keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Rotumääritelmän tulkinta, osa 1

No niin. Nyt kun olen taas vähän rauhoittunut edelliskertaisen lyhyen ja kryptisen postaukseni jäljiltä ajattelin, että voisin yrittää tehdä tällaista postausta tälläkertaa. Kun kuitenkin tämän rodun harrastaja olen ja aina jossain hulluuden puuskassa kasvattamisestakin haaveilen, niin ajattelin, että olisi hauskaa vähän kirjallisestikin avata sitä, miten minä näen collien ja nyt nimenomaan pitkäkarvaisen version rotumääritelmässä olevat asiat kohta kohdalta.

PITKÄKARVAINEN SKOTLANNINPAIMENKOIRA / PITKÄKARVAINEN COLLIE
(COLLIE, ROUGH)

Alkuperämaa: Iso-Britannia


  • Ihan ensimmäinen asia on rodun nimi. Alkuperäinen englanninkielinen nimi "rough collie" ei anna tilaa ymmärtää, että koiran karva olisi mitenkään erityisen pitkää, kun "rough" tarkoittaa karheaa/karkeaa, ja sillä on viitattu karvan laatuun. Olen joskus miettinyt, että voiko olla, että "rough" onkin alun perin tarkoitettu olevaksi "ruff", mikä viittaisi pidempikarvaisen version kaulusröyhelöön. Lausuntatapahan on käytännössä identtinen. Tätä teoriaa vahvistaisi se, että joskus näkee käytettävän myös kirjoitusmuotoa "rough-coated", jolloin "ruff-coated" tarkoittaisi selittäen käännettynä, että "Se turkkiversio, johon kuuluu kaulus". Mutta tää on vain mun omaa spekulaatiota, eikä todellakaan perustu mihinkään kirjoitettuihin tosiasioihin. 
KÄYTTÖTARKOITUS: Paimenkoira.
FCI:N LUOKITUS: Ryhmä 1 lammas- ja karjakoirat (paitsi sveitsinpaimenkoirat)
Alaryhmä 1 lammaskoirat Käyttökoetulosta ei vaadita. 
LYHYT HISTORIAOSUUS: Pitkä- ja sileäkarvainen skotlanninpaimenkoira ovat turkin pituutta lukuun ottamatta samanlaisia. Rodun uskotaan kehittyneen, kun alun perin roomalaisten Skotlantiin tuomia koiria risteytettiin alueen alkuperäisten koirien kanssa. Rotuun vihkiytyneet viittaavat joskus rotujen välisiin hienoisiin eroihin, jotka ovat syntyneet yksittäisten kasvattajien tekemien jalostusvalintojen tuloksena. Tosiasiassa nämä kaksi rotua eriytyivät samoista linjoista vasta varsin äskettäin, ja todellisuudessa niillä on yhä edelleen samoja linjoja takanaan. Pitkäkarvainen skotlanninpaimenkoira on Skotlannin lammaspaimenten alkuperäisten koirien hieman hienostuneempi muunnos, jota on jalostettu ainakin sata vuotta. Monet nykyisistä koirista kykenevät tilaisuuden tullen myös työskentelemään. Kauneutensa lisäksi skotlanninpaimenkoira on työkoira.
  • Käyttötarkoitukseksi collielle mainitaan "paimenkoira". Tämä on minua pitkään askarruttanut. Useat tietolähteet kertovat, että tämän päivän collieta sellaisena kuin me sen tunnemme ei ole koskaan systemaattisesti jalostettu paimenkoiraominaisuuksiensa perusteella, mutta rotu joka tapauksessa polveutuu paimenkoirista, sen verran tiedetään varmaksi. Mistä rodun sitten katsotaan alkavan? En tähän laita mitään lähdetietoja, mutta jokainen enemmän asiaa tutkinut tietää vallalla olevan yhteisymmäryksen olevan, että jokainen tämän päivä pitkä- ja sileäkarvainen collie polveutuu pitkäkarvaisesta Trefoil -nimisestä koirasta. En ole varma onko missään kirjoitettua tietoa siitä, olivatko Trefoil ja sen suorat jälkeläiset työ- vai näyttelykoiria. Jos kuitenkin mietitään aikakautta, eli 1800-lukua niin veikkaan, että tämänkokoisia koiria - tai oikeastaan juuri mitään muitakaan - pidettiin Britanniassa vain näyttelyitä varten. Kasvattaminen tapahtui myös isoissa kenneleissä, joten harva koira varmasti oli myöskään kotonaan vain puhtaasti seurakoirana. 
  • Omaa tarinaansa kertoo myös henkilökohtainen lempilauseeni koko rotumääritelmästä, ja tämän lauseen soisin olevan suurena huoneentauluna joka ikisen colliekasvattajan seinällä, ja heidän - ja tietysti itseni - miettivän sen tarkoitusta aina jalostusvalintoja suunnitellessaan:

    "Kauneutensa lisäksi skotlanninpaimenkoira on työkoira."
  • Oli rodun jalostuksessa sitten systemaattisesti kiinnitetty huomiota kokonaisvaltaisiin paimenkoiran ominaisuuksiin viimeiseen pariinsataan vuoteen tai ei, niin tämä lause kuitenkin rotumääritelmästä löytyy. Itselleni on tärkeä tiedostaa ettei riitä, kun koira näyttää paimenkoiralta, ja voisi rakenteensa puolesta teoriassa toimia kokopäiväisenä paimenkoirana. Paimenkoiran tehtävät ovat vaihtelevia, samoin käyttötarkoitus ja tarve. Paimenkoirien tehtävät ovat myös vähenemässä, ja maailmassa, jossa tuotannon tehokkuus on suuri osatekijä, ovat yhä laajemmin tämän viran itselleen vakiinnuttaneet bordercolliet, joita systemaattisesti tähän työhön on aina jalostettu. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö hyvän paimenkoira ominaisuuksia tulisi vaalia myös muilla roduilla, joiden alkuperäinen käyttötarkoitsu on paimennus. Näitä ominaisuuksia eivät ole yksinomaan kiinnostus paimennettavia eläimiä kohtaan. Paimenkoira on työkoira. Työkoiran tulee olla helposti koulutettava, sillä pitää olla luontainen, sisäsyntyinen halu tehdä yhteistyötä ihmisen kanssa, ihmiselle. Sen tulee olla rakenteeltaan kestävä, jotta se pystyy suorittamaan sille tarjotun työtehtävän ennalta-arvaamattomissakin olosuhteissa. Kuitenkin heikompaakin rakennetta voi kompensoida tiettyyn pisteeseen palvelualttiilla ja ennen kaikkea hyvähermoisella luonteella. Hyvähermoisen koiran ei tarvitse ahdistua mistään asiasta siihen pisteeseen, että se menettäisi toimintakykynsä - tai asian tulee olla jo todella dramaattinen ja radikaali. Koira voi olla kaunis, vaikkei se jokaiselta osa-alueeltaan olisikaan suoraan rotumääritelmästä temmattu, mutta koira, jolta puuttuu ne tietyt, oleelliset palaset luonteesta, ei voi olla työkoira. 
YLEISVAIKUTELMA: Erittäin kaunis koira, jossa kaikki osat ovat sopusoinnussa kokonaisuuden kanssa. Seistessään levollisen omanarvontuntoinen. Rakenne ilmentää vahvuutta ja toiminnallisuutta. Ei kömpelö eikä millään lailla karkea. Ilme on erittäin tärkeä. Muita olennaisia piirteitä ovat kallon ja kuonon oikea suhde sekä täydellinen tasapainoisuus, silmien koko, muoto, väri ja sijainti sekä korvien oikea kiinnityskohta ja asento. 

  • Olen kuullut joskus sanottavan, että collie on maailman kaunein palveluskoira. Minä en voi ihan puhtaalla omallatunnolla sanoa, että on ihan sama miltä koira näyttää, kunhan se toimii. On se varmaan koiralle ihan yhdentekevää, se ulkonäkö, niin pitkään kun kaikki toimii niin kuin pitääkin, mutta koska se on koiralle ihan sama ja minusta on mukavaa katsella kaunista koiraa, niin kauneudessa ei ole mitään vikaa. Se on vain niin tavattoman subjektiivinen ja abstrakti käsite. Minun kaunis ei ole jonkun muun kaunis, ja toisinpäin.

    Haluaisin kuitenkin ajatella kaikkien olevan enemmän tai vähemmän yhtä mieltä siitä, että minkäänlaista ulkoista kauneutta ei saisi tavoitella koiranjalostuksessa muiden ominaisuuksien kustannuksella. Ei luonteen, ei terveyden, ei yleisen elinvoimaisuuden ja niin edelleen.

    Collien tulisi olla myös "seistessään levollisen omanarvontuntoinen". Tätä kuvastaa minusta lähes täydellisesti tämä kuva Lochinvar on Ladyparkista, joka oli aikansa "kaunein koira", "Collieiden kuningas" - mutta joka on kuulemma iso syy siihen, miksi rotuun pesiytyi joskus ammoisina aikoina suuressa mittakaavassa paljon huonoa luonnetta. En tiedä tämän väitteen todenperäisyyttä. 
Ch. Lochinvar of Ladypark
  • Koira ei näytä kuvassa laiskalta tai apaattiselta, mutta ei toisaalta myöskään siltä, että se saattaa ampua lentoon hetkenä minä hyvänsä. Se on valpas, seisoo omilla jaloillaan, siitä tulee levollinen vaikutelma ja ainakin minulle tulee välittömästi mielikuva oman arvonsa tuntevasta koirasta, niin inhimillistämistä kuin se ehkä onkin. Mutta niin toisaalta tuolla rotumääritelmässä seisoo, so don't shoot the messenger. 
  • Rakenteen tulisi ilmentää vahvuutta ja toiminnallisuutta. Tämä "vahvuus" on se, mitä itse koen, että colliesta tänäpäivänä hyvin suurilta osin puuttuu. Itse koen sen tarkoittavan koiran sisäsyntyistä halua, kykyä ja jopa ehkä pientä tarvetta käyttää kroppaansa kokonaisvaltaisesti. Toki tähän vaikuttavat myös kasvuolot. Jos koira lenkkeilee koko ikänsä pääsääntöisesti hihnassa tai aina vain samoja tasaisia teitä, ei voida edes olettaa, että sille ikään kuin itsekseen kehittyisi hyvä ja vahva luusto ja lihaksisto. Jonkin verran väitän olevan myös perimässä. Vahvuus ja toiminnallisuus näkyvät koirassa, jolla on hyvä, tasapainoinen rakenne, ja voimakas, hyvällä luustolla ja lihaksistolla varustettu kroppa. Koirasta pitäisi jo heti ensivilkaisulla tulla mielikuva, että se todella nauttii liikkumisesta ja tekemisestä, ja hallitsee omaa liikkumistaan. Kömpelöihin ja karkeisiin koiriin olen itse törmännyt verrattain vähän, mutta sen sijaan liian löysiin, lihaksettomiin ja "vellovan" näköisiin koiriin törmään tuon tuostakin. Toinen tyyppi, johon törmään itse usein ovat koirat, jotka voivat näyttää seistessään ihan siivoilta, mutta ne eivät näytä nauttivan liikkumisesta tai liike on suorastaan huono.
  • Collie on myös ns. "päärotu", eli rodun tunnusomainen piirre on sen pää ja erityisesti ilme. Tällä ominaisuudella ei ole itselleni ratkaisevaa merkitystä, vaan kaunis, oikeailmeinen pää on vain piste i:n päällä. Jälleen kerran, esteetikkona nautin valtavasti jos näen omasta mielestäni oikein kaunisilmeisen collien. Koiran, jolla on tummat, hieman vinot, mantelinmuotoiset silmät ja juuri tietynmallinen pää ja tietylle kohtaa asettuneet korvat. En ylenkatso tätä ominaisuutta rodussa, mutta en voi pyrkiä yksinomaan siihen, että jokaisella mahdollisesti tulevalla kasvatillani olisi juuri täydellinen, rotumääritelmän mukainen ilme. Nämä koirat ovat niitä, joita palkitaan tämän ominaisuuden osalta palkita näyttelyissä, mutta oikeanlainen ilme on kuitenkin vain yksi osa-alue kokonaisuutta, eikä sillä ole suurta merkitystä työkoiralle, joka kauneutensa lisäksi skotlanninpaimenkoiran tulisi olla. 
Tämä olkoon ensimmäinen osuus tästä pohdinnasta. Seuraavassa osassa, jonka kirjoitan jahka ehdin, onkin käsittelyssä käyttäytyminen ja luonne. Luulen, että saan pelkästään siitä aiheesta yhden kokonaisen postauksen. 

Kiitos, jos jaksoit lukea. Kuulen mielelläni muidenkin näkemyksiä ja tulkintoja tähän aiheeseen. 

Ensikertaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti