Mun pitäisi tänään lähteä mukaan pelastuskoiraharjoituksiin.
Mun pää vaikuttaisi kuitenkin olevan asiasta eri mieltä.
Voisinpa sanoa olevani yllättynyt. Ei tässä ole mitään uutta. Tähänhän meidän pk-harrastuskin kosahti. En vaan pysty lähtemään, en jaksa. Lähteminen on aivan liian työlästä. Olen mieluummin kotona, enkä tee mitään. Se on paljon helpompaa ja mukavampaa.
Mä olen alkanut miettiä, että lieköhän nämä miun pääongelmat on isoilta osin tulleet koiraurheilun myötä. Ei niinkään ehkä koiraharrastuksen, olen tosi iloinen, että olen oikeasti harrastunut koiraihminen, ja pystyn sen vuoksi koko ajan tarjoamaan koirilleni parempilaatuista elämää (toivottavasti).
Tämä koiraurheilu on nimenomaan se, mitä olen alkanut epäillä ongelmaksi. En saa enää kiksejä - en ole saanut pitkään aikaan - omien koirieni kanssa tekemisestä, koska tavallaan toivoisin, että olisi myös joskus se ulkopuolinen, mutta jotain jostain tajuava ihminen joka sanoisi, että vitsit, olipa hieno! Mutta ei ole.
Oletan, että se johtuu siitä, ettei se oikeastaan ole niin hienoa, miltä se miusta tuntuu.
En minä sitä aio enää piilotella, että se on miulle myös tärkeää. Se, että itse yrittää reilusti kehua muita harjoituksissa, mutta välillä tuntuu, että omat harjoitukset ei kiinnosta ketään. Tai ehkä niistä ei vaan sitten oikeasti ole mitään positiivista sanottavaa. En tiedä.
Eikä se ole ainoa syy.
En ole moneen vuoteen kokenut mitään koiraurheilun muotoa mielekkäänä. Voi tottakai olla, että asia on myös niin päin, että masennuksen takia mikään ei tunnu hyvältä, eikä sitä hyvää fiilistä tule oikein mistään.
En toisaalta myös
koskaan kuvitellut koiran kouluttamisen ja koiraurheilun olevan näin järkyttävän monisyistä, työlästä ja sanalla sanoen raastavaa. Yllätyksenähän on tullut se, ettei riitä, että koira on koulutettu ja hyväkäytöksinen. Se ei kiinnosta ketään sellaista ihmistä, joiden kiinnostuksesta olisi mitään hyötyä (ts. ihmisiä, jotka etsivät potentiaalisia jalostuskoiria tai jotka miettivät, minkä rotuisen koiran ottaisivat).
Tilanne on sinällään ristiriitainen, että samaan aikaan toivoisin, että ihmiset, jotka arvostavat koirassa niitä ominaisuuksia, jotka tekevät siitä koiran, olisivat kiinnostuneita nimenomaan siitä minun koirastani ja minun rodustani. Minua ei yhtään kiinnosta, että heteronormatiiviseen ydinperheeseen, jossa haisee aina pieru, pesuaine ja tuoksukynttilä, lapsille on koulun jälkeen voikkaleipää ja illalla syödään yhdessä spagettia ja makaronilaatikkoa halutaan ottaa koira, koska "Oishan se kyllä kiva." Voi vittu. Se koira on aina pieni ja karvanaamainen, koska ne on niin hauskan näköisiä ja pieni koirahan on helppo. Pennun kanssa mennään pentukouluun, jossa ei keskitytä itse oppimiseen ja opettamiseen yhtään vaan oletetaan, että kun käydään pennun kanssa "harjoittelemassa" pentukoulussa kerran viikossa kaksikymmentä minuuttia, niin se siellä oppii kaiken tarpeellisen. Sitten ihmetellään, kun samainen pentu tulee vuoden ikäisenä ohituskurssille, kun se räyhää flexissä kaikille vastaantulijoille, eikä ota omistajaansa mitään kontaktia, vaan viipottaa häntä pystyssä flexin mitan verran tienpenkareita. Koirahan toki pidetään, koska se on hankittu, ja onhan sillä hauskoja tapoja, kuten kiertää outoa kahdeksikkoa aina lenkiltä tullessa, ja kun se on kiertänyt niitä kahdeksikkoja seitsemän, niin se saa aina pienen herkkupalan. Koska se haluaa. Ja muuten se pahoittaa mielensä. Voi vitunvittu. Sama koira on sitten neljä-viisivuotiaana vähintään lievästi ylipainoinen, räksyttää edelleen, eikä anna leikata kynsiään kunnolla, jos ollenkaan. Se ei tykkää myöskään kampaamisesta, joten se viedään neljä kertaa vuodessa trimmaajalle, joka sitten ammattilaisen ottein rivakasti pesee, föönää ja puunaa kyseisen koiran kuosiin, jolla se menee seuraavat kolme kuukautta. Voi kun siitä tuli siisti! Miten sujui? Meinasihan se aluksi vähän olla eri mieltä, sanoo trimmaaja, mutta hyvin sitten pärjättiin. Trimmaaja on taikaihminen, tai koira osaa jotenkin taianomaisesti käyttäytyä aina trimmaajalla. Koira paukuttaa elää yhden- tai kahdentoista vuoden ikään. Pikkukoira, joten todennäköisesti on sokea, ja polvetkin ehkä vähän klenkkaa. Lenkkeilee. On kuulemma kuulo mennyt. Oliko sitä koskaan? Koira on entistä ylipainoisempi. Meidän pikku pullukka. Iho hilseilee. Henki haisee. Pitäisikö varata taas hammaskivenpoisto? Koira on jäykkä ja kävelee tökösti. Se on niin vanha. Oletteko käyttäneet hierojalla? Ai onko koirillekin sellaisia?? Voi vitunvitunvittu.
Luulet ehkä, hyvä lukija, että tämä lähti nyt sivuraiteille. Vaan eipä lähtenytkään.
Tästä päästään nimittäin siihen, että niin paljon kun
vihaankin tuota mielikuvaa, minua inhottaa myös se toinen ääripää. Koiraharrastuksen ja koiramaailman monimutkaisuus. Se, että koiraa ei voi vain
omistaa pitäen siitä hyvää huolta huolehtien sen tarpeista. Pitää olla speedcrossit ja revolutionracet/urheilutrikoot. Magneettinarupallot on jo sou lääst siisön. Viimeisin uusin hienoin palkkalelu on nyt jo jotain ihan muuta. Tehdään somepäivitys, kun käytiin koiran kanssa
taas ihanalla pitkällä lenkillä upeissa maisemissa. Koira on sporttinen ja kirkassilmäinen ja näyttää siltä, että voisi loikata kuuhun minä hetkenä hyvänsä, jos sitä käskettäisiin. On kauhean oleellista, opetatko etujalka- vai takajalkakaukot. Ai millä tekniikalla teit kepit? Paras on se, kuka tekee eniten eri harjoituksia ja reenejä viikossa, oli ne sitten lajireenejä, kuntoreenejä tai fysiikkareenejä - ja tietenkin somettaa jokaisesta. On kuitenkin tosi tärkeää, että koko maailma tietää, miten taitavia nämä koirat on, ovat varsin poikkeavan hyviä juuri siinä mitä tekevät, tai ainakin vähintään yhtä hyviä kuin
parhaat. Voi vittu. Yksi guru sanoi sitä, toinen sanoi tätä. Minun gurunipa on oikeassa, ja sinun gurusihan on auttamatta väärässä. Eikös se hakannut koiransakin joskus? Ja sillähän on nykyään ketteriä paimenia, sekin aloitti aikoinaan molosseilla. Paimenista puheenollen, tai ollaanpa puhumatta. Millä tekniikalla? Millä palkkaat? Millä palkkaustieheydellä? Mitä metodia käytät? Ymmärtääkö koira? Eikö se ymmärrä? ONKO VÄLIÄ?? Kenen laji on paras? Nuo vaan ajattelee omaa lajiaan, eikä yhtään tätä toista lajia. Nuohan ei pidä meidän koiria minään. Ei niillä valionarvotitteleillä ole tosikarkeloissa mitään merkitystä, kyllä ne on ne arvokisamitalit mitkä kertoo totuuden. Voi vitunvittu. Tiesitkö, että tuohan muuten on pennuttanut tuon koiransa, vaikka se koira on ihan paska? Sillähän on hermot kuin helikopteri ja pitää vähintään yhtä kovaa mekkalaa. Minneköhän meinasi ne pennut saada myytyä (ja ostajia varmaan riittää, kysymys on, kuinka moni lähtee kiertoon, ei suinkaan luonteen vaan esimerkiksi harrastuksia hidastavan terveysongelman takia). Ihan kiva tuo sinun koirasi. Sitten tulee seuraava koira. Se on taas se lentoon lähdössä oleva koira. Mikään ei sen keskittymistä herpaannuta, vaan se pinkaisee juuri maata kiertävälle radalle. Ai että miten
vietikäs. Ai että miten ihanan
säpäkkä. Sitten tulee joku ja sanoo, että tuohan tulee näpeille, jos ei ole hallinnassa. Voi vitunvitun
vittu.
Niin en nyt oikein tiedä, että mitä tässä jaksaa tehdä. Vituttaa koko paska.
