torstai 2. tammikuuta 2014

Uusi Vuosi 2014 !

Niin se vain taas kävi, että vanha vuosi on jäänyt taakse tapahtumineen ja uusi vuosi 2014 on pyörähtänyt käyntiin. Viime vuoden kohokohta oli ehdottomasti se, kun eräänä elokuisena päivänä ajelimme Tiian kanssa Latovainio cityyn, ja Irokon kennelin olohuoneen sohvalla istuskellessani syliini pomppasi hevosenkokoinen collienpoikanen, toivotti minut tervetulleeksi silloiseen kotiinsa ja itsensä omaan elämääni. Seuraavana aamuna ajelimme koirapoika takapenkillä turvavöissä pitkän matkan Latovainiosta Joroisiin, ja kun Tiia alkoi laulaa huutavalle koiranpennulle Dodo-sorsaa, se nukahti autuaaseen uneen. Huoltoasemalla pysähdyttäessä ostin paketillisen puruluita, sillä turvavyövaljaat olivat jo ehtineet ottaa osumansa. Tämä oli vasta esimakua tämän pienen peikon leuankäyttötaidoista, mutta tuolloin olin asiasta autuaan tietämätön. Rakas pieni Benjamin.

Muuten vuosi on ollut kokonaisuudessaan melkoisen tasapaksu ja siihen on mahtunut paljon kurjiakin asioita... läheiset ovat sairastelleet vakavastikin, Raisan BH-koe meni hylätyksi - vieläkin meinaa apeus vallata mielen tätä muistellessa... Opiskeluasiat ovat painaneet mieltä, koira-asiat ovat painaneet mieltä, oman elämän asiat yleensäkin on vaivanneet mieltä jotenkin ehkä keskimääräistä enemmän. Ehkä. En tiedä. Ehkä se vain on tuntunut siltä.

Tämä on yleisesti monille koiraharrastajille se aika vuodesta, kun kirjoitellaan niitä omia tavoitteita milloin minkäkin koiran kanssa ylös ja niitä kohden pyritään sitten vuoden mittaan etenemään. Minä en taida moiseen ryhtyä. Olen niin aiemmin tehnyt, mutta ei se vain tunnu omalta. Jos jotain tavoitteita onkin, haluan pitää ne oman pikku pääni sisällä ja katsoa, mitä vuosi tuo tullessaan. Olen huomannut, että aina tavoitteiden toteutuminen ei vain ole pelkästään itsestä kiinni vaan myös niistä resursseista, mitä itsellä on käytössä. Otan yhden tavoitteen kerrallaan.

Raisan pitäisi tottakai päästä yrittämään BH-kokeensa uusimista. Se pitäisi kuitenkin myös tässä talven mittaan astutella ja se on päättänyt, ettei aio juosta ainakaan ajoissa. Itse veikkasin sen johtuvan taantumisesta, joka on tapahtunut Bennyn myötä; se ei hyväksy olevansa aikuinen koira. Sille en kuitenkaan tee suurempia suunnitelmia siksi, että pentuhommat määrittelevät nyt kaiken muun touhuamisen sen elämässä. Siis harrastusrintamalla, ei muuten.

Bennyn kanssa ajateltiin jatkaa ihan perusteiden opettelua, kunnes kaveri sanoi, että eikä mitään, BH-ensivuodelle tavoitteeksi. No joo, katsotaanhan mitä tästä nyt tulee : D Onhan minulla sentään nykyään jopa oma personal trainer ja kaikkea. En tiedä, voisihan se ihan onnistuakin. Olen laiska perfektionisti, ja inhoan sitä piirrettä itsessäni; niin kuin niin moni muukin, haluaisin saada kaiken, mielellään nyt ja mielellään ilman, että tarvitsisi poistua punkasta. Täytyy varmaan tehdä jonkilainen treenilukujärjestys. Jos se auttaisi systemaattista harjoittelemaan lähtemistä nyt, kun ei ole niitä säännöllisiä seuransisäisiä harjoituksia.

Paitsi, että on. Muistin juuri. Tiedoksi vaan kaikille epäilijöille, että collieihmisissä on huipputyyppejä kasapäin, jotka haluavat harrastaa koiriensa kanssa. Olemme saaneet Joensuussa kasaan aktiivisia collienomistajia koirineen ja jopa siihen pisteeseen asti, että olemme saaneet varattua meille PoKS:in hallin yhtenä iltana viikossa puoleksitoistatunniksi käyttöömme. Olen tästä suunnattoman kiitollinen sekä niille, jotka mahdollistivat hallivuoron onnistumisen ja myös kaikille, jotka siellä reenaavat! Colliet takaisin maailmankartalle!

Sen lisäksi pitäisi kuitenkin vielä touhuta niin paljon itsekin. Kerta viikkoon vaan ei riitä! Näillä näkymin kaikki keskiviikkoillat ovat uuden, ei koiriin liittyvän harrastuksen takia ainakin huhtikuulle asti varattu, mutta koko muu viikko on vapaata riistaa koiratouhujen osalta! Koska perjantai-illat on hallireenaamista, niin yksi lisäreenipäivä viikossa ei haittaisi yhtään. Siis nimenomaan tottiksen reenaamista.

Mutta se on käytännössä kuitenkin vain utopiaa. Minun on aivan turha piiskata itseäni reenaamaan jotain koirieni kanssa. Olen nähnyt, mihin se johtaa. Olen itse pahantuulinen ja lyhytpinnainen, ja yleensä siitä kärsii eniten koira.

En ole vuosiin tehnyt uudenvuodenlupauksia, mutta ehkäpä tänävuonna voisinkin sellaisen tehdä. En aio reenata koirieni kanssa, jos se ei ole mukavaa. Se ei nyt tarkoita sitä, että en tee viikkokausiin mitään, jos ei vain huvita liikauttaa ahteriaan punkasta, vaan sitä, että kun teen, niin koirilla pitää olla oikeasti mukavaa tehdä. Sitä hauskuuttakaan ei saa pakottaa. Jos sattuisi olemaan reenit sovittuna, mutta oma mieliala on sellainen, ettei huvita yhtään mikään, niin sitten menen vaikka kentälle vain heittelemään koiralle palloa. On sekin jotain, koiralle nimittäin sitä hyvää fiilistä. Jopa silloin, kun se varmasti vaistoaa minun olevan huonolla tuulella.

Jonkinlainen systemaattisuus pitää toki harjoitteluun yrittää ottaa, ja se tietynlainen päämäärähakuisuus. Muuten on kohta samassa tilanteessa kuin missä nyt itse asiassa olenkin, eli tupa täynnä koiria, joista vain yhdellä on edes jotain tuloksia, eikä nekään mitään taivaitasyleileviä, jos työllä ja tuskalla hankittuja. Harmittaa sekin tunne, että "hyvät koirat menee hukkaan" - mutta tietenkin itselleni niillä on itseisarvo ilman mitään sen kummempia tuloksiakin.

Ehkä näissä tunnelmissa on ihan hyvä aloitella tätä vuotta. Kyllä, on niitä tavoitteita, mutta jos ne täyttyvät, luette siitä kyllä erittäin todennäköisesti täältä (;

Oikein hyvää ja menestyksekästä vuotta 2014 kaikille lukijoilleni, vakituisille ja satunnaisille!!

Ensikertaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti