perjantai 24. elokuuta 2012

Muinaisia vaistoja herättelemässä & mihin niitä tarvitsee.

Siitä on kyllä jo pari viikkoa aikaa, mutta käytiin siis Raisan kanssa Suomen Collieyhdistyksen Savo-Karjalan alaosaston järjestämällä paimennukseentutustumispäivällä Tuija Kuparisen luona Rantasalmella. Tuija kasvattaa bordercollieita kennelnimellä Black Bonzo. Mukana oli myös ystäväni Petra, jolla on itsellään lypsykarjatila ja työlinjainen, Ruåtsista ostettu bordercollienarttu Zara. Zarasta lisää vähän myöhemmin, ensin päivästä ihan yleisesti.

Ensinnäkin minusta on oikeasti mukavaa, että tällaisia päiviä järjestetään ihan jo vaikka sen takia, että pääsee hyvällä tekosyyllä käymään maaseudulla. Lisäksi on mukavaa nähdä muita tämän seudun collieharrastajia, vaikka valtaosa taisikin olla ennen Savosta kuin Karjaloiden puolelta. Joka tapauksessa!

Päivä kuitenkin herätti minussa kaikenlaisia ajatuksia, joita minulla on ollut jo aiemminkin. En ole oikein päässyt niistä vielä selvyyteen, mutmut... Koetan tässä nyt kirjoitella jotain, ja jos se kirjoittaminen vaikka samalla vähän selvittäisi niitä omia ajatuksia.

Enemmän blogiani lukeneet ovat ehkä voineet huomata, että minulla on collieista aika vahvoja tuntemuksia ja näkemyksiä. Ne kuohahatelevat aina silloin tällöin, viime aikoina taas enenevissä määrin. Kyllä, on totta, että ongelmat ei hyssyttelemällä parane, mutta ei ne parane niinkään, että kaikki rotuun perehtymättömät huutelevat kaiken maailman palstoilla nimimerkkien takaa "totuuksia" rodusta. Ihan totta, jos ei ole aikomustakaan tehdä jotain asian eteen, niin sen suunsa saa pitää myös kiinni ja näppiksestä voi pitää sormensa erossa. Sen verran pitää olla ihmisellä itsehillintää. Jos itse on niin älyttömän viisas, niin tervetuloa tekemään hyvää tämän rodun pariin, tulkaa!

... Se ei nyt kuitenkaan ollut tämän kerran aiheeni. Aiheena oli tuo paimennus. Kerron teille nyt tähän väliin vähän tuosta Zara-koirasta. Zara tuli Petralle siis vähän puolivahingossa ilmeisesti muiden ihmisten kautta. Petra tuumi, että tarvitsisi kyllä tilalleen hyvän nautakoiran, mutta ennen kuin ehti oikein muuta ajatellakaan, niin hänelle oltiin jo koiraa kiikuttamassa. Koira tuli siinä mielessä huonoon saumaan, että tilalla oli juuri tuolloin suuria muutoksia meneillään, eikä Petralla ollut aikaa kouluttaa koiraa. Silloin kun Petra joskus pääsi harjoittelemaan koiran kanssa, ei nimellistä edistystä tapahtunut eikä hän saanut koiraa toimimaan omassa ohjauksessaan. Zara on nyt neljävuotias, eikä sen kanssa ole tehty viimeisen vuoden aikana mitään. Kuulin, että paimennuspäivään olisi vielä yksi paikka vapaana ja mieleeni tuli ajatus; soitin Petralle ja kysyin, että kiinnostaisiko häntä mahdollisesti lähteä katselemaan collieiden paimennusta Rantasalmelle tai haluaisiko mahdollisesti ottaa vaikka Zaran mukaansa, jos se vain Collieyhdistysläisille sopisi. Petra tuumaili asiaa tovin ja innostui sitten, että mikä jottei, eihän tuon kanssa ole viimeiseen vuoteen oikein mitään tehtykään. Otin siis yhteyttä paimennuspäivän organisaattoriin Kirsiin, ja kysyin, että voisiko tällainen "vääränrotuinen" osallistua. Kirsi toivotti Petran ja Zaran tervetulleeksi. Kiitos siitä! Zara ei ollutkaan ainokainen bordercollie paikanpäällä, vaan Kirsillä oli oma Bobi mukanaan. Bobi on Tuijan kasvatti, aikuinen uros.

Siinä sitten ruvettiin ottamaan collieta collien perään, ja niin kävi, että Raisa aloitti. Olihan se aika aapiseen hoona, että helkkareitako ne nämä on! Luonnollisesti niille piti siis ensin sanoa muutama valittu sana. Sitten mentiin lammaksien kanssa aitauksen sisälle, ja katsottiin, että mitä se Raisa niistä tuumii. Raisallahan on itsellään suvussa pari paimentavaa koiraa, joten ihan jännittävää oli tämä. Ei se kyllä ehkä oikein niiden lampaiden päälle tajunnut, vaan kovasti haki minusta sitä apua, että äiti, mitä nyt tehdään? Rohkeudesta sai kyllä maininnan; ahtauduin itse lampaiden ja aitauksen välistä, että olisin saanut niitä irti aitauksesta ja liikkeelle. Raisa yllättäen ahtautui samasta raosta minun perässäni, siis sieltä lampaiden jalkojen ja aidan kolosta, jossa kiinni lampaat siis seisoi. Tuija sanoi, että on se rohkea ainakin, ei moni lammaskoirakaan uskalla ensimmäisella kerralla lampaiden kanssa ollessaan mennä noin ahtaasta kolosta. Tulihan siitä hyvä mieli (:

Kaiken kaikkiaan kävimme lampailla kolmesti, kaksi kertaa pienessä pyöröaitauksessa ja kerran isolla laitumella. Suoraan sanottuna minulle ei jäänyt oikein mitään mielikuvia, mutta eihän se nyt mitään paimentamista ollut. Isolla laitumella sain Raisan kiertämään lauman taakse ja jopa liikkumaankin hieman, mutta kovasti se käyttää ääntä. Tuijan omat koirat työskentelevät aivan hiljaa, joten lampaita vähän kummastutti tuo huutava ja juokseva ilmestys.

Kyllä Raisaa väsytti iltasella ja sen turkissa oli ihana lampaantuoksu (ja suussa, lampaankakkaanamnam). Tuija kuitenkin sanoi, että harva koira sitä näin nopeasti syttyy eikä varsinkaan collie. Useammin pitäisi käydä, jos haluaisi sitä paimennusta sieltä esiin saada. Olen kuitenkin nyt omalla kohdallani tullut siihen tulokseen, että koskapa minulla ei ole mitään paimennettavia ja koira ei ole siihen paimennushommaan mitenkään syttynyt, niin se saa jäädä niikseen. Tästä päästäisiin toiseen pohdintaan, josta jatkan tämän paimennuspäivästä kertomisen jälkeen.

Entäpäs tuo Zara sitten. Molemmat, niin minä kuin Petrakin saatiin Zarpista nyt aivan uutta tietoa ja oppia. Zara pääsi samoin kuin collietkin pyöröaitaukseen kahdesti ja suurelle laitumelle kerran. Petra kertoi jälkeenpäin, että pyöröaitauskertojen jälkeen hän oli jo valmis lähtemään kotiin (ja sen kyllä huomasi), mutta kun muut olivat jo lähteneet ajelemaan kotiin, me jäimme Petran ja Zaran kanssa vielä Tuijan oppiin. Itse jäin kauemmas laitumelle katselemaan. Ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin Petra sai Zaran kanssa aivan uusia oivalluksia, enkä ole koskaan, en ikinä nähnyt sen koiran toimivan niin hyvin!! Tästä on pakko antaa Tuijalle kiitosta, ei tarvittu kättäpidempää, ei kovia otteita eikä rumia sanoja, vaan napakan asenteen, mutta koiran herkkyydelle sopivan käskytyksen. Siinä kuluvan vajaan tunnin aikana näin oikeasti sen kehityksen silmissä, ja joko Petran ja Zaran molempien päässä syttyi lamppu, heidän välilleen muodostui joku aivan uusi lanka tai molempia. En tiedä mitä, mutta täytyy sanoa, että molempia oli suorastaan ilo katsella, sekä Petraa että Zaraa (: Tuli iloisenhaikea olo siitä, että eihän yksikään collieista tänään ollut tuollaisia, mikä on monessakin mielessä surullista, mutta voi että miten hyvä mieli tuli näiden kahden osalta. Petra kertoi silmät säihkyen koko paluumatkan kaikista oivalluksistaan ja sanoi, että aikoo ehdottomasti käydä Tuijan luona jatkossakin reenaamassa Zaraa! Hyvä niin, saa siitä vielä mainion työkoiran (:

Kiitos vielä mainiosta paimennuspäivästä kaikille mukanaolleille, ja ennen kaikkea Tuijalle kun vuosi toisensa jälkeen meidät ottaa vastaan!

Sitten olisikin vuoro näillä muilla pohdinnoilla.

Collie on aikanaan jalostettu paimenkoirista ja niiden esi-isiä on käytetty aikoinaan paimenkoirina. Jopa tätä nykyisentyyppistä collieta on vielä tiettävästi käytetty paimennustehtävissä. Collie on tyypiltään mitä selkeimmin paimenkoira, korkeuttaan pidempi, ravaajatyypinen koira, jolla on fyysisesti kaikki ne ominaisuudet, mitä hyvällä paimenkoiralla pitää olla; nopeutta, kestävyyttä ja mukautuvaisuutta. Collien tyyli paimentaa on ehdottomasti enemmän vartalolla kuin silmällä, niin kuin bordercollieta ja kelpietä lukuunottamatta suurimalla osalla paimenkoirista on. Nyt on hyvä vaikka kurkata mitä rotuja kuuluu FCI:n ryhmään 1, ja muistaa, että kaikki nämä rodut ovat olleet tai ovat edelleen tänäpäivänä paimenkoiria. Toki esimerkiksi nimenomaan kilpailuissa on lähinnä bordercollieita, mutta esimerkiksi pyreneittenpaimenkoiria käytetään edelleen kotimaassaan paimennukseen tiloilla. Tämä vain yhtenä esimerkkinä.

Olen siis melko varma, että collieista löytyy edelleen kaikesta huolimatta niitä kuuluisia paimennustaipumuksia. Raisallahan on lähisuvussaan koiria, jotka paimentelevat ihan päivätyönään lampaita. Olen siis varma, että ne taipumukset kyllä monelta koiralta löytyisivät sieltä jostain, jos niitä vain osattaisiin oikeilla keinoilla etsiä. Bordercollien kaltaista paimenkoiraa näistä tuskin koskaan tulee, mutta en näe sitä tarpeellisenakaan. Riittää, kun on yksi bordercollierotu.

Paimenkoiralla on kuitenkin minusta oltava ne tietyt perusomaisuudet, joita tuossa aiemmin jo mainitsinkin; terve ja kestävä fysiikka, mukautuvainen luonne ja luontainen halu toimia. Vaikka collieita ei olisi enää pitkiin aikoihin jalostettu varsinaisesti paimmenuskäyttöön, niin näitä ominaisuuksia pitäisi mielestäni vaalia. Se, jos koiralla ei ole luontaista kiinnostusta karjaan ei ole minusta välttämättä huono asia, mutta se ei tarkoita, että myös kaikki ne muut hyvät ominaisuudet, jotka kuuluvat paimenkoiralle tulisi hävittää. Nämä ominaisuudet pitäisi vain valjastaa toisenlaisiin käyttötehtäviin. Näinhän on tehtykin! Kuten olen jo aiemmin maininnut pk. collie kuuluu Suomessa alkuperäisiin palveluskoiriin, ja tälle on pakko ollut olla syynsä. Ei niitä sinne huvikseen olla laitettu ja nämä koirat ovat olleen nimenomaan niitä nykyisentyyppisiä collieita.

On tavaton sääli ja suru, että kasvattajat ovat ylenkatsoneet näitä ominaisuuksia, ja keskittyneet ulkonäön yksityiskohtien vaalimiseen. Kyllä, collien tulee olla kaunis ja tasapainoinen koira, mutta liekö minkään muun rodun sisällä näin paljon kahteen suuntaan repimistä, kuin collieilla.

Jotkut ovat sitä mieltä, että collie ei olisi koskaan ollutkaan työkoira, vaan jalostettu näyttelykoiraksi.

Jotkut ovat sitä mieltä, että rotu ei ole enää luonteellisesti pelastettavissa ja palveluskoiria niistä ei enää saa.

Jotkut ovat vaihtaneet toiseen rotuun, mutta haaveilevat edelleen, että jos collie palaisi vielä "entisten aikojen loistoonsa", niin he voisivat ottaa sellaisen uudelleen.

Jotkut, ehkä pieni vähemmistö, uskovat rotuun edelleen ja heidän missionaan on saada kaivettua esiin ne jalostuksellisesti arvokkaat yksilöt, jotka todella vievät rotua luonteellisesti eteenpäin. Joskus tähän tavoitteeseen pääseminen vaatii uhrauksia, mutta olisiko se saavutus, jos se ei vaatisi? Mitataanko nyt, ketkä todella tekevät tätä rakkaudesta rotuun, ja ketkä haluavat vain voittaa?

Loppuyhteenvetona siis, näen collien edelleen paimenkoirana, palveluskoirana, harrastuskoirana ja seurakoirana, en vain yhtenä näistä vaan kaikkina. Kaikki tämä samassa koirassa.

Collie ei ole samanlainen paimenkoira kuin bordercollie, enkä näe, että paimentaminen pelkkänä harrastuksena on kovin tarpeellista. Jos joku tarvitsee itselleen työkäyttöön koiraa, niin en silti sulkisi collieta pois, mutta tietoisuutta pitäisi olla.

Collie ei samanlainen palveluskoira kuin malinois. Se ei ole tulikuuma ja kiihkeä, äärimmäisen vietikäs ja pinkeäksi viritetty jousi. Tällaisella työtavalla varustettu koira ei sopisi omaan käteeni. Sen sijaan collien tulisi olla halukas työskentelemään, palvelualtis ja vikkelä. Ei käsille räjähtävää voimaa, ei mitään äärimmäistä. Olen huomannut, että äärimmäisyys on yleensä pahasta missä asiassa tahansa. Collie haluaa tehdä oikein.

Harrastus- ja seurakoirana collien tulisi olla mutkaton, ystävällinen ja mukautuvainen. Se haluaa olla kaikessa mukana, se ei haasta riitaa ja välttelee konfliktitilanteita, mutta ei mielistele. Collie ei saa koskaan mielistellä. Sen pitäisi kaikesta huolimatta olla arvokas ja jalo koira, mutta omalle perheelleen loputtoman uskollinen.

Kun aikoinaan pikkutyttönä sain viimein vanhemmiltani luvan ottaa koiran (vaikka perheen koirahan se oli), halusin collien nimenomaan siksi, että vanhat koirakirjat kertoivat sen sopivan kaikkeen; se olisi kuvankaunis näyttelykoira, kestävä palveluskoira, ystävällinen ja uskollinen seurakoira. Tällaisen koiran minä halusin!

Nykyään kaikki harrastuskoirat halutaan vain valitettavasti ahtaa samaan muottiin, ja oma näkemykseni on, että se ei tee hyvää minkään rodun jalostukselle.

Ensikertaan.

1 kommentti:

  1. Paimennuspäivä kuulostaa kyllä hyvältä, kiva kun oli hyvä päivä :)

    VastaaPoista