lauantai 6. heinäkuuta 2013

Oppimista ja etenemistä voisi ihmeen kaupalla helpottaa, jos joskus tulisi harjoiteltua.

Kerrankin keksi aiheeseen täysin liittyvän otsikon. Tai ongelma ei ole oikeastaan harjoittelun puute. Ongelma on se, että minä en osaa. Minulla ei ole harmainta haisua, miten koiria oikeasti koulutetaan. Väitän, että jos itsekin kävisin koirieni kanssa systemaattisesti treenaavissa koulutusryhmissä - ja olisin käynyt alusta asti - olisimme paljon pidemmällä, ja olisin itsekin oppinut todennäköisesti paljon enemmän.

Itse oppiminen ei aina ole se paras mahdollinen ratkaisu. Ei silloin, jos itse ei vain oivalla. Asioiden ymmärtäminen jopa silloin, kun joku oikeasti kertoo ne sinulle ja opastaa, on vaikeaa. Silloin itse omien virheiden oivaltaminen ja niistä oppiminen on äärimmäisen haasteellista.

Harmittaa ihan, ettei vain tule päästyä mukaan sellaiseen systemaattiseen harjoitelluun. Viimeksi taisin käydä lapsena, jos ei jotain alkeiskursseja tms. lasketa, eli kymmenen reenikertaa, ja sitten katsotaan jatkoa. Sitä jatkoa ei vain ikinä käytännössä tapahdu...

Tällä hetkellä minua harmittaa se, ettei minulla ole omaa autoa, ja koiraharrastajat eivät jostain syystä tunnu olevan kovin innokkaita jakamaan kyytejä. Ainakaan ventovieraan kanssa. Siinähän sitä varmaan tutustuisi, vai kuinka...?

Olen pitkään jaksanut myös siitä, miten toko ei vain kiinnosta. En ole kokenut mitään suurta valaistumista, mutta yritän antaa sille lajina taas mahdollisuuden. Bondilla tuntuu olevan lihasjumeja, ja koska minulla ei yksinkertaisesti ole varaa viedä sitä millekään hiivatin hierojalle tai fyssarille, yritän itse kevyesti hieroskella sitä sen minkä pystyn. Kuitenkin, en halua jumittavan koiran kanssa agiliidellä, ainakaan mitenkään säännöllisesti, niin mukavaa kuin se Bondista varmasti olisikin. Koska kuitenkin haluan oikeasti tehdä myös Bondin kanssa yhdessä asioita, olen tullut siihen tulokseen, että toko on meillä näillä resursseilla melko lailla ainoa vaihtoehto. Ehkä alan nyt vain oikeasti opettaa sille niitä avoimen liikkeitä. Toivottavasti voitaisiin päästä harjoittelemaan niitä johonkin osaavaan ja mukavaan porukkaan, jossa osattaisiin oikeasti neuvoa urpoa.

Jos nyt lähdettäisiin tokoa touhuamaan Bondin kanssa ihan puolitosissaan, niin en jäisi enää kyllä tahkoamaan muista luokista koulareita. Jos saisin jossain vaiheessa avoykkösen, niin siirryttäisiin suoraan harjoittelemaan voittajan liikkeitä. Jos ei vaikka koskaan voittajassa kisattaisikaan, niin olisi se opetteleminen sitä yhteistä tekemistä kuitenkin, ja se on kuitenkin minulle tärkeintä. Toivottavasti myös koiralle.

Edelleen Bondin kanssa kiinnostaisi myös erikoisjälki. Ilman tottista (ja näin ollen ampumista) meillä voisi olla siinäkin mahdollisuus jopa päästä kisaamaan joskus, mutta itsekseni en osaa ruveta sen verran vaatiaa lajia varsinkaan reenaamaan (kamoon, jos jo joku tokon avoin luokka tuottaa ylitsepääsemättömiä vaikeuksia!), ja vielä ei ole löytynyt porukkaa, joka sitä reenaisi täällä päin. Jäljen perusteethan Bondilla on hallussa, mutta peltojäljellä se pitäisi saada toimimaan älyttömän paljon rauhallisemmin ja intensiivisemmin kuin metsässä, jossa se jäljestää hurjan korkealla nenällä ja enemmänkin vain touhuaa ja toivoo löytävänsä loppupalkan kuin jäljestää. Vaan ainakin sillä näkyy olevan hauskaa! Ehkä pitäisi vain mennä polkemaan joku kaunis päivä johonkin pellolle jälki.

Raisa sitten. Raisan kanssa olisi nyt sitten syksyllä tähtäimessä BH-koe. Jos vain mahdutaan ko. kokeeseen mukaan - kyllä, olen katsonut sopivan kokeen jo valmiiksi. Ihan hirvittää. Ei olla siis vielä ilmoittauduttu, koska muistaakseni ko. kokeeseen ei ole vielä ilmo edes auennut, mutta se on kuitenkin se meidän tavoite. Lisäksi ajattelin, että kyllähän sille varmaan saisi tokon alokasluokan opetettua samoin tein, voisi hakea sille vaikka sieltäkin jonkun konkreettisen tuloksen ihan jopa!

Jos nyt mietin meidän liikkeitä ihan konkreettisesti, että mitä tehtävää vielä on.

Seuraaminen. Kaiken lähtökohta ja peruste. Periaatteessa ihan ookoo, mutta Raisa on nyt aloittanut ääntelemisen. Aina seuraamiseen lähdettäessä päästää ääneen. Ilmeisesti kierrokset niin korkealla? Useinmiten ihan haukahtaa, joko kerran tai useammin. Lisäksi pitkässä suorassa seuraamisessa kontakti tippuu. Huomaatteko, koska en ole viisas ihminen, en tiedä, mitä voisin tehdä sille asialle. Ei aavistustakaan. Lisäksi seuraamisen käännökset on aivan urpoja. Niitä on harjoiteltu ihan paikallaan, ja pelkkiä käännöksiä ilman pidempiä seuraamispätkiä. Vaan käsiapua tarvitsee, että onnistuu hyvin.

Liikkeestä pysähtymiset. Käyn samalla läpi kaikki, koska hyvä ne on kaikki osata kuitenkin. Raisa osaa mennä maahan todella hyvin, mutta liikkeestä maahanmeno tuottaa ongelmia. Ei siis osaa. Minun pitää pysähtyä ja antaa käsky, silloin menee ja jää. Ei suoraan liikkeestä kuitenkaan. Sama oikeastaan liikkeestä istumisen kanssa. Liikkeestä seisomista ollaan opeteltu itse asiassa ehkä eniten, ja nyt kun asiaa ajattelen, niin se kyllä sujuukin parhaiten. Tarvitsee kyllä vielä avun siihenkin.

Eteenmeno. Yleensä ollut hauska ja helppo liike, joka on sujunut hyvin. Kun viime kerralla yritin kuitenkin ensimmäistä kertaa pidentää matkaa vähän normaalia reilummaksi, niin Raisa hämmentyi, ja ihmetteli, miksei palkka jo ole tässä? Vaikka, kyllä, aina on reenattu niin, että palkka on kentän (mikä kenttä milloinkin on) reunalla. Ei vain riittänyt luottamus tai vietti tai mikä lie juoksemaan ja sokeasti uskomaan, että kyllä siellä palkka on jossain. Itsellä meni hohto koko reenaamiseen pitkäksi aikaa sen takia. Viimeksi otettiin lyhyellä matkalla, ja hyvinhän se taas lähti. Ei siis osaa. Lisäksi eteenmenoa ei olla vielä otettu koskaan maahanmenon kanssa.

Luoksetulo. Jostain syystä ei vain honaa, että palkan saa vain kun eteen tullaan lähelle ja suoraan, eikä vähän vinoon ja liian etäs. En käsitä. Taas. En ymmärrä, mitä teen väärin. Palkkaan aina vain oikeasta paikasta. Lisäksi pidemmästä matkasta ei ymmärrä sitäkään vähää. Jostain syystä yrittää tuolla suoraan sivulle ja takakautta, mitä ei olla sentään koskaan edes opeteltu! Mitä ihmettä. Ei siis osaa tätäkään.

Nouto. No, ei jutella tästä. Tätä on varmaan alun perinkin lähdetty opettelemaan väärin, joten.

Paikalla makaaminen. Hohoo. Tämä meiltä muuten jopa itse asiassa sujuu. Sujuu kasvot koiraan tai selkä koiraan, jopa pienen häiriön alaisena. We are actually just this good!!

Esteet Raisa kyllä tekee, mutta siis ei tosiaan vielä nouda, eikä osaa ehkä mennä toiselle puolelle ja tulla takaisin niin, että minä seison edelleen esteen takana ja annan käskyn. Lisäksi on jostain oppinut, että ponnistaa täyskorkeasta hyppyesteestä vauhtia. Sanperin sanperi.

Kuten huomaatte, me ei oikeasti osata Raisan kanssa yhtään mitään. Ei mitään tottisliikkeitä siis. Kyllähän se on arjessa mahdottoman kuuliainen ja tottelevainen ja hyvätapainen. Normaalissa elämässä. Näitä tottelevaisuusliikkeitä ei olla kuitenkaan selvästikään harjoiteltu tarpeeksi.

En tiedä, onko olemassa joku oikea tapa harjoitella. Pitäisikö ensin keskittyä vaikka vain kahteen liikkeeseen kerrallaan, opettaa ne hyvin kuntoon ja siirtyä seuraavaan kahteen. Vai mikäköhän olisi ajatus...? No, ehkä sitten sen seuraavan koiran kanssa tehdään alusta asti oikein. Nyt vain korjaillaan silloin alussa tehtyjä virheitä.

Huoh. Jos vaikka syksyllä päästäisiin maastoihin...?

Hauskaa, tämä koiraharrastus.

Ensikertaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti