perjantai 30. lokakuuta 2015

Ajatuksia kasvattamisesta vol. 1

Nyt kun omat monivuotiset haaveeni kasvattamisesta alkavat olla päivä päivältä yhä todellisemman tuntuisia, tulee ajateltua asioita taas monista, myös uusista eri näkökulmista. Niistä ajattelin kirjoitella teille tänään.

Ihan ensiksikin tulee mietittyä rotua. Yleensähän "rakkaus rotuun" on se syy, minkä takia moni alkaa haaveilemaan itsekin kasvattamisesta ja siihen mahdollisesti aikoinaan myös päätyy. Halu olla mukana kehittämässä ja ylläpitämässä omaa rakasta rotua tai joidenkin kohdalla rotuja. Omalla kohdallani käyn ainakin paljon kamppailuja collierodun nykytilasta ja siitä, onko se sitten edes kuitenkaan se oikea rotu minulle. Olisiko joku toinen sopivampi? Jos minulla on tarve muuttaa jo olemassa olevaa rotua, niin olenko silloin edes oikean rodun parissa alun alkaenkaan?

Kuva: Ilona Karjalainen
 Muuttaminen tarkoittaa omassa tapauksessani sitä, että haluaisin muuttaa sitä, miten ihmiset näkevät collien. Haluaisin, että ihmiset näkisivät siinä aktiivisen ja uutteran koiran, joka rakastaa omiaan ehdoitta, ja jonka kanssa yhdessä tekeminen on mielekästä ja mukavaa, koska koira oppii mielellään ja verrattain nopeasti. En pidä yhtään nykyajan urheilukoirakulttuurista. En ollenkaan. En voi sietää sitä, että koira otetaan vain tiettyä lajia tai yksinomaan harrastamista ja kisaamista varten. Koirasta toki voidaan pitää hyvää huolta siitä huolimatta, mutta itseäni häiritsee ajatus siitä, että jos "urheiluväline" menee rikki, se yritetään ehkä ensin korjata, mutta jos siitä ei tule entisenlaistaan, se korvataan uudella. Olen oikeasti omin korvin kuullut agilitykentän laidalla keskustelun, jossa keskusteltiin koirien rodusta mitä agilityyn tulee. Eräs keskustelija sanoi tismalleen nämä sanat "Ethän sä sählyäkään tennismailalla pelaa."

Siitä huolimatta koiran kanssa tekeminen ja sen kouluttaminen antavat äärimmäisen tärkeää tietoa niin kasvattajalle kuin koko muullekin maailmalle siitä, miten jalostuksen tavoitteissa on onnistuttu. Onko rotu saatu pysymään sellaisena, millaiseksi ja minkä takia se on alun perin luotukin, vai onko se muuttunut vuosien varrella ja jos on, niin miten? On nimittäin muistettava, että myöskään kaikki muutos ei ole aina pahasta. Ihmisiä on kuitenkin niin tolkuttomasti, ja pelkästään yhden rodun parissa, että väkisinkin sekaan mahtuu monenmoista ajattelijaa. Toisille riittää, että collie on ystävällinen ja perushelppo kotikoira. Ei sen kanssa kuulukaan sen kummemmin tehdä mitään. Sen tehtävä on olla mukana arjen askareissa, olla loputtoman pitkäpinnainen lasten ystävä ja painaa pää syliisi illalla telkkaria katsoessa. En ole eri mieltä. Siitä olen kuitenkin eri mieltä, että pelkästään tämä ei riitä. Miksi? Kerron.

Rotumääritelmän mukaan collien käyttötarkoitus on paimenkoira. Ei kukaan ota nykyään collieta työkoiraksi tilalleen. Myös sillä saralla työeläinten rimaa on nostettu, ja vain pari rotua pystyvät täyttämään ne tarpeet esimerkiksi Suomalaisessa maataloudessa nykypäivänä. Siinä missä maatalous tehostuu ja koneellistuu yhä enemmän, on myös eduksi jos koirat siellä "koneistuvat", eli toimivat mahdollisimman nopeasti ja vaivattomasti, aikaa säästäen ja laserintarkasti, kuin koneet. Ihan jo perustavanlaatuisilta ominaisuuksiltaan tällaisilla ominaisuuksilla varustettuja koirarotuja on ehkä... kolme. Eikä siinä ole sinällään mitään pahaa (toki tehomaatalous ottaa pattiin, mutta se ei nyt kuulu tähän blogiin).

Rotumääritelmälle uskollisten pitäisi kuitenkin ottaa sieltä kaikki palaset, eikä vain ne itseä miellyttävät. Toinen vaihtoehto on pitää koko rotumääritelmää vain jonkinlaisena ohjenuorana. Mutta se tarkoittaa silloin minusta koko rotumääritelmää. Ei niin, että luonne- ja alkuperäosuuksia pidetään ohjenuorina, mutta ulkomuoto-osuuksiin takerrutaan pilkuntarkasti. Pitäisi todella perehtyä siihen, minkälainen on rotutyypillinen paimenkoira, mitkä ovat sille hyviä ominaisuuksia. Paimenkoiria on kuitenkin edelleen valtavan paljon erilaisia, ja collien kohdalla vaikeus määritellä piilee siinä, ettei niitä ole vuosisatoihin enää jalostettu paimentaviksi koiriksi.

Monilla, alunperin paimenkoiriksi tai paimenkoiriSTA jalostetuilla koirilla on kuitenkin usein säilynyt paljon hyviä ominaisuuksia, joita on sitten hyödynnetty esimerkiksi sota-aikana, kun armeijan käyttöön alettiin kouluttaa koiria -> palveluskoirat. Hyvä paimen- ja palveluskoira eivät siis minusta lähtökohtaisesti ominaisuuksiltaan sulje toisiaan pois. Kaikista tärkein asia on minusta se, mihin niitä olemassaolevia ominaisuuksia kanavoidaan ja mitä kaikkea vahvistetaan, hence miten ja mihin tarkoitukseen koiraa koulutetaan.

Tällaisia ajatuksia tässä osiossa. Jatkan aiheesta lisää toisessa postauksessa!

Ensikertaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti