maanantai 28. toukokuuta 2012

Unohdin otsikon, mutta alan myös epäillä niiden tarpeellisuutta näissä kirjoituksissa.

Taas pieni kolo päivityksissä, vaikka nyt on oikeati tehtykin jotain. Ei vaan saa aina runosuonta kukkimaan siinä määrin, että pääsisi kaikesta päivittelemään silloin kun tapahtumat ovat vielä tuoreita. Koiramaailma kaikkine ihanuuksineen ja kamaluuksineen on taas moneen otteeseen mietityttänyt, kaikenlaiset jalostukseen ja kasvatukseenkin liittyvät asiat ovat pyörineet vahvasti mielessä ja mietityttäneet ja varsinkin, kun käytin nyt Raisan silmät peilattavana ja kyynärät ja lonkat kuvattavana. Oikein hienolta näytti joka osastolla, odotellaan, mitä sanoo Kennelliitto.

Edelleen olemme paljon pyöräilleet koirien kanssa. Olen joskus miettinyt, että onkohan tuo pyörän vieressä hölköttely niille turhan rankkaa puuhaa, mutta toisaalta Bondi juoksee aina pyörän edessä ja koskaan en aja niin kovaa, että Raisa (joka harvoin juoksee edessä) tipahtaisi polkimia taaemmas. Pyöräilen lähinnä siksi, että oma kävelyvauhti on vain kertakaikkiaan niin auttamattoman hidas, ettei koirat saa lenkillä ravata kävellessään. Välillä pidetään taukoja, ja silloin pidän koiria vapaana. Mitenkään piippuun ei ole koiria tarkoitus pyöräilyllä vetää, ja toivottavasti oma kunto joskus antaa periksi myös kävellä tarpeeksi rivakkaan!

Harrastettukin on. Raisan kanssa tosiaan loppui tuo alkeistottis, ja saatiin sieltä minusta kyllä oikein hyvät eväät opiskella tottista nyt ihan itsenäisestikin. Toisaiseksi ollaan lähinnä harjoiteltu seuraamista ja paikkamakuuta. Erityisesti maahanmenosta ja paikallamakuusta toivoisin nopeata ja erittäin varmaa suoritusta. Siihen koetan oikein panostaa, koska haluaisin, että tuloksena olisi koira, joka kun on kerran jätetty paikalleen makaamaan sitten myös siinä pysyy, vaikka kävisi niin kuin kurssimme vetäjän koiralle oli käynyt, ja tottiskentälle oli tullut suorituksen aikana joku spurgu ja mennyt juttelemaan mukavia paikkamakuussa makaavalle sakemannille. Ei ollut koira noussut, ja pisteet siitä. Kirjaimellisesti. Jotain tällaista toivoisin itsekin. Totta kai jos olisi ihan oikeasti joku todellinen uhka tai koiraan osuisi jotain, niin sitten, mutta pelkkä provosointi ei saisi vielä olla se ärsyke. Sitä harjoitellaan joka tapauksessa, ja aikaahaan meillä on (:

Tämän lisäksi päästiin Raisan kanssa haun alkeisryhmään, ja siellä on sujunut kerta kerralta mukavammin! Ihan ensimmäisellä kerralla avattiin vähän koirien neniä ja opetettiin niitä ottamaan hajua tuulesta. Sitä seuraavilla kerroilla ollaankin otettu sitten koirien mukaan pistoja, kenelle haamuja, kenelle äänihaamuja, kenelle (meille!) peräänjuoksuja ja semmoista. Raisan kanssa ensimmäinen tällainen harjoitus tapahtui niin, että ajateltiin ottaa ihan äänihaamulla. Ukko meni metsään valmiiksi, minä toin Raisan paikalle ja ukko antoi äänihaamun. Raisa näki ja lähetin ukolle. Se pinkaisi innoissaan metsikköön ja suhteellisen suoraan kohti maalimiestä, mutta yhtäkkiä alkoi hidastaa, katsoi piilolle, ei nähnyt maalimiestä ja katsoi sitten minua ja palasi takaisin. Kokeiltiin uudestaan samalla tavalla ja lopputulos oli koko lailla sama. Se ei siis halunnut irrota minusta. Koirapolo, jota aina olen kehunut siitä, että se on liki! No, sitten otettiin ihan peräänjuoksulla, eli maalimies tuli siihen suunnilleen puoleen väliin, kutsui koiraa ja juoksi pusikkoon, ja päästin Raisan vielä juoksevan maalimiehen perään. Maalimies ehti piiloon, mutta tällä kertaa Raisa meni perille asti, mutta seuraava ongelma tulikin siinä, ettei se meinannut makkarasta huolimatta pysyä siellä vaan halusi taas lähteä jälleen kerran takaisin äidin tykö. Ihan mukavasti sai maalimiehet kuitenkin pidettyä sen sitten siellä. Olin vähän huolissani, ettei tuosta vain kehittyisi mitään ongelmaa.

Turha huoli. Seuraavat reenit meni jo paljon paremmin! Otettiin peräänjuoksu, äänihaamu, peräänjuoksu. Raisa lähti maalimiehen luokse kyllä, ja nyt jopa etsi ihan jonkin aikaa, mutta kauhean pitkään ei jaksanut koluta vaan tuli sitten takaisin. Kuitenkin kerta toisensa jälkeen jaksoi aina etsiä pidempään ja pidempään ja toisaalta nyt sitten viimein maalimiehen löytäessään pysyi siellä! Edellisellä kerralla menikin sitten jo aikas loistavasti, eli lähti innoissaan etsimään ukkoa (otettiin siis viisi pistoa) ja nyt sitten jo ihan selvästi etsi jotain. Yhden piston lähetys meni vähän mönkään, kun Raisa ei ollut ehtinyt nähdä haamua (nyt otettiin siis pelkillä haamuilla!), vaikka luulin, että se oli. Tosin silloin siitä näki heti alussa, että ei oikein osannut etsiä ja haahuili vain. Loput pistot meni todella hyvin, ja yhdeltäkin pistolta se etsi ukkoa ihan jopa pienen tovin - mutta ei heti luovuttanut ja kipitellyt takaisin minun luo : D Piiloilla malttoi pysyä, ja on selvästi piilolta lähdettäessä jo menossa etsimään lisää porukkaa. Tähän mennessä on ollut mainiota se, että kerta kerralta menee paremmin!

Minun koirani ei tarvitse olla mikään hetivalmis tykkikoira, ja tässähän voi sitten monet sanoa, että niinhän ne sanoo, joilla on huonot koirat. Minä voin sanoa siihen vain, että kaikkine vahvuuksineen ja heikkouksineen en voisi kyllä parempia koiria itselleni toivoa! Nämä on omaan käteen aikalailla passeleita.

Ensikertaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti