maanantai 11. heinäkuuta 2016

Back to business

Olemme viettäneet vauhdikasta arkea. Vauhdikasta, mutta sopivan rentoa silti. Ei paineita, ei huolia (mitä koiriin tulee). Silti on touhuttu vaikka sun mitä.

Raisan voinnit

Raisahan voi hyvin. On se kyllä melkoinen sissi < 3 Ensin hiusmurtuma lonkassa, kolme viikkoa lepoa ja kiparia, ja koira on koko ajan ihan elämäänsä tyytyväinen, tosin jarruttelemaanhan sitä on vähän joutunut, tietysti, kiparithan on vieneet kivun pois ja koira on ollut mielestään terve. Sitten taas vähän aikaa vähän normaaliimpaa, kunnes tuli tää haavoittumisepisodi, ja taas koira on suhtautunut asiaan stoalaisella tyyneydellä, "Näitä sattuu" -asenteella, jos koirilla sellaista on. Päivittäisiin, useasti toistuviin haavan huuhteluihin ja puhdistuksiin Raisa on suhtautunut kuin mihin tahansa sille annettuun tehtävään - oikeaan tai Raisan itse keksimään - eli suurella suoritusmotivaatiolla ja halulla toimia oikein. Oikein. Haavanpuhdistuksessa.

Raisa nimittäin oppi hyvin äkkiä sen kaavan; kun tooppa otetaan pois, seuraa pihalla käyminen, jota seuraa haavan huuhtelu, jota seuraa haavan kuivaaminen, jota seuraa haavan puhdistaminen, jota seuraa kylppäristä poistuminen ja toopan päähän takaisin asettaminen. Koska Raisa oppi hyvin äkkiä, että tässä tapahtuu aina tietyt samat asiat samassa järjestyksessä, alkoi se tehdä tätä suorituksenomaisena rutiinina. Ulkoa tullessaan se meni kylppäriin ja asettautui siellä aina itse suihkuun niin päin, kun sen piti siellä olla haavaa pestessään ja otti naamalleen näennäisesti surkean, mutta "Tää on kai vaan pakko kestää" -ilmeen. Haavaa pestäessä Raisa usein joi kylppärin lattialta (varmaan toopan kanssa juominen on hankalampaa, vaikka se todistettavasti niin teki). Kun haava oli pesty, kuivasin sen puhtaalla pyyhkeellä, jonka jälkeen pyyhin sen Betadine-liuoksella. Koko tämän toimenpiteen Raisa seisoi paikoillaan, korviaan roikottaen, mutta hievahtamatta, koska nää asiat nyt kuuluu tähän suoritukseen. Betadinella puhdistamisen jälkeen se katsoi mua jo odottavasti silmiin, jonka jälkeen annoin sille luvan mennä. Se kirmasi ulos kylppäristä, kävi hankaamassa naamaansa mattoon ja antoi sen jälkeen äidin laittaa sille toopan takaisin päähän.

Se on kyllä hulvaton pikkukoira, kaikkinensa! Kauhean pirteä ja reipas se on ollut koko ajan, vaikka haava oli välillä pahannäköisestikin tulehtunut. Täynnä virtaa tosin. Kun tehtiin vähän pikkutokoja, se oli kuin vieterit jaloissa! Rakana < 3

Harjoitukset kutsuu!

Joensuuhun palatessamme Anni oli meitä kirjaimellisesti vastassa linja-autoasemalla. Toki olin ehkä kysynyt, että voisikohan hän viskoa meidät autolla känpälle tavaranpaljoudesta johtuen. Oltiin kuitenkin siinä viikonloppua suunniteltu kimpassa viettävämme, mutta jotkut meistä käy kuulemma myös jossain... töissä? Töissäkö se oli? No kuitenkin.

Perjantaita odotin innolla, koska pääsimme Raisan kanssa tokon pienryhmään, ja olen odottanut niin kovin, että pääsisimme pian reenailemaan. Ihan yleisellä tasolla toki myös, mutta myös uudessa pienryhmässämme. Koska bussit on kuitenkin busseja, ja kulkevat aikatauluista piittaamatta miten sattuu, tajusin etten ehdi hallille ajoissa. Laitoin viestiä asiasta ryhmämme foorumille, jos sitä olisi vaikka joku sattunut vilkaisemaan.

Paikalle saapuessani olin reilun kymmenen minuuttia myöhässä - ja hallin piha oli aivan tyhjä. Ei auton autoa parkissa. Halli pimeänä. Jaahas. Melkoinen antikliimaksi varsinkin, kun ainoastaan yksi porukasta oli ilmoittanut olevansa poissa harjoituksista. No mutta hei, mikäs siinä, mä olen paikalla ja mulla on aikaa reenata 45 minuuttia yksin, woop woop! Näinpä laitoin Bennyn paikalleen makaamaan ja ryhdyin touhuamaan Raisan kanssa tokohommia pysyen hädin tuskin housuissani.

Tehtiin alkuun merkille lähetystä, koska muistelin, että se tulee EVL:n ohjatussa noudossa. Eipä sitä paljon tarvinnut opetella. Joskus nuorempana on sitä Raisan kanssa pari kertaa aloiteltu, ja hyvin äkkiä se hiffasi kupletin juonen. Ei jää merkin taakse, mutta ilmeisesti nykyisillä säännöillä sen pitääkin vain jäädä merkin ympärillä olevan ympyrän (säde 2 m) sisään. Tämä hyvä! Siihen se kyllä jää. Sitten ajattelin, että tehdäänpä hupinaan sitten se EVL:n ohjattu nouto, eli merkille lähetys ja kolme kapulaa. Molemmat suunnat onnistui oikein hyvin ja palautukset, voih < 3

Nälkä kasvaa syödessä, joten ajattelin, että tehdään vielä metallinoutoa ihan matalalla hypyllä (haava on jo hyvässä kunnossa, mutta en halua riskeerata mitään). Ekalla kerralla meni kapulalle, ja hetken empi ottamista, mutta otti kuitenkin ilman uutta käskyä ja palautti kauniisti. Jee! En ottanut uudestaan, vaan palkkasin, sehän oli mennyt hyvin (:

Kävin aina välillä palkkailemassa Bennya, joka makasi kauniisti ja hiljaa paikallaan meidän reenatessa. Ei oo muuten sillekään koiralle ollut aina ihan sanottu juttu, mutta siellä se nyt köllötti!

Raisan kanssa sitten mietin, että no vielä on aikaa, joten pitäiskö...?

Niinpä aloin rakentaa sille hyppyhärdelliä. Siis sitä EVL:n uutta kierto-ohjattu nouto-hyppy-hässäkkää. On sitä ihan jonkun verran tehty, mutta nyt ei piiiiiiiitkään aikaan.

Ekalla kiertokäskyllä yritti lähteä hyppäämään. Kielsin pehmeästi, ja annoin kiertokäskyn uudestaan, jolloin se eteni, mutta meinasi tarttua seuraavaan syöttiin, eli kapulaan. Taas pehmeä kielto, ja vielä kehotus mennä kartiolle asti. Meni se sitten, kiersi ja takaisin tullessa annoin sen sitten palkinnoksi noutaa ja hypätä. Hieno homma! Palkkasin, ja otettiin uudestaan. Taas meinasi ekalla kiertokäskyllä lähteä hypylle, mutta huomautus, ja jatkoi matkaansa. Vilkaisi kapulaa, mutta ei pysähtynyt, joten kannustin taas kiertämään, kir! Sinnehän se meni, kiersi ja sai taas palkaksi noutaa ja hypätä.

Kolmas kerta toden sanoo, joten vielä kerran, pojat! Nyt mentiin ohi hypyistä, ohi noutokapuloista, hieman empien ja vaappuen, mutta ohi - ja kiertämään! Jesssssss!! Yhdellä käskyllä! Ei muuta kuin taas palkaksi saa tuoda kapulan ja hypätä ja huikeet bileet!

Tää ei ehkä oo se taitellisesti ja teknisesti oikea ja paras tapa opettaa, mutta ajatus onkin siinä, että teen sen itse niin kuin teen (: Silloin tiedän tarkalleen mitä olen tehnyt ja miten ja ennen kaikkea miksi, joten sitten jos/kun jossain vaiheessa täytyy korjata, niin tiedän, mitä on tehty ja voin miettiä, missä on ehkä mennyt vikaan.

Tehtiin vielä muutamat kaukot, ja oikein hyvät nekin. Kyllä se vaan on oppinut niin paljon (':

...Ja ettei tule kenellekään vääriä mielikuvia

Mahtavista yksityisreeneistämme menimme suoraan Annin kyydillä Linnunlahdelle collieporukan tottisreeneihin. Nämä reenit Raisa sai istua sivussa eli maata autossa, paitsi ryhmäpaikkikseen se pääsi mukaan, kun sitä ei nyt oltu päästy omissa harjoituksissa tekemään - ja Bennyn ei niitä enää tarvitse tehdä hohohohohoooo!! Raisa on yllättävänkin häiriöherkkä. Toisia koiria ollessa paikalla sillä menee vähän pasmat sekaisin, ja sen pitää koko ajan jotenkin yrittää kiinnittää niihin huomiota. Tätä meidän pitäisi harjoitella ja paljon. Paikkis meni paikallaolon osalta hyvin, mutta meni naapurin käskyllä maahan, josta käskin sen ylös ja uudelleen maahan, ja jäi sitten kyllä aivan umpivinoon, mitä en käskyttäessäni huomannut. Noh. Aina ei voi voittaa :D

Oon itse asiassa miettinyt, että miten tuohon naapurin käskystä maahan menemiseen pitäisi suhtautua. Mun mielestä se ei vaan oo hyvä tapa, että koira käsketään uudelleen istumaan, ja siitä maahan, vaikka teen sitä itsekin. Nyt mulle on tullut mieleen pari eri toimintatapaa. Toinen on, että koira viedään kokonaan pois paikkamakuusta ja paikkamakuurivin päähän jolloin se saa mahdollisuuden korjata äskeisen virheensä. Jos sekään ei onnistu, ei tehdä paikkamakuuta, vaan reenissä harjoitellaan sitten erikseen pelkät häiriökäskyjen sietämiset kunhan muiden paikkamakuu on ohi.

Toinen vaihtoehto on, että koiran luokasta riippumatta, väärästä käskystä maahan mennyt koira ei suorita paikkamakuuta, vaan paikallaistumisen. Tämä tulee kuitenkin sekä avoimessa että EVL:ssä, joten saman tien voisi harjoitella sitä. Niillä kerroilla kun koira kestää naapurien käskyt, se suorittaisi sitten paikkamakuun ihan normaalisti. Tällaisia teorioita olen pyöritellyt, ja voisin testata niiden toimivuutta käytännössä.

Colliereenien päätähti oli kuitenkin meidän parivaljakkomme osalta Benny, joka teki Annin erinomaisesti häiriöimän paikkamakuun muiden reenaajien tehdessä telineitä. Tämän jälkeen teki Benjamin myös varsin kelpoja jääviä, meinaa mennä maahan liikkeessä istumisesta, mutta tätä harjoittelemme, ei siinä (: Tekipä Benny myös oikein kivat noudot, sekä tasamaalta, että kiipeilyesteen yli. Este ei kyllä ollut täydessä korkeudessaan. Mä en halua reenata sitä täydellä korkeudellaan ja rikkoa koiraa ennen kuin ollaan päästy ekoihinkaan kokeisiin. Kunhan koreografia on selvä, niin sitten voidaan tehdä pari kertaa ennen mahdollisia, jossain tulevaisuudessa siintäviä kokeita niillä täyskorkeilla esteillä. Nyt harjoitellaan sitä, ettei Benny häiriinny siitä, että sanon sille kiipeämiskäskyn jälkeen noutokäskyn ja jää keikkumaan kiipeilyesteen päälle sen näköisenä, että "Mitä? Mitä sanoit? Noudanko vai enkö nouda?"No voi torttupäinen koirani.

Mutta oikeesti. Asenne sillä alkaa olla kohdallaan, ja sen kanssa on kiva tehdä tottistakin nykyään! Eipä olis uskonut jokunen postaus takaperin (;

Tottelut jatkuu

Seuraavana päivänä käytiin sitten Annin kanssa vetämässä ihan omat tokot/tottikset paikallisen koulun urheilukentällä. Raisan kanssa tehtiin liikkuroitu EVL:n ohjattu nouto, kun sitä vähän varovaisesti Annille ehdotin sanomalla, että merkille meno on kyllä vielä harjoitteluvaiheessa. Näin kuitenkin tehtiin, ja avot! merkille kirmasi hän, pysähtyi käskystä ja haki oikeat kapulat molemmilla kerroilla! Voi Piiiiiiii!!

Sitten tehtiin vielä ruutua, jossa ei sinällään ole ongelmaa, mutta jos nyt haluaa pilkkuja viilata... Raisa nimittäin menee jostain syystä ruudun oikeaan reunaan. On kyllä koko koira ruudun sisällä ja selvästi vähän jopa varoo ruutunauhaa, ei halua sen päälle/yli. Ajattelin kuitenkin, että laitan sille seuraaviin ruutureeneihin taas lätkän keskelle ruutua, että se osaisi hakea sitä keskikohtaa ruudussa ollessaan ja saisin vahvistettua sitä. Ei ollakaan lätkän kanssa nyt aikoihin tehty, vaikka tarkoitus oli, että lätkä laitettaisiin aina satunnaisissa harjoituksissa ruutuun. Noh, mutta nyt näin (: Pisteet olisi tuostakin kyllä kokeessa tullut helposti, koska eihän sen sääntöjen mukaan keskellä ruutua tarvitse ollakaan, kunhan on ruudussa. Kumma laji tuo toko kyllä.

Benny pääsi tekemään pikkuisen tottiksia, jääviä ja seuraamista ja luoksetulon oikeaa loppuasentoa. Se on jostain syystä keksinyt, että oikea asento on vasemman jalan edessä, koska sitä se on nyt tehnyt aika systemaattisesti. Täytynee rakentaa joku kuja sille niin, että se pääsee vain suoraan eteen, että pääsen palkkaamaan sitä siitä :D Ottaa heti alusta asti ihan kova vauhti, että oppii myös luotsaamaan itsensä siihen oikeaan kohtaan kovassakin vauhdissa. Kyllä se siitä, ja ihan hyväksyttävä se on nytkin, kun ei meidän tavoitteet missään SM-tasolla ole (; Tuskin Bennysta mitään käyttövaliotakaan ollaan tässä leipomassa :D

...Vaikka eihän sitä ikinä tiedä.

NONIIN ja sitten taas takaisin todellisuuteen!

Hulluuden Toimintaa

Jotenkin olen Annin kanssa keskimääräistä taipuvaisempi saamaan kaiken maailman Hulluuden Ajatuksia. Hulluuden Ajatukset poikivat varsin usein - toistaiseksi kai aina - Hulluuden Toimintoja, joiden satoa sitten nautitaan sekä hetkessä että jälkeenpäin muistellessa. Hulluuden Ajatukset eivät aina ole mitään näennäisesti kovin suurellisia, maailmanhistoriaan merkkinsä jättäviä tapahtumia, mutta varsin usein niillä on huikea vaikutus yhden (tai kahden) pienen ihmisyksilön elämään.

Meillä oli Annin kanssa ollut tuossa jo jonkun tovin vireillä sellainen toimintaa odottava Hulluuden Ajatus, kuin pyörälenkki kesäyönä koirien kanssa. Nämä ajankohdat (kesä ja yö) siksi, että kesäyöt on paitsi valoisia, myös muiden öiden tapaan hiljaisia ja vailla muita ihmisiä. Tässä taas ajatuksena, että koirat saisi pyörien vieressä jolkottaa vapaina. Yö ajankohtana myös siksi, että yöllä on viileämpää.

Tuli sitten viimein aika ja mahdollisuus meille toteuttaa tämä Hulluuden Ajatuksemme. Kun sitten irokolaiskokoonpanon kanssa Joroisista "kesälomalta" tuumimme, että kenties tämän viikonloppu voisi olla juuri se viikonloppu, kun lähdemme yölliselle pyöräretkelle Joensuun urbaaneille maanteille. Meidän pyöräretkeilyt ja koirien kanssa tehtävät pyöräretket eivät sitten ole mitään sellaisia kieli vyön alla poljettavia kuntolenkkejä, jotka koirat vetää suu vaahdossa ja lihakset maitohapoilla. Ei. Pyörät ovat lenkeillä mukana lähinnä siksi, että koirat voisivat ravata tasaista vauhtia koko lenkin läpensä, välillä hitaampaa ja välillä ajoittain rivakampaa. Askellajin tulee kuitenkin pysyä ravissa. Itsehän en nimittäin juokse; toisin kuin koirat, niin mua ei ole siihen hommaan tehty. Plus että onhan pyöräily kivaa!

Niin sitten vaille puolenyön pakkasimme kaikenvaralta reppuun sadekamppeet ja koirille vähän vettä (Joensuu on nimensä veroisesti kaupunki, jossa joki on aina enemmän tai vähemmän lähellä, joten emme olleet tässä niin huolissamme), ja karautimme uljaat kaksipyöräisemme liikkeelle.

Joensuun yössä sai liikkua aivan rauhassa. Ensimmäistäkään vastaantulijaa ei näkynyt, autojakin varmasti yhden käden sormilla laskettava määrä. Plus että koska meillä on viisaat ja hyvinkasvatetut koirat, ei ne nyt tietenkään autoteillä kirmaa, vaan siivosti kevyenliikenteenväylää pitkin.

Raisa ja Benny nauttivat kirmailusta, eikä tuo Metkakaan valitellut (tällä kokoonpanolla siis olimme liikenteessä). Benny piti tosin jossain vaiheessa piuhoittaa, koska sen mielestä tämä oli niin kuin mikä tahansa lenkki, ja se jumitti haistelemaan ja merkkailemaan joka ruohonkorrelle. Tämä oli sallittua alkulenkistä, kun vielä taluttelimme pyöriä ja koirat saivat tehdä tarpeensa ja lämmitellä lihaksiaan, mutta ei enää sopinut sitten kun tarkoitus oli pysyä liikkeessä. Benny kulku kyllä varsin siivosti narussa mun ja Annin pyörien välissä ja ravaili tasaisesti. Raisa ja Metka taas löysivät paikkansa heti meidän pyörien takapyörän takaa. Vaikka ne olivat vapaina, pysyivät molemmat todella hyvin vauhdissa ja matkassa mukana!

Bennykin pääsi sitten jossain vaiheessa piuhastaan ja oli nyt ilmeisesti tullut siihen tulokseen, että hänen kuuluu ravata siinä meidän pyöriemme välissä. Ei se mitään, sopi hyvin!

Annilla oli Sports Tracker päällä, että saatiin tietää ennalta suunnitellun lenkin pituus. Anni katsoi matka ennen kuin loikattiin pyörien selästä pois ja aloitimme jäähdyttelylenkin; reilu 7 km! Varsin kelpo pieni pyörälenkki tälle kokoonpanolle - joka sitten tosin yritti vielä kovasti leikkiä pihalla kun palattiin, eli ei tainnut olla liian rankkaa :B

Annettiin vielä porukalla pienet palautuspirtelöt ennen kuin pääsivät yöpuulle lihaksiaan lepuuttamaan.

Seuraavana päivänä käytiin vielä saattamassa Anni ja Metka pyörin omaan kotiin, ja tulihan sitä lenkkiä siitäkin, mutta mentiin ihan oikeasti tooooooooooosi hitaasti. Ihan sellaista reipasta kävelyvauhtia, mitä menisin lenkillä kävellen joka tapauksessa, mutta koskapa olen laiska, otin sen pyörän. Eipä nuo valitelleet, hyvät lämpät ja hyvät jäähkät ja palautuspirtelöt kitusiin, ja uni ja ruoka maistui eläinystäville! Maistuu näköjään vielä tänäänkin, mikä on hyvä. Raisa kävi aamulla tekemässä ihan tosi kevyitä tottiksia pelkkien seuraamisten muodossa ja kuuntelemassa laukauksia (hyvin tuloksin, I might add). Seuraamisessa pitäisi keskittyä paljon nyt niihin hyviin pakituksiin. Muuten esim. käännökset on nykyään jo varsin sievät! Mutta katsellaan, asia kerrallaan (:

Bennyn kanssa ollaan vielä menossa hakureeneihin, mutta ei tehdä kuin ilmaisua. Ajatuksena on tosiaan nyt tehdä ne ilmaisut vimpan päälle, ja sitten kun ne on hyvät ja varmat, niin keskitytään "etsintävirheiden" korjaamiseen. Joskus pitäisi sitä esineruutuakin vissiin reenailla. Kurjuutta, jos jäisi siitä roikkumaan mahdollinen koulari.

Että tämmöisiä. Nyt ollaan näköjään niin ahkeria, että pitäisi päivittää joka päivä, ettei tulisi tällaisia tolkuttomia kilometripostauksia joita ei kukaan jaksa lukea - eikä ees kuvia. No sori.

Ensikertaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti