaa kuin hyötyä? Lisäksi itse olen edelleen sitä mieltä, että vaikka asia ei enää nykyään näin ole, niin näiden kahden rodun pitäisi olla minusta muuten sama, mutta karvanpituuden eri. Tämä on sitten myös yksi niitä asioita mistä aion kiukutella ja ihmetellä niin pitkään, että joku ihan oikeasti minulle selittää tämän asian. Ei vaan ole kukaan vielä tullut selittämään.

Sanon myös tämän. Itselläni on pehkoja ja haluaisin kyllä joskus nahkan, ihan vain siksi, että minusta niiden tosiaan kuuluisi olla käytännössä oikeastaan sama rotu. En silti ole niitä ihmisiä, jotka näkevät asian niin, että nimenomaan nahka tarvittaisiin jotenkin pelastamaan pehko. Nahkoissa on ihan samalla tavalla ongelmia kuin pehkoissakin, mutta pehkoja on edelleen lukumäärällisesti rutosti enemmän.

Gah. Verenpaineeni.

Takaisin jalostukseen. Miksi ulkomuotojalostus sitten on niin tärkeää? Miksi on tärkeää, että koira on visuaalisesti kaunis? Monesti sanotaan, että jos koira on oikein rakentunut, se on rakentunut silloin myös niin, että se voisi toimia ja tehdä töitä alkuperäisessä käyttötarkoituksessaan.Tällainen koira on (yleensä) myös se koira, jolla on eniten (näyttely)titteleitä nimensä edessä.

Samalla tavallan koiran soveltumisen työtehtäviinsä tai niitä jollain tavalla vastaaviin tehtäviin olisi viedä se ihan oikeasti töihin ja samalla saisi selville myös koiran fyysisten ominaisuuksien lisäksi jotain myös sen psyykisistä ominaisuuksista. Varmasti melko paljonkin. Am I right?

Silti suurin osa koko maailman koiranomistajapopulaatiosta valitsee nimenomaan ulkomuotokilpailut mittaamaan koiransa soveltuvuutta työtehtäviinsä.

Mitä minulta meni nyt ohi tässä...?

Tämähän tarkoittaa nimenomaan sitä, että koira historiaa ei kunnioiteta. Ei välitetä siitä, että mihin tarkoitukseen koiria on jalostettu ennen ja mitä ne ovat ennen tehneet, vaan niiden pitää vain näyttää siltä, että ne teoriassa kykenisivät siihen.

Miksi ne luonneominaisuudet, jotka yhtä lailla mahdollistaisivat koiran kykenemisen toimimaan alkuperäisissä työtehtävissään ovat vähäpätöisempiä?

Haluan toki korostaa myös sitä, että en tykkää aina myöskään siitä, mihin harrastuspuolella mennään. Koirilta vaaditaan sielläkin nykyään yhä enemmän ja enemmän sitä näyttävyyttä. Kuulin hiljattain, että tilastollisesti näistä yleisimmistä koiraurheilulajeista agility on se, joka rikkoo koiria eniten, koska vauhti on siinäkin jo ihan kipeä. Ei ole mitään järkeä tuossa. Tokossa nopeampi ja sähäkämpi suoritus voittaa aina rauhallisemman ja maltillisemman, vaikka molemmat olisivat iloisia ja yhtä halukkaasti ja oikein suoritettuja. PK-puolellakin kuulemma korostetaan nykyään jo vietikyyttä aivan valtavasti, ja ei todella riitä, että koira vain tekee liikkeet halukkaasti, vaan sen tulee tehdä ne vietikkäästä. Ääreisvietikkäästi, voisin jopa sanoa. En oikein näe, mitä järkeä siinäkään on, varsinkin kun olen ymmärtänyt, että PK-puolella tottiksen tehtävä on vain osoittaa koiran hallittavuus. Huokaus.

Jos esimerkiksi palveluskoirakokeet tarkoittavat näin ollen sitä, että hyvä palveluskoira on äärimmäisen vietikäs, terävä ja säpäkkä tulikuuma koira, niin enpä tiedä... ei minun näkemysteni collie ainakaan sellainen ole, joskin olen edelleen sitä mieltä, että palveluskoira sen pitäisi kyllä olla.

Jos ajatellaan, ettei jalostukselle olisi mitään mittareita, tai vaikka nyt sitten vain ne pakolliset terveystulokset, jokainen saisi itse kehitellä rotua miten haluaa ja yhden rodun sisällä variaatio olisi valtavaa, koska jokainen kehittelisi sitä juuri sen mukaan, mikä itsestä tuntuu hyvältä. Jos kuitenkin alunperin jalostuksen avuksi kehitellyt työkalut ovat näinkin paljon vääristyneet, niin mihin rodunjalostusta enää sitten pohjataan? Monissa roduissa on jo tapahtunut kummia, ja roduista on muodostunut käyttö- ja näyttölinjat.

Miten?

Nyt taisi runosuoni ehtyä, ja olen taas saanut päästäni purettua ajatuksia jonnekin.

Ensikertaan.

6 kommenttia:

  1. Olipas siinä taas kerran kaikenlaista mietittävää itse kullekin. Olen itsekin miettinyt tuota jalostus juttua lähiaikoina, lähinnä koska siskoni otti sekarotuisen koiran ja yritti selittää kovasti miksi se on parempi kuin rotukoira. Ehdotti jopa, että teetettäisiin pentuja sillä ja Taranilla. kieltäydyin ja leikkuutin Taranin :D mutta olen silti kiinnostunut Taranin terveydestä monella tapaa esim. silmät on nyt tutkittu ja lonkat ja kyynärät tullaan myös kuvaamaan. mutta kuulen jatkuvasti sitä miten sekarotuiset on niin terveitä ettei niitä tarvitse tutkia wtf? pahoitteluni kun vuodatin tämän tähän :)

    VastaaPoista
  2. Ah, ihanaa, anna tulla vain!! Juuri tuota kaipaan : D Mietin monesti, että kun itse puran suuria tuntojani tänne, niin vaikka kaikki sanoo, että käyvät kyllä lukemassa, niin todellisuudessa on kuitenkaan saa koskaan tietää, herättääkö se kenessäkään oikeasti mitään ajatuksia ja tuntemuksia. Minä oikein toivoisin, että ihmiset kävisivät täällä avautumassa : D Kiitos!!

    Hoh, no juu. Minusta oli kaikki Taranin vaivat huomioon ottaen oikein fiksua se leikkuuttaa ja toki varotoimenpiteenäkin, ettei siskosi nyt ala ainakaan järjestämään mitään "mukavia" yllätyksiä!

    Sinäkin olet kyllä yksi malliesimerkki taas sellaisesta, minun mielestäni vastuullisesta koiranomistajasta, joka ensinnäkin ymmärtää, että koira on ihana kumppani ja ystävä ilman, että se on pakko saada niitä pentuja ja toisaalta myös sen, miten se palvelee niin itseä, kasvattajaa, rotua ja koiraa itseään että siltä tutkitaan niitä mahdollisiakin vikoja.

    Tottahan on kyllä sekin, että jos rotukoiria ei kohta enää kukaan tahdo, niin se ainakin karsii välittömästi joukosta ne, jotka kasvattavat koiria minusta väärin perustein, koska kaikki pennut jäävät kotiin (vai ruvetaanko niitä sitten kauppaamaan sekarotuisina?), mutta on tuo puhdasrotukammoisuuskin ihan uskomatonta. Omasta tietämättömyydestä syytetään niitä kauheita rahanahneita kasvattajankakkiaisia. Asioistahan ei saa ottaa selvää.

    Tule useamminkin kommentoimaan : D

    VastaaPoista
  3. Kun en ole sitä juttua kerennyt lukemaan Koiramme-lehdestä, niin oliko siinä yhden yhtäkään brittirotua, jolla olisi risteytykset sallittu? :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaahas, mikäs juttu se on o.o Lienee siinä uusimmassa lehdessä? Siihen en ole itsekään vielä päässyt käsiksi! Siinäkö on myös ko. lista? Itse luin asiasta interwebsin ihmeellisestä maailmasta, mutta en kyllä nyt yhtään muista, oliko siinä brittirotuja. Hassua, kun mainitsit, nyt kun aloin miettimään, niin ei muuten ehkä ollut : D

      Poista
  4. Oletko sitä mieltä, että esimerkiksi pk collieissa ne koirat, joilla titteli rivi on pisin, on paras alkuperäiseen käyttötarkoitukseensa? Tai että sen ulkomuotoa on jalostettu sen alkuperäisen käyttötarkoituksen mukaan`?

    Miten tämän päivän collien ulkomuoto on muovautunut jotenkin paimentamiseen sopivaan suuntaan? Tai miten se "näyttää siltä että se sopisi" siihen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, nimenomaan en ole sitä mieltä, että pisin tittelirivi nimen edessä tarkoittaa sitä, että koira olisi rakenteellisesti tarkoituksenmukaisin alkuperäinen käyttötarkoitus huomioon ottaen.

      "Monesti sanotaan, että jos koira on oikein rakentunut, se on rakentunut silloin myös niin, että se voisi toimia ja tehdä töitä alkuperäisessä käyttötarkoituksessaan.Tällainen koira on (yleensä) myös se koira, jolla on eniten (näyttely)titteleitä nimensä edessä."
      Viittasit varmaankin tähän lausahdukseen? Tarkoitin sillä sitä, että monet kasvattajat tuntuvat perustelevan tekemiään jalostusvalintoja nimenomaan sillä, että kun heidän koiransa ovat rakentuneet oikein, sen huomaavat myös näyttelytuomarit ja koirat palkitaan. Liike ja rakenne ovat varsinkin colliessa minusta äärimmäisen tärkeitä ja oleellisia asioita - työkoiran tulee olla sopusuhtaisesti ja selkeästi kulmautunut, ja muiltakin osin sellainen, että se pystyisi ravailemaan vaikka koko päivän, jos siltä tuntuisi.

      Tuo lauseeni oli ehkä vähän huonosti muotoiltu kuvaamaan sitä, mitä hain takaa, mutta pointtina siis se, että pelkällä ulkomuodolla vedotaan siihen, että koira vastaa alkuperäiseen käyttötarkoitukseen luotua yksilöä. Mutta alkuperäinen käyttötarkoitushan ei ole pelkkää ulkomuotoa, eikä edes pelkkää rakennetta. Koiralla voi olla myös aivan törkeänä karvaa, vaikka karvan alla olisi oikeasti ihan valtavan priima rakenne. Suuri karva ei mielestän kuitenkaan kuulu paimentavalle koiralle. Tämä vain till exempel.

      Luonteiden jalostamista siis huidotaan villaisella kun voidaan vedota siihen, että koiralla on kyllä täydellinen paimenkoiran _rakenne_.

      Olen oppinut vasta aivan viimeisimmän vuoden sisään, että molemmissa karvanlaaduissa ongelmana ovat joko edestä, takaa tai molemmista huonot kulmaukset, jotka eivät mahdollista sitä kestävää, joustavaa ja maatavoittaava liikuntaa, joka collielle pitäisi olla tyypillistä. Samoin lantiot ovat verrattain lyhyitä, tai rungot jopa liiankin pitkiä. Monet urokset, varsinkin nahkoissa, ovat jo liiankin kookkaita ja raskaita, kun taas nartut ovat pikkiriikkisiä ja linnunluisia. Monilla pitkiksillä karvaa on liikaa tai sen laatu on heikko, kun taas yhä useammilta nahkoilta puutuu kuulemma pohjavilla.

      Nämä kaikki siis ulkomuodollisia juttuja ja verrattuna siihen alkuperäiseen käyttötarkoitukseen.

      Mitä sitten luonteeseen tulee, niin itse olen sitä mieltä, että koskapa kokopäiväisesti työskenteleville paimenkoirille on koneistuvassa maailmassa yhä vähemmän ja vähemmän käyttöä, ja kaikki sellaista haluavat ottavat valtaosassa maailmaa tehtävään joka tapauksessa bordercollien tai kelpien, ei minusta pitäisi enää koettaa väkisin elvyttää sitä kiinnostusta karjaa kohtaan.

      Sen sijaan ne muut, paimenkoiralle tyypilliset luonteenpiirteet pitäisi säilyttää; sinnikkyys, työskentelyhalu, tietynlainen pehmeys, halu tehdä yhteistyötä ihmisen kanssa, taisteluhalu (enkä nyt puhu pelkästää siitä rätin repimisestä, vaan myös se "sisu", millä koira vääntää itsestään asioista läpi, vaikka pelottaisi) ja ennen kaikkea ne hermot. Ei ole millekään koiralle normaali tila olla hermoheikko tai ressata kaikkia normaalista poikkeavia tilanteita jatkuvasti.

      Toivottavasti tämä valotti ajatuksiani (tällä hetkellä) hieman enemmän. Kysy toki lisää, jos jokin jäi vaivaamaan.

      Poista