perjantai 6. kesäkuuta 2014

Kesän kuukausi.

Ensimmäinen virallinen kesäkuukausi on pyörähtänyt käyntiin. Aiempi ensimmäisen päivän päivitykseni ei tosin ollut millään lailla hilpeä ja keveän kesäinen, mutta elämä ei aina ole. Joskus jotkut asiat vain turhauttaa niin maan julmetusti, ettei siinä ole edes mitään tolkkua...

Blogia ei ole pitkään aikaan varsinaisesti huvittanut kirjoittaa, mutta kohta siitä tulee kuitenkin minulle ainoa "turvallinen" valituskanava asioista, jotka mieltäni vaivaavat.

En jaksa enkä halua olla tai esittää olevani sellaista, mitä en ole. Sosiaalinen media ja internet on tehneet asioista hankalia, monimutkaisia, mutta samalla aivan liian kaksiulotteisia.

Niinpä olen päättänyt, että tästä blogista tulee yksityinen ja kenties jossain vaiheessa elämääni poistan sen kokonaan. Annan tämän viestin täällä nyt killua tovin, jotta muutamat uskolliset lukijani ehtivät tähän viestiin reagoida ja kenties putsata minut blogilistoiltaan, mutta blogin päivittely julkisella sektorilla loppuu nyt sitten!

Hymyillään kun tavataan (:






2 kommenttia:

  1. Plaah... Tylsää. Vaikka käynkin vain silloin tällöin, niin käynpä kuitenkin :D Luen sitten useamman kirjoituksen kerrallaan.

    Toivottavasti et lopeta blogiin kirjoittelua. Ja jos laitat salasanan taakse, niin minulle ainakin kelpaisi salasana ;-)

    VastaaPoista
  2. Höh sanon minäkin, tämä on niin mielenkiintoista luettavaa!

    VastaaPoista