sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Vuosi 2017, ja mitä siitä on jäänyt käpälään?

Blogi viettelikin tuossa melkein toista kuukautta ihan hiljaiseloa, koska nyt on muuten omassa elämässä tapahtunut niin paljon kaikenlaista, ettei tässä ole oikein mihinkään ylenmääräiseen enää taipunut - eikä ole oikeastaan ollut sillein hinkuakaan. Mutta nyt kun tätä vuotta on jäljellä enää muutama hassu tunti, mulla on vapaapäivä, koirat on ulkoilutettu ja makoilevat kaikki kolme (!!!) tyytyväisinä edessäni lattialla on aika käydä vähän läpi tätä vuotta.

 

Itselleni vuoden 2017 kantava teema on ollut työttömyys, työnhaku, ja kaikki siihen liittyvä. Valmistuin viime vuoden lokakuussa, ja tein silloin tietoisen päätöksen, että loppuvuoden (marras-joulukuu) en edes yrittäisi aktiivisesti etsiä töitä, vaan palautuisin opinnäytetyön ja viisivuotisen opiskelun aiheuttamasta ressistä kaikessa rauhassa, ja aloittaisin työnhakuhommat suosiolla vasta alkuvuodesta. 

Vuosi oli sanalla sanoen rankka. Se tunne, kun ei oikein jaksaisi mitään, eikä oikein tiedä, mikä kiinnostaa, mutta jotain pitäisi yrittää tehdä, pitäisi yrittää löytää se työpaikka. Lukemattomia hakemuksia paikkoihin, joihin en oikeasti halunnut, mutta joissa todennäköisimmin osaisin työskennellä. Kerta toisensa jälkeen minut jätettiin valitsematta. Tunne oli kauhean ristiriitainen; olin tavallaan joka kerta helpottunut, etten saanut paikkaa, ja samaan aikaan itseäni söi koko ajan tunne siitä, että ei tämä voi jatkua näin, ja jossain vaiheessa mun on mentävä sinne töihin ja löydettävä se juttu, mitä haluan tehdä. 

Running away from my problems like
Alkukeväästä aloitin työnhakuvalmennuksessa. Siitä oli mulle monestakin syystä valtavan suuri apu, ja vaikka sielläoloaikanani en saanut työpaikkaa, niin sain sieltä oikeasti huikean hyvät eväät työnhakuun, tein hakemuksia tasaiseen tahtiin, kun ikään kuin vastasin hakemuksien tekemisestä jollekin muulle kuin itselleni ja viikkoihini tuli taas edes jonkinlainen rytmi. Oli mukavaa mennä säännöllisesti juttelemaan ja käymään omaa tilannettaan läpi sitä edistävässä hengessä jonkun kanssa, jolle siitä hommasta maksettiin ihan palkkaa. Vaikkei kyseessä olleet mitkään terapiaistunnot, niin oli ne kyllä aika terapeuttisiakin (: 

Sittenpä loppukesästähän kävi niin, että koitti poismuutto Joensuusta asunnon lähdettyä alta, kun uutta ei vaan löytynyt. Elettiin jokseenkin mielenkiintoisia aikoja ja näin jälkeenpäin ajateltuna luulen, että Joensuusta poislähtö oli alkuvauhti kaikelle tälle. Olin ensin noin puolitoista kuukautta Joroisissa, mutta oli sanomattakin selvää, etten voinut jäädä sinne vain odottamaan, että mitä tapahtuu. Käytiin katomassa paria asuntoa Kuopiossa, mutta ei ne vain olleet sopivia. Sitten tuumittiin, että jos ottaisinkin oman asunnon Pieksämäeltä, jossa asuntoja on (toisaalta valitettavasti...) enemmän kuin niihin on asukkaita, se olisi lähellä Joroista ja voisin sieltä käsin miettiä, että mitä sitä seuraavaksi. Sopiva asunto Pieksämäeltä löytyikin suorastaan naurettavan helposti, ja syyskuun puolessavälissä muutinkin sitten omaan asuntooni Pieksämäelle. Asunto oli pieni kaksio, oikein mukava, kivalla paikalla, luhtitalon toinen kerros. Mutta en oikein uskaltanut sinne asettua. En oikeastaan purkanut muuttolaatikoistakaan kuin vain ehdottomasti tärkeimmät, eli pari keittiötarviketta, pyyhkeen, lakanat, sen semmoista. Minulla ei kuitenkaan ollut aavistustakaan miten pian sieltä lähtisin taas etenemään, joten en varsinaisesti halunnut asettua sinne niin sanotusti taloksi. 

 

Asioita alkoi sitten kuitenkin tapahtua. Joensuuhun oltiin avaamassa uutta Musti & Mirri myymälää, ja sinne etsittiin kahta osa-aikaista vakituista työntekijää. Tietenkin laitoin hakemusta menemään. Valintaprosessi oli pitkä ja jännittävä, mutta niin vain kävi, että eräänä päivänä silloin vielä Joensuun ainoa ja myös minua haastatellut myymäläpäällikkö soitti minulle ja sanoi, että oli valinnut minut heille uudeksi työntekijäksi. Koko puhelun ajan sydän hakkasi tuhatta ja sataa, ajatukset oli ihan pyörremyrskyä ja jälkeenpäin ajattelin, että toivottavasti muistin kiittää häntä! Puhelun loputtua katsoin taivaalle, ja aurinko pilkisti pilvien takaa suoraan mun ikkunasta sisään. Itkin ja lausuin ääneen kiitosrukouksia uudelleen ja uudelleen. Ei voi olla totta. Ei vaan voi olla totta. Ihan uskomatonta. Tapahtuiko tämä todella...? Hengityksen vähän tasoituttua soitin äidille ja kerroin uutiset. Sitä ilon päivää. Itku alkoi uudestaan. Ihan uskomatonta. Mulla on työpaikka. 

Ja mä palaan takaisin Joensuuhun.

Joensuun asuntotilanne ei toki tässä välissä ollut muuttunut miksikään, mutta kaupungin asuntojen haussa auttoi huomattavasti se, että mulla oli nyt työpaikka, minkä takia olin takaisin muuttamassa. Alkuun jouduin käymään töissä Pieksämäeltä käsin, mutta sitten eräänä päivänä se asuntokin löytyi. Pieksämäen asunto oli toki ollut ihan oma, mutta kuten aiemmin mainitsin en sitä oikein osannut "kodiksi" mieltää, juurikin siitä syystä, että olin jatkuvasti varautunut sieltä lähtemään. Nykyinen asuntoni Joensuussa on siis tavallaan ensimmäinen ihan oma asuntoni, missä vain minä olen asunut koirineni. Muutto takaisin Joensuuhun ja ennen kaikkea muutto yksin sujuivat hämmentävän kivuttomasti. Olen nauttinut omasta asunnostani niin paljon! Vaikka täällä on vielä paljon laiteltavaa, niin saan laitella sitä ihan itse, omalla ajalla, ja juuri sellaiseksi kuin itse koen hyväksi. Ei tarvitse välittää, jos koirat tuovat sisälle lunta tassuissaan; minun sukathan siinä vain kastuvat!

Osa-aikaisen myyjän työt Musti & Mirrissä ovat pyörähtäneet varsin mukavasti jo käyntiin, mutta koska kyseessä oli tosiaan osa-aikainen työ ajattelin, että voisin kenties yrittää etsiä rinnalle toista työtä. Tuumasta toimeen, ja parissa päivässä olin löytänyt itselleni aamusiivousduunin kakkostyöksi. Siis ajatelkaa. Kaksi työtä yhden vuoden aikana! 

 

Koirien kanssa ei olla kesän jälkeen reenailtu oikeastaan yhtään. Ja voi, miten tämä reenitauko on tuntunut hyvältä. Varsinkin, kun se on ollut aika pitkälti itsestä riippumaton ja osin myös suuremmin tiedostamaton. Tilanne on vain ollut se, että ei ole ollut reenipaikkaa, ja kun ei sitä sitten itse ole oikein jaksanut mitään reenailla, niin vähäkin harjoittelu on rajoittunut olohuoneeseen ja lenkkipoluille. Ihan normaaleja arkielämän tärkeitä asioita on kyllä harjoiteltu siitäkin edestä, lähinnä juuri esimerkiksi lenkeillä tottelemiseen ja kuuntelemiseen liittyviä asioita, ja sitten toisaalta pidetty reenimielessä ihan vain hauskaa. Ei olla tähdätty mihinkään eikä ole ollut sen kummempia tavoitteita. On tehnyt niin hyvää, ja toisaalta on saanut vähän nyt järjestellä omaa ajatusmaailmaansa uudestaan. 

Listaanpa tässä meidän tavoitteet, jotka olin tälle vuodelle asettanut: 

RAISA
  • Toko EVL1 ja tokon rotumestaruuksiin mestaruusluokkaan osallistuminen syyskuussa! Haluan olla realisti, mutta riippuen omista taidoista ja osaamisesta ja siitä, miten saadaan koiran kuuppa haltuun, niin edelleen päätavoitteena myös FI TVA (:
  • Aloitellaan peltojälkihommelit ja edetään niissä sitä mukaa, kun aikaa ja jaksamista riittää
  • Hankitaan pari kisakelposta koirafrisbeeta, ja reenaillaan koppailuja ja katsotaan, miten edetään!
  • Agilityssa Ilonasta riippuen kepit ja kontaktit kuntoon, ja nousu II-luokkaan
BENNY
  • HK1 rotumestiksistä elokuun lopussa
  • Viestissä kisamittaisen matkan onnistunut juokseminen!
  • Jos viestireenit sujuu hyvin, niin mahdollisesti VK1-koulari
BONDI
  • :D

Raisan kanssa kyllä tokomestiksissä syyskuun alussa käytiin, mutta voittajaluokassa, ja jäätiin tosiaan ilman tulosta. Peltojälkihommia ei olla kyllä tehty ollenkaan, eikä kyllä tehdäkään. Kiekkojuttuja on tehty jonkun verran, mutta ihan tuolla meidän omalla, hyväksitodetulla DuraFoam -kiekolla (: Pii pitää kiekkojutuista, ja se onkin ihan vain meidän sellainen irrottelujuttu, ja saa sellaisena pysyäkin. 

Agilityssa nousu kakkosiin sen sijaan kävi kuin kävikin toteen!! Ei Raisa toki siis ole kakkosissa kisannut, mutta sillä on nyt sinne oikeus. Tästä vielä lisää myöhemmin. 

Pffffft.
Bennyllehan sitten napsahti kuin napsahtikin se HK1 :D Se oli hieno päivä, ja tuntuu ihan uskomattomalta, että olen asettanut jonkun tavoitteen koiralleni ja itselleni, ja se on oikeasti toteutunut. Ihan käsittämätöntä. Mutta Benny nyt toisaalta onkin koira, joka yllättää mut jatkuvasti positiivisesti ja joka tuntuu vain päivä päivältä ja vuosi vuodelta paranevan joka suhteessa (: Ihan mieletön tyyppi, maailman paras heräteostos ja korvaamaton auringonsäde < 3

Viestihommathan me lopetettiin jo ihan ennen kuin aloitettiinkaan ja päätikin, ettei niissä hommissa enää jatketakaan. Sen sijaan haku vaihdetaan EK:hon, mutta siitäkin myöhemmin lisää.

Mukavaa, kun saavuit. Ihanaa, että jäit <3
Bondi, eläkeläinen, jatkaa eläkelöimistään ja vanhempieni ilahduttamista läsnäolollaan. Bondi on vuodestaan aika lailla keskimäärin puolet ja puolet minulla ja vanhemmillani. Ei se sieltä oikeastaan tule kuin silloin pois, kun vanhemmilla on vaikka jotain menoja, lääkärikäyntejä, operaatioita tai jos ovat ollet pidemmän aikaa tai vähän rankemmin sairaita. Silloin se yleensä sitten on pidemmän aikaa, parista viikosta pariin kuukauteen. Nyt se on täällä taas, ja palaa näillä näkymin viikon päästä taas Joroisiin. Sen on siellä hyvä, ja voi että miten tärkeä osa se on äitini ja isäni arkea, ja miten he todella sitä kaipaavat kun se on täällä. Mutta, täytyy myöntää, mulla menee sen kanssa myös koko ajan paremmin. Jaksan ymmärtää sitä koko ajan enemmän, se hymyilee ja nauraa mulle useammin, heiluttelee häntäänsä, kuuntelee. Luottaa muhun. Se pitää Raisasta ja Bennysta, vaikka ne välillä sitä ärsyttääkin. Mutta sallittakoon se hänelle. 

Moroooooooooooo!
Miltäs meidän tuleva vuosi, 2018, näyttäisi sitten suunnitelmien osalta? 

RAISA
 - Raisan tokot on nyt tokoiltu. Tein tämän päätöksen, mistä olikin aiemmassa postauksessani, ja se on ollut kyllä hyvä päätös. Käytiin tekemässä möllikokeissa EVL, että päästiin kerran elämässämme tekemään sekin. Se oli hyvä päätös meidän tokouralle (: Kaikkemme olemme antaneet, ja se ei riittänyt siihen, mihin tavoittelin, mutta ei se haittaa. Niin ei ollut tarkoitus. Voidaan hyvillä mielin jäädä sen lajin parista nyt pois. Paljon nämä tokovuodet on opettaneet koirankouluttamisesta, vaikka onkin klisee sanoa niin. Mutta se on totisinta totta. Jätetään se laji nyt kuitenkin muille, kiitetään, kummarretaan ja poistutaan takavasemmalle (: 
 - Haimme ja saimme kuitenkin sitten agilityryhmäpaikan. Hippii! Agilitya tehdään nyt Raisan kanssa niin kauan ja niin paljon, kuin vain Raisalla kunto riittää. Se on se juttu, mitä se rakastaa, ja mihin sen kanssa olisi ehkä kannattanut kaikki nämä vuoden käyttää. Mutta nyt se saa tehdä sitä loput harrastusvuotensa (: Kisaamista ei ole poissuljettu, mutta ensisijainen tavoite on vain tehdä ja oppia. Raisalle ennen kaikkea tehdä mitä se rakastaa, minulle oppia jotain, mistä olen jäänyt pahasti vuosien aikana jälkeen. Paluu agilityn pariin pitkän tauon jälkeen tuntuukin taas aika jännittävältä ja hauskalta ajatukselta! 

BENNY
 - Koskapa pk-liitto pykäisi kokeitansa varten kisalisenssin, ei meitä Bennyn kanssa tulla ensi vuonna pk-kokeissa näkemään. EHKÄ jos jonkinlainen suuri ihme tapahtuisi, voisimme mennä rotumestiksiin elokuun puolen välin paikkeilla, ja kertalisenssillä korkata siellä EK:n, mutta tämä ei ole mikään välttämätön tavoite. Laji siis vaihdetaan EK:hon aika pitkälti ohjaajan rajoittuneisuuden ja toisaalta myös mielenkiinnon takia; EK:ssa kiehtoo se, että siinä on vähän kaikkea, pääsee kivasti yhden lajin parissa näyttämään palveluskoiran monipuolisuutta (: Käyn vähän tavoitteita läpi osa-aluekohtaisesti tässä: 

Haku
 - Varmuutta pistoihin ja etenemiseen koiralle
 - Umpipiiloja ja niillä hyviä, varmoja ilmaisuja
 - Ohjaajalle jonkinlaista radanlukutaitoa. Tähän oli nimittäin kaatua meidän HK1:nenkin, kun minä vain hortoilin metsässä, eikä minkäänlaisesta koiraystävällisestä koiranohjaamisesta ollut tietoakaan. Onneks on hyvä koira, kompensoi huonompaa ohjaajaa. Joo.

Jälki
 - Jäljen alkeiskurssi. Bennyn kanssa ei olla tehty jälkeä, voisi sanoa, että ei ollenkaan. Tästä riippuu paljon, ja olen varautunut henkisesti siihen, että tämän rakenteluun voi mennä aikaa, mutta jos se sen vaatii, niin sitten pidetään tällä kaudella meidän pääpaino siellä jäljessä, ja hakua viedään pienemmin askelin eteenpäin. Siellä sillä on kuitenkin jo oikein hyvä pohjaosaaminen (: 
 - Tavoitteena saada reenikauden loppuun vähintään koetasoinen EK1 jälki

Pudotettu esine
 - Tätä onkin jo alettu vähän harjoitella. Harjoitukset jatkuu lyhyellä matkalla ja suurella motivaatiolla esinettä kohtaan, ja lisäksi pitää harjoitella seuraamista myös haastavissa maastoissa. Jahka lumet joskus kaikkoaa metsistä (en halua ajatella sitä vielä...), niin siirretään harjoittelu metsään

Tarkkuusetsintä
 - Tähänkin on jo alkeet eli esineen ilmaisun opettelu aloitettu. Bennylla tuntuu tulevan aika luonnostaan esineen ylle jähmettyminen, niin kuin Raisallekin, joten sitä vahvistan.
 - Erilaisten esineiden ilmaisua ensin paljon sisällä, ja hyvin pian siirrytään ulos, ja taas jälleen jahka maat sulaa, niin aletaan tehdä ihan tallattua, hajustettua aluetta

Esineruutu
 - No tässä sitä onkin työsarkaa :D Teoriassa ihan jees, mutta nyt pitäisi varmaan tehdä muutaman kerran sellainen ruutu, jossa on ainakin kymmenen esinettä siellä täällä niin, että koira ruutuun lähtiessään pakolta löytää sieltä jotain. Toisinsanottuna motivaatioharjoittelua. Sitten, kun on saatu motivaatiota ylöspäin, niin aletaan tehdä vähän tarkempia nuuskutteluharjoituksia, eli yksi esine johonkin janan tai kapean kaistaleen päähän. Tai jos tulee parempia idiksiä matkan varrella, niin sitten niitä! 

Tottis
 - Vireharjoituksiin pitää palata, eli vireen nostatusta ennen suoritusta tosi hyvällä palkalla. Näitä ei olla tehty nyt aaaaaaaaaaaikoihin, ja sen huomaa. 
 - Jääviin varmuutta
 - Esteihin suuri varmuus ja into, mutta sitä ennen koiro hierojalle ja jumit auki!! Sen jälkeen lähdetään tekemään esteitä taas jonkin aikaa ihan niin, että esteen takana näkyvä sapuskapalkka ja kun sen käy syömässä, niin käydään ihan tsemppaamassa koira myös takaisin päin ja sieltä taas palkkaa. Jonkin aikaa siis ilman noutoja, ihan vain suuri into esteitä ja niiden suorittamista kohtaan. 

Kylläpä se siitä (:

Joulu meni meiltä valitettavasti liian nopeasti ohi, ja siihen liittyikin mulla aivan valtava tunnelataus. Tätä vuotta on nelisen tuntia jäljellä, ja ensimmäistä kertaa vietä uutta vuotta koirien kanssa ihan keskenään täällä omassa kämpässä, eeppistä sankarimusiikkia kuunnellen (kohta alan katsoa thaimaalaisia draamasarjoja - älkää kysykö, tai jos kysytte, niin älkää sanoko, ettei teitä varoitettu) ja herkkuja ahmien. Huomenaamuna on aamusiivous, mutta menen vähän myöhemmin kuin normaalisti, koska siivouskohde aukeaa myöhemmin uudenvuodenpäivän takia - onneksi sentään. 

Ja kuulkaa, tiedättekö. Mulla on tästä kaikesta ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin ihan oikeasti jotenkin sellainen tosi hyvä ja jotenkin rauhallisen jännittynyt tunne (: Mua on johdatettu tännekin asti, kannettu silloin kun en oo jaksanut kävellä. Joka päivä rukoilen että muistaisin luottaa, ja luottaa myös silloin, kun kaikki ei aina mene hyvin. On helppo luottaa silloin, kun kaikki näyttää valoisammalta. Toisaalta tämä valoisuus myös tuntuu ruokkivan itseään - välillä on vaikeaa, ja tuntuu, ettei voi tehdä muuta kuin itkeä ja huutaa, koska on niin paha olla. Ja sitten, kohta huomaa, että kävelee taas omilla jaloillaan, hymyilee, nauraa sille tosiasialle, että pystyy ajattelemaan ja tekemään asioita, jotka vielä ei niin kauan sitten tuntuivat ylitsepääsemättömän raskailta. 

Se paksu, raskas verho, joka on pitkään tuntunut olevan kaiken edessä tuntuu alkavan pikkuhiljaa rakoilla, ja päästää valoa lävitseen. Se tuntuu murtuvan ympäriltä, ja yrittävän pitää itseään kasassa vielä joillain onnettomilla rippeillä itsestään. Mutta se ei voi enää piilottaa valoa. 

Toivon teille kaikille, lukijat, paljon hyviä ja ihania asioita vuoteen 2018, että jaksatte tehdä asioita, joista pidätte, mutta myös niitä asioita, jotka tuntuvat raskailta. Toivon teille viisautta ja rohkeutta kulkea oikeaan suuntaan, ja nöyryyttä myöntää, mikäli suunta olikin väärä, ja kykyä palata takaisin tai alkaa etsiä uutta polkua. 


Ensivuoteen (: 

2 kommenttia:

  1. <3 tulin tästä kyllä niin hyvälle tuulelle! Oot ansainnu kaiken hyvän, mitä loppuvuosi 2017 sulle toi!

    VastaaPoista