tiistai 5. heinäkuuta 2016

Ajantasalle (piiiiiiiiiiiiiiiiiiiitkä postaus)

Linkkivinkkinä heti alkuun, että käykääpäs kurkkaamassa uudestaan postaukseni " 'Nyt tapahtuu paljon ja äkkiä, poika!' " Lisäsin sinne sekä Lassin rallitokokisavideon että Bennyn Nurmeksen tokokokeen videon. Olen kovasti aikaansaava sille päälle sattuessani. Öhöhöhöhöö.

Nöh niin. Sitten itse asiaan.

Lonkkamurtuman ajan Raisa oli siis tosiaan Joroisissa kuntoutumassa. Ehti se meidän kanssa Joensuussa olla noin parin viikon verran, kun sitten lähdimme takaisin Joroisiin viettämään juhannusta kera Annin & nahkalassiein. Myös muuta nahkaseuruetta oli saapunut Savoon juhannuksenviettoon, ja näin päästiinkin Annin kanssa juhannusaattona vierailemaan koirinemme Niinan avomiehen perheen mökillä. Meillä oli varsin mukavaa jutustellessa ja kuulumisia vaihtaessa, ja mökin pihamaalla kirmasikin yhtäaikaa kahdeksan pientä lassiekoiraa. Yhtään tarpeetonta rähinää ei tullut. Kyllä colliet on kivoja koiria (:

Vasemmalta oikealle: Metka, Lölö, Benny, Raisa, Lassielias, Nuray, Tesni ja Zorya. 

Illanvietto loppui kuitenkin vähän kesken kun huomasin sattumalta, että Raisalla oli oikeassa kupeessaan, reiden sisäpuolella, valtava, ammottava haava. Eläinlääkäri sitten myöhemmin kirjasi tietoihinsa, että 6 cm pitkä ja 2 cm leveä, ja ihan syviin kudoksiin asti menevä. Mietin mitä ihmettä oli tapahtunut, kunnes äkkiä muistin, että Raisa oli ollut loikkaamassa laiturilta järveen, kun se oli liukastunut ja jäänyt jalastaan kiinni laiturin reunaan. Nostin sen heti ylös vedestä ja irrotin jalan laiturista ja kävelemään se lähti. Se kuitenkin kantoi oikeaa jalkaansa hetken oudosti, ja kokeilimme Niinan kanssa varovasti tunnustella ja käännellä jalkaa. Siinä ei vaikuttanut olevan mitään, ja Raisakin varasi sille painoa normaalisti ja käyttäytyi muutenkin kuin mitään ei olisi tapahtunut (ei ontunut tms. loppuillan aikana), joten en osannut epäillä mitään.

Ei sitten muuta kuin äkkiä lähimmälle päivystävälle, joka sillä hetkellä oli Leppävirralla. Leppävirran lääkäri tuumasi, että haava täytyy tikata, mutta jostain syystä ei sitten kuitenkaan määrännyt antibiootteja. Tätä vähän ihmettelin, mutta tottakai ajattelin ammattilaisen osaavan työnsä.

Kuva, jonka Sarianna Saarenheimo (@vattutee) julkaisi


Näissä tunnelmissa vietimme siis juhannusaaton.

Loppuilta sujui ihan rauhallisesti, käytiin Annin kanssa juhannusyön kävelylenkilläkin. Se oli rauhallinen ja kesäisen kaunis lenkki, oli aivan valoisaa, kuu oli kirkas, aurinko ei ollut aivan kokonaan laskenut, pelloilta soljusi hitaasti teille paksu usva. Näky laittoi mielikuvituksen laukkaamaan ja ajatukset seikkailemaan.

Koska asiat eivät kuitenkaan aina mene niin kuin pitäisi, niin Raisan haava tulehtui. Ei muuta kuin taas päivystävälle eläinlääkärille Kuopioon (olihan sunnuntai), jossa lääkäri viimein määräsi antibiootin ja ihmetteli, ettei ensimmäinen lääkäri ollut sitä jo aloittanut. Tämä lääkäri kehoitti ottamaan arjen tullen yhteyttä myös lähieläinlääkäriin, että hän voisi arvioida tikataanko haava. Päivystävä elli sanoi, ettei tulehtunutta haavaa voi alkaa tikkaamaan, joten tulehdus pitäisi ensin saada pois.

Maanantaina siis soitto lähieläinlääkärille Varkauteen. Päästinkin heti aamusta paikalle. Tämä elli sanoi, että koska kyseessä oli ruhjehaava, ei sitä olisi alunalkaenkaan pitänyt tikata, vaan se olisi pitänyt ensin hoitaa avohaavana (ruhjoontumisen myötä tullut vahingoittunut ja kuoleva kudos olisi päässyt haavasta pois), ja sitten mahdollisesti tikata. Nyt kuitenkin haavaa alettiin hoitaa avohaavana. Lisäksi eläinlääkäri sanoi, että jos haju ei torstaihin mennessä häviä haavasta ja jos se edelleen erittää, vaihdetaan antibiootti toiseen.

Come Thursday, ja haava jo vähän parempi lukuisista päivittäisistä suihkutteluista ja Betadine-huuhteluista johtuen. Silti se edelleen eritti hajua ja mähmää. Ell nro. 3 kirjoitti uuden ab-reseptin lähiapteekkiin. Hain sen saman tien ja aloitin samana iltana.

Tätä kirjoittaessani uusi ab on purrut hyvin, ja haava näyttää päivä päivältä paremmalta. Se on edelleen iso ja selvä, mutta siihen on tullut päälle jo ohut kalvo uutta ihokudosta. Jotta eiköhän se siitä.

Raisa itse on ollut koko ajan todella reipas ja eloisa. Tooppaansa se tietenkin vihasi, ja ahdistui siitä alussa suuresti. Se vain seisoi keskellä huonetta tooppa päässään, eikä suostunut tekemään mitään. Nyt reilu viikko myöhemmin se mennä kolistelee törpön kanssa aivan normaalisti, eikä oikein edes aina tunnu ymmärtävän ja tai muistavan, että tooppa voi olla jollain tavalla myös elämää rajoittava tekijä. Reipas Raisa (: Ja siis ei, ei sillä kestänyt viikkoa tottua tooppaan. Jokunen päivä. Iljettävä kapistus on kyllä se...

Kuva, jonka Sarianna Saarenheimo (@vattutee) julkaisi


Onni onnettomuudessa kuitenkin, että oltiin Joroisissa. On ollut käytössä auto jos toinenkin koiran eläinlääkäriin kiikuttamiseksi, ja isin ja äidin kukkaro on kieltämättä myös tässä hötäkässä keventynyt kiitettävästi. Olen painiskellut tämän asian kanssa vuosikaudet ja alkanut nyt pikkuhiljaa hyväksyä, että asia nyt vain on näin. Mulla ei ole rahaa, joten hyväksyn sitä muilta. Tilanne on pitkässä juoksussa kuitenkin tilapäinen, ja jonain päivänä - haluan uskoa - mulla on sellainen työ, että kykenen jopa huoletta tarvittaessa auttamaan heitä jos jonkinlainen taloudellinen ahdinko iskee. Nyt näin ja that's it.

Väliinjääneet kokeet ja loma-ajan reenailua


Raisa oli ilmoitettu heinäkuun alussa järkättäviin Collieiden tokomestiksiin, samoin kuin Benjamin. Tämähän nyt kuitenkin tarkoitti käytännössä sitä, että Raisa jäi sitten näistä kinkereistä pois - taas.

Tältä vuodelta on meiltä jäänyt jo kolmet kokeet väliin. Ensin Forssa, johon en saanut edes paikkaa (pikkasen on toisella tasolla tuo tunku kokeisiin tuolla Etelä-Suomessa kuin täällä...), sitten Nurmes, jolloin Raisa oli telonut sen lonkkansa, ja nyt nämä mestikset, kun se oli taas rymynnyt itsensä pahki. Kuusi vuotta aika kivasti on mennyt niin, että on koira kestänyt ehjänä. Miksi nyt...? Pakko ajatella, että joku isompi syy tässä on takana. Ehkä kenties se, että nyt vaan reenataan oikeasti huolella ja voittajaluokka niin varmaksi, että 1-tulos on taattu sitten kun sitä lähdetään hakemaan. Silloin sen saaminen tosin tuntuu varmasti parhaalta (: Kun on oikeasti tehnyt töitä, eikä tee mitään rimanalitussuoritusta. Eikä mulla ole kiire kisaamaan, oikeasti. Saisin nyt vaan koirani terveeksi ja pysymään terveenä <3 nbsp="" p="">
Juhannuksena käytiin sitten Annin kanssa myös reenailemassa! Mukana olivat myös Taru ja kooikkerit, ja vielä runsaat kiitokset, kun saimme käyttää Tarun ja perheensä metsiä ja maastoja! Itselle nuo metsät ja pellot olivat lapsuudesta niin kovin tuttuja. Toki jotain haikeaa oli siinä, ettei vasikkalaitumella kirmannut enää vasikoita (ei ole kirmannut vuosiin), tai että tutulta tienpätkältä puuttuvat lapsuudenmaisemiini niin iskostuneet lehmänläjät. Kyllä. Ikävöin lehmänpaskaa.

JOKA TAPAUKSESSA. Bennya olin suunnitellut pistottavani viimeisimpiä reenejämme paikaten, mutta meidän sotasuunnitelma taitaakin olla nyt sellainen, että tehdään sille ensin metsässä vaan ilmaisu kuntoon, ja kunhan ilmaisu on minua miellyttävässä jamassa (ei siitä paljoa enää puutu!), niin sitten aletaan reenata niitä pistoja. Varoitus. Hakukin on aika hurja laji. Siinä on niiiiiiiin paljon, mitä pitää ottaa huomioon koiraa reenatessa, on piston suoruutta ja laatikkoa jajaja...! Ei suinkaan riitä, että koira löytää ihmisen, vaan se pitää löytyä tietyllä tavalla. Huh huh tätä koiraurheilua... Benny pääsi siis tekemään nyt pelkkää ilmaisua ihan lyhyellä matkalla. Pääsi se käyttämään myös nenäänsä, ja pakkoa sanoa, että hiton hyvin muuten käyttikin! Se oikeasti etsi nenällään, kun ei mitenkään nähnyt maalimiehiä tiheästä pusikosta. Tosi kivasti myös haukkua paukutti vaikka tulin lähellekin. Reipas pentu!

Collieiden tokomestaruudet!

Tämmösiin kinkereihin oli siis tullut ilmoitettua sekä Raisa että Benny, mutta Raisan jäädessä pois oli reissukoirana vain Benjamin. Jälkeenpäin ajateltuna kyllä oikeastaan ihan hyvä juttu tämäkin, yhden koiran kanssa koko viikonlopun kestävä reissu oli ehkä kuitenkin loppuviimein huomattavasti miellyttävämpi kuin kahden.

Bennylle oli minulla tavoitteena saada mestiksistä se puuttuva 1-tulos TK1-koularista. Olin jotenkin koko ajan kauhean rento, ihan jo siksikin että kokeen puitteet olivat huikeat (Laukaan Vihtavuoren urheilupuiston kenttä oli aivan käsittämättömän onnistunut valinta näin hienolle, koko viikonlopun kestävälle tapahtumalle)!! Oli mahtavaa päästä tekemään oma suoritus ihan suorastaan optimioloissa, upealla nurmikentällä, isossa kehässä, lämpötilan ollessa juuri sopivan lämmin ja viileä yhtä aikaa ja lisäksi mahtavassa seurassa. Koko kenttä täynnä collieita, paikalla paljon tuttuja joiden kanssa jaaritella. Pelkästään tapahtumana tämä oli sellainen, että tuloksesta viis, kunhan sai olla paikalla! Tulostavoitteita meillä kuitenkin oli, eikä mulla ollut mitään syytä olettaa, etteikö Benny suoriutuisi 1-tuloksen arvoisesti, jos ei mitään valtavan erikoista tapahtuisi. Lisäksi Bennyn kohdalla tulos oli sinällään yhdentekevä, mutta olin silti tosi luottavainen sen suhteen, että se voisi saada sen ykköstuloksensa, ja sitä kautta kauan kaivatun koularin nimenomaan mestiksistä. Ihan kelpo tekemistähän sieltä tulikin, vaikka täytyy sanoa, että näytti kyllä videolla paremmalta kuin miltä tuntui :D Bennyn kaltainen vähän matalavireisempi koira on vaan niiiiiin kovin erilainen kuin Raisa tai Bondikaan, joten koko ajan itsellä on tunne, että onko se hereilläkään, kun ei se mitenkään suuresti riemastu esim. kehuista ja vapautuksesta. Se on vaan, että "Aijaa, okei, tää oli tässä. Hyvähyvä." 

Ensimmäistä kertaa mulle huomautettiin kokeessa siitä, että menen alokasluokassa kehään koiran kanssa niin, ettei koira ole kytketty. Pahoittelin ja sanoin, että luulin hihnan olevan vapaaehtoinen ja ettei minulle ole aiemmin asiasta huomautettu, mutta tuomari Salme Mujunen vakuutti, että säännöissä sanotaan, että alokasluokassa koiran tulee olla kytketty. Ei se mitään, se vain veisi meiltä pisteitä pois kokonaisarvosanasta määrän x verran. Paikkamakuussa olimme viimeisenä rivissä, ja Benny pasahtikin naapurin käskyllä maahan. Ok, ei haittaa. Pysyi kauniisti maassa, oli vähän levoton, vatkasti lonkalta toiselle ja vähän haisteli, mutta maassa pysyi, ja se on mun koirien kriteeri. Makuulla saa tehdä melkein mitä vain kunhan ei 1) ääntele eikä 2) liiku paikaltaan. Näin kunnianhimoinen minä olen. 

Kuva kyllä liikkeestä maahanmenosta, mutta makuuasento yhtä kaikki.
Yksilöliikkeisiin vein sitten koiran kaikenvaralta piuhassa. 

Minulla on tuosta päivästä paljon kuvia ja jopa kokonainen video, joten en tässä sen kummemmin kertoile, miten liikkeet menivät, koska hyvinhän ne meni (: Ohessa kuitenkin liikekohtaiset pisteet ja kootut selitykset: 

Paikalla makaaminen 7,5 
Seuraaminen 9
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10
Luoksetulo 10
Noutoesineen pitäminen 10
Kauko-ohjaus 5 (Öööö... No, mitäs pienistä :D Nousihan se sitten, mutta vain näyttääkseen, että pystyy siihen jos haluaa, mutta ei nyt sitten vissiin tänään hotsittanut tai ajatukset oli just sillä hetkellä jossain muualla.)
Estehyppy 9,5 
Kokonaisvaikutus 9 (Yhden pisteen verran rokottivat siitä, että koira oli vapaana kun tultiin paikkikseen. That's ok.) 

Loppupisteet siis 174 p., 1-tulos, TK1 ja sij. 3/11!! Hurraa, Benjamin :D Anni oli tietysti reippaana tyttönä käynyt tarkistamassa meidän pisteet saman tien, ja kirmasi mun luokse kun oltiin päästy kehästä pois kädet levällään ja hihkui: "174 pistettä! Onneks olkoon koularista!!" Se oli aika kiva hetki :D 

Ohessa pari kuvaa ja video. Kiitos Annille taas kuvista ja Paulalle videosta! 

Varsin kelpo seuraaminen < 3 Rakastan sen tyyliä kääntää
päänsä tuohon eteen seuratessaan. 

"Täneee!"

Raisan ohjatun noudon pulikka, kun oma varsinainen tokopulikka
oli unehtunut Joensuuhun. Ei se mitään, säännöissä mainitaan kuitenkin
vain puinen noutoesine, joten palikka kuin palikka (: 

Lennokas hyppy.
Ja sitten sitä viiiiideoooo. 


Ja miten ja mihin tästä sitten oltaisiin jatkamassa?


Nyt on sitten Bennyn tokot tokoiltu. TK1 oli meidän tavoite ihan siksi, että saisi vähän koirulille kisakokemusta ja itselle tietoa siitä, että minkälaisia ongelmia meillä on vielä, mitä tulee koesuorituksiin. Bennyn kanssa tavoitteet on kuitenkin alun alkaenkin olleet pk-puolella, joten nyt olisi tarkoitus tähdätä sitten sinne! Katsotaan, mitä kaikkea vielä ehditään sillä saralla tänä vuonna. Eikä kaikkea tietysti tänä vuonna tarvitse, mutta luulen vähän, että myöskään pk-puolella Benny ei ehkä kisaile missään lajissa alokasluokkaa pidemmälle (: Se ei ole harrastuskaverina ihan juuri mun käpälään sopiva, mutta siis yleisesti ottaen koirana ihan huipputyyppi < 3

Tuleviin suunnitelmiin vaikuttaa niin paljon, että miten ne reenit sujuu! BH-koetta olen jo katsellut. Itse suorituksessa ei nyt pitäisi sinällään olla ongelmaa, koska aika paljonhan siellä on samoja juttuja kuin tuossa tokon alokasluokassakin. Seuraamiset toki pitkiä ja niitä on vielä se kaksi, mutta pitäisi meidän niistä selvitä! Lisäksi henkilöryhmää pitäisi reenailla, mutta kyllä senkin sujua pitäisi. 

Tästä vuodesta tulikin nyt reenien ja kokeiden osalta vähän sattumalta "Bennyn vuosi", mutta se on ihan ookoo. Tietenkin kovasti Raisan itsensä puolesta harmittaa, että se on reppana ollut niin paljon "kipeänä". Mutta koska jotenkin itse haluan elämässä uskoa, että asiat tapahtuu jostain syystä, niin joku syy varmasti on ollut tälläkin. Ehkäpä ensi vuosi olisi sitten se Raisan vuosi, meillä olisi sen kanssa niiiiin paljon tekemistä! Nythän me päästiin vähän sattumalta tokon pienryhmään, joten toivotaan, että siellä käyminen edesauttaisi asetettujen tavoitteiden saavuttamista (:

" 'Cos you gotta have faith."

Ensikertaan, y'all!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti