Kevätsiivous

En ole päivittänyt blogia aikoihin.

Raisan kuoleman jälkeen kaikki asiat, joista olen aiemmin päivittänyt, on tuntuneet jotenkin todella merkityksettömiltä.

Olen pitkään miettinyt, että mitä edes kirjoittaisin. Koska vaikka välillä - usein - tulee mieleen asioita, joista ehkä tekisi mieli kirjoittaa, mietin aina uudelleen: Mitä väliä? Mitä merkitystä sillä on?

Päätin piilottaa kaikki vanhat blogitekstini, Elämäni koirat -haastetta, ja Oodi Collielle -tekstiä lukuunottamatta. Jotenkin se tuntui hyvältä ajatukselta. Että jotenkin voisin ehkä aloittaa bloginkin tavallaan uudestaan.

Jostain syystä en halua käydä Raisan poismenoa blogissa läpi. Se on niin valtavan herkkä aihe. Voin puhua siitä ihmisille, mutta en halua kirjoittaa. Olen tehnyt siitä laulun, mutta en halua kirjoittaa. En tänne.

Olen kirjoittanut tänne usein reeneistä, avautunut minua ärsyttävistä asioista ja sen semmoista. Niiden tarinoiden sekaan se tarina ei vain sovi eikä kuulu.

Onhan vielä pojat.

Bondi edelleen Joroisissa, voi paremmin kuin koskaan, elää onnellista elämää vanhuskoirana. Tahti ei merkittävästi ole hidastunut, on niin hyväntuulinen ja pirteä ja ponteva. Ihana ukkikoira.

Benny on ottanut meillä johtokoiran paikan. Siitä on ihan yhtäkkiä tullut niin viisas ja järkevä aikuinen koira. Onko se ollut sitä jo pitkään? Enkö vain ollut huomannut? Se on edelleen täynnä auringonpaistetta ja rakkautta kaikkea elollista kohtaan, mutta se on oppinut myös vakavoitumaan. Painaa päätä rintaan, kun ahdistun. Tulee viereen, kun itken.

Vos on jo yli vuoden ikäinen. Pieni ja hirmuinen. Se osaa valtavan hyvin kolme asiaa, purra, kiroilla ja lipsuttaa. Lipsillipsillipsin. Siitä on kiva pomppia ja loikkia ja juosta tosi kovaa esim. Lennua karkuun. Se on kauhean söpö ja hirrrrrveä. Se ei vielä ymmärrä, mitä on suru.

En oikein tiedä, mitä kirjoittaisin. Tuli niin surumielinen teksti kuitenkin. Tämän jälkeen on vaikea löytää taas sitä sävyä, josta kumpuaa ehdottomuus ja jyrkkyys ja raivo ja turhautuminen erilaisiin asioihin. Sitä tarkoitusta varten tämä blogi on minua parhaiten palvellut; kun kiukuttaa, mutta en aina jaksa kiukuta ihmisille. Ehkä pitäisi vaan perustaa suoraan oma kiukkublogi...?

Kukapa tietää.

Joka tapauksessa, täällä olemme vielä me, ketkä olemme.

Ehkä jossain vaiheessa taas aktivoidun blogin suhteen.

Metka, Benjamin, Vos, Lumo, Halti, Lennu, Ralla.
Kuva: Ilona Karjalainen