Toko, jonka luulin saaneen taas sen pitkään kaivatun nousukauden, iskikin taas märällä, sanoisin että vielä oikein sellaisella kylmännihkeällä ja likaisella, tunkkaisen hajuisella rätillä vasten kasvoja niin, että se haju ei ihan heti lähde hinkkaamallakaan pois.
Tänään oli kertakaikkisen huono reeni joten tein sen päätöksen, että nyt minä en kertakaikkiaan enää jaksa sen lajin kanssa.
Toko, sellaisena kuin se nykyään on, vaatii oikeasti työtä. Jos siinä lajissa haluaa edetä, ei todella riitä, että sitä tekee "kakkoslajina" tai "vähän sinnepäin". Jossain vaiheessa vaan tulee vastaan se, että lajiin pitää ihan oikeasti antaa kaikki liikenevä vapaa-aikansa.
Tämähän ei ole ongelma, jos laji on sydämen asia, ja sen tekee mielellään ja toko on ykköslaji, ja kaikista muista harrastuksista - niin koira- kuin kaikista muistakin harrastuksista - ollaan valmiita luopumaan.
Mä en ole. Ei ole niin tärkeä asia minulle kuitenkaan.
Sen sijaan olen nyt aivan täydellisen ja loputtoman väsynyt siihen, että VUOSIEN vääntämisen jälkeen olen edelleen pisteessä, jossa kehitystä ei ole tullut, ja jossa tiedän kyllä teoriatasolla, että kun teen tietyllä tavalla, niin se homma oikeasti TOIMII.
En jaksa myöskään enää kouluttaa tokoa. Enkä sen puoleen jaksa enää myöskään edes yrittää neuvoa muille mitään. Tää laji on nyt oikeasti vienyt miulta monin verroin enemmän kuin mitä se on antanut, enkä muista, milloin se olisi viimeksi tuonut miulle sellaisena kuin on ihan aitoa, hyvää, onnellisuuden ja onnistumisen tunnetta.
Tai ehkä se oli juuri tuolloin. 2016. Collieiden rotumestaruus Laukaassa, josta Benny sai TK1-koularin. Meidän tokoilujen piti päättyä jo silloin, mutta jotenkin päätin kuitenkin vielä lähteä yrittämään.
No, nyt on yritetty.
Meidän tokoilut loppuu mestiksiin.
